Tytön huone
Kuten vähän aikaa sitten kommentoidussa Elena Ferranten romaanissa Tyttären varjo (KT 18.05.2020) Helena Sinervonkin uusimmassa romaanissa Tytön huone on oma tytär se henkilö, joka ensimmäistä kertaa yksin kotoa maailmalle lähtiessään herättää äidissä hankalia ristiriitoja ja pakottaa tutkimaan tarkemmin myös oman elämän käsittelemättä jääneitä menetyksiä ja traumoja. Tietoisuus yksin jäämisestä ja sen välttämättömyydestä, jotta nuori ihminen voi kasvaa omaan mittaansa, jäytää äidin mielenrauhaa. Myös omat, menneisyyden hämärään lukitut ikävät kokemukset nuoren ihmisen vaaroista maailmalla muistuvat elävinä mieleen.
Kuinka paljon omaa, vielä kovin naiivisti elämään ja kokemuksiin suhtautuvaa tytärtä voi pelotella maailman kovuudesta ilman, että hän menettää luottamuksensa ihmisiin, mikä kuitenkin on elämässä perustavaa laatua oleva arvokas asia? Mikä on ollut tyttären suhde isäänsä, mikä hänen oma suhteensa aviomieheensä, millainen heidän perhekuvionsa on kaikkinensa ollut; koko koettujen ihmissuhteiden kirjo työntyy esiin ja vaatii selvittämistä. Tytön huone on myös se tyhjä tila mielessä, minkä tyttären äiti joutuu itsessään käsittelemään ja täyttämään jollain muulla luopuessaan lapsestaan aikuisuudelle. Naisen suhde omaan äitiin ja äidin tekemät ratkaisutkin alkavat kaihertaa.
Teos on yhteen päivään sijoittuva kuvaus päälle ryöpsähtävistä erilaisista tunnetiloista juuri tyttären lähdön lähestyessä ja kuvaa elävästi sellaista ristiriitojen aallokkoa, jonka aikuistuvasta lapsestaan maailmalle luopuva henkilö joutuu käsittelemään ja kestämään osin omassa mielessään ilman, että purkaa koko lastia elämäniloisen ja -nälkäisen lähtijän harteille. Luottamus siihen, että lähtijä kyllä selviää oman neuvokkuutensa ansiosta ja elämä kantaa, kun sille antautuu, on kaikesta huolimatta se paras ohje, kun muutakaan ei ole antaa.
Villahousuhäpeä
Villahousuhäpeä on kirjoittajan, Eira Mollbergin mukaan kollaasirakenteinen dokumenttiromaani, jossa sen ”kerronnalliset palaset asettautuvat vierekkäin, osaksi päällekkäin, osaksi limittäin”. Oli niin tai näin, mukaansatempaava tämä faktaa ja fiktiota sopivasti sekoittava kerronta on. Esipuheessaan Mollberg toteaa, että ei anomuksistaan huolimatta saanut apurahoja tätä työtään varten, ystävä sen sijaan oli luottanut ja lainannut.
Monipuolisen uran toimittajana, kriitikkona, kirjoittajana ja ohjaajana tehnyt Mollberg puhuu kirjassa kokemuksistaan tunnetun ohjaajan tyttärenä, perheestään ja omista vastoinkäymisistään. Elämä ei ole ollut ruusuilla tanssimista, mutta ainakin se on tarjonnut runsaasti vaihtelua ja erilaisia, opettavaisiakin kokemuksia. Ja, mikä tärkeintä; hengissä on selvitty. Lapsuusperheen ristiriitojen kuvaus on autenttista; isän tilaa ja arvostusta vaativa ego, äidin väsyminen ja luovuttaminen, veljen ratkaisu kriisissä ja pikkusiskon valpas ja tarkkanäköinen tilanteiden lukeminen ja niihin reagointi. Dokumentaarisen sisältönsä ohella teos on katsaus myös joihinkin päihderiippuvuuden hoitokäytäntöihin ihan ruohonjuuritasolla. Mollberg on aiemmin kuvannut taiteilijaperheen elämää näytelmässään Suutarin lapsilla ei ole jalkoja ja siitä kirjoitetussa romaanissaan Vakuuslapset.
Yleisellä tasolla merkittävää on pohdiskelu siitä, mitä ihmiselle tapahtuu sitten, kun ei enää kaiken puristuksessa jaksa, vaan luovuttaa, eristäytyy, alkoholisoituu, menettää monet ystävänsä, pääsee putoamaan yhteiskunnan vinhasti eteenpäin meneviltä rattailta? Menettääkö hän ihmisarvonsa, armahtaako tai auttaako joku, nostaako häpeän kuopasta takaisin kieseille?
Sellaisiakin löytyy, meille kaikille avuksi ja onneksi; lojaalit ystävät, jotka eivät hylkää ja tässä tarinassa myös luostarin armeliaat sisaret, jotka eivät kysele eivätkä arvostele, vaan palauttavat arkipäivään ja pieniin asioihin, joiden avulla tarttua elämään kiinni. Uskontokin tuo lohdutusta jo ihan toistuvien tapojensa ja perinteidensä ansiosta. Niiden avulla muistuu mieleen menneitä arvokkaita aikoja, joiden voimin voi ponnistella kohti huomista yhdessä yksilön taustaa ja vaikeuksia ymmärtävien ihmisten kanssa.
Onnea opintojen suorittamisesta!
Ei kaada oppi ojahan, / ei tunge tieto turmahan, / ei taito työstä työnnä;
Vaan kätten työ ja ahkeruus, / ja hengen työ ja toimekkuus / tuo tyydytyksen parhaan.
Siis tarmokkaasti toimintaan, / ja hartahasti hankkimaan / vain valistusta lisää.
Otto Kotilainen (1868 - 1936)
Tuomien huumaavaa tuoksua - juuri nyt!
Tuoksuvat tuomien valkoiset kukkaset, terttuinsa peitoss’ on puu. Lehdossa laulanta soi satakielien, hiljaiseen yöhön luo loisteensa kuu. Lehdossa laulanta soi satakielien, hiljaiseen yöhön luo loisteensa kuu.
Muistatko kesän, kun tuoksussa tuomien haaveillen istuimme ain? Kuiskaili silloin tuo helkyntä hempeä: Armaani, aina, sun ain’ oon mä vain. Kuiskaili silloin tuo helkyntä hempeä: Armaani, aina, sun ain’ oon mä vain.
Vuodet on vierineet, hurmos on haihtunut, nuoruus jo mennyt on, oi! Vaan en mä valkoisten tuomien tuoksua unhoittaa koskaan, en koskaan mä voi! Vaan en mä valkoisten tuomien tuoksua unhoittaa koskaan, en koskaan mä voi!
Tuoksuvat tuomien valkoiset kukkaset (Valkoakaasiat), suom. Martti Wuori (1858 - 1934), venäläinen kansansävelmä
Neitsytpolku
Neitsytpolku (Jungfrustigen) kertoo näennäisen kevyesti suomenruotsalaisesta avioliitosta ja perheestä, sen kriisistä ja siitä, miten asiat lopulta asettuvat paikoilleen uusiin uomiinsa, jos hyvin käy. Ja jatkuu sietämätön toivo / jatkuu elämä, kuten asian totesi kirjailija Eeva Tikka runossaan Kalliomaalaus.
Teoksen kirjoittajalta Philip Teiriltä ovat ilmestyneet aiemmin romaanit Talvisota ja Tällä tavalla maailma loppuu. Neitsytpolun on käsikirjoituksesta suomentanut Jaana Nikula.
Keskiluokkainen perhe elää tavallista elämää Helsingissä; mies on toimittaja ja kirjailija, vaimo tekee töitä koulussa ja heillä on kaksi kouluikäistä lasta. Mies kuljeskelee erilaisilla taiteilijakokkareilla ja etsii aiheita ja ennen kaikkea itseään. Näiltä reissuilta löytyy Paula, jonka läheisyys tuntuu tarjoavan miehelle jotain sellaista, jota häneltä vielä puuttuu. Mitä, se ei oikein käy tarinassa ilmi, mutta muutokseen on joka tapauksessa olemassa valmius ja lopulta henkinen pakotekin.
Tuo näennäinen keveys saattaa romaaneissa joskus hämätä lukijaansa, kuten tämäkin tarina osoittaa. Koko perhekuvio menee uusiksi, lapset oireilevat, taloushuolet painavat, uusikaan suhde ei ole paratiisi, sukulaiset eivät ymmärrä eivätkä hyväksy uutta tilannetta, uusista kodeista tulee ahtaita, joten kaikkea muuta kuin keveää sisältöä tarjoaa tämäkin luettava. Tulee välttämättä kysyneeksi, pitikö tähän kaikkeen ruljanssiin sitten ryhtyä, mitä kaikkea tilanteen aiheuttaman kärsimyksen kokemisen taustalla on ja miksi ristiriidat ratkaistaan niin usein järjenkäytön sijasta tunnemyrskyjen perusteella. Onko elämättömäksi koettu elämä ja varman päälle pelaaminen sittenkin liian riskialtista? Kysymyksiä riittää ja vastauksistahan vastaa kukin lukija ja kokija omalta kohdaltaan itse.
Pikkutimpuri: Lyyli ja karmea värinkäsitys
Lyyli pitää värittämisestä ja värikkäistä tyypeistä, mutta hän ei pidä harmaasta, mustasta ja ruskeasta, koska ne ovat hänen mielestään tylsiä värejä. Mutta sitten tapahtuu jotakin yllättävää, ja Lyyli joutuu ajattelemaan väreistä uudella tavalla. Suojavärit ovat olemassa tiettyä tarkoitusta varten, samoin huomiovärit, väreillä voi ilmaista tunteita, kuten pelkoa ja rakkautta, niillä voi tehdä taidetta, niillä voi houkutella ja luoda mielikuvia. Lyyli huomaa myös, että värejä ei voi nähdä pimeässä eli väri on valoa. Lopulta selviää myös, että tylsissäkin väreissä ovat mukana muut perusvärit; punainen, sininen ja keltainen. ”Sama se, minkä värinen pintamme on. Tärkeintä on se, mitä sisältämme löytyy”, arvelee Lyyli, ja on varmaan ihan oikeassa.
Lyyli ja karmea värinkäsitys on toinen Pipsa Pentin Lyyli-sarjaan kuuluva kuvakirja aiemmin ilmestyneen Lyyli ja hurja Paperi-Hukka -kirjan ohella.
Tästä alkaa elämä
Olipas ihan tuoreen tuntuista vaihteeksi lukea J. K. Rowlingin kirjoittamana jotain muutakin kuin menestyksekästä Harry Potter -kirjasarjaa, joka ilmestyi vuosina 1997-2007 ja josta hänet etupäässä tunnetaan. Rowlingia (s. 1965) oli pyydetty puhumaan kuuluisan Harwardin yliopiston vastavalmistuneille opiskelijoille ja hän oli valinnut teemoikseen kaksi aihetta; epäonnistumisen merkitys ja mielikuvituksen voima. Näistä aiheista, joista kirjailija itsekin on elämässään ammentanut, oli varmaan aika uskottavaa puhuakin, varsinkin tunnetun maailmanmenestyksen jälkeen, ja tästä luennosta on kyseessä oleva pieni kirjanen tallennettu. Ihan maalaisjärkeen käyvää asiaa Rowling tarjoaakin: ”On mahdotonta elää epäonnistumatta kertaakaan, paitsi jos valitsee aina niin varman päälle ja varovaisesti että elämä jää kokonaan elämättä - ja sehän vasta epäonnistumista onkin”. Kirjan kuvituksen on suunnitellut Joel Holland ja sen on suomentanut Lotta Sonninen.
Tyttären varjo
Salanimellä kirjoittavan ja muutenkin salaperäisen napolilaisen kirjailijan Elena Ferranten (s. 1943) romaanien Loistava ystäväni, Uuden nimen tarina, Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät ja Kadonneen lapsen tarina pohjalta sovitettu ja kehuttu Napoli-sarja Loistava ystäväni nähtiin juuri alkuvuodesta YLEn Teema- ja Fem-kanavilla. Mainitut kirjat on myös suomennettu, samoin kuin kirjailijan aiemmin kirjoittamista teoksista Hylkäämisen päivät, Amalian rakkaus ja nyt viimeisimpänä tänä vuonna ilmestynyt Tyttären varjo, jonka on, kuten koko Napoli-sarjankin, suomentanut Helinä Kangas.
Leda, keski-ikäinen akateeminen, eronnut nainen lähtee asunnoltaan Firenzestä eteläiseen Italiaan lomalle, kun hänen nuoret, aikuistuneet tyttärensä ovat muuttaneet asumaan menestyvän isänsä luo Kanadaan. Naisen aikeissa on nauttia vihdoin huolettomasta vapaudesta, viettää hyvin ansaittu loma ja työskennellä kerrankin rauhassa siinä lomailun ohessa.
Mutta heti rantaloman alussa hän törmää rannalla melskaavaan ja metelöivään napolilaiseen sukuun, joka vähät välittää muiden lomalaisten rauhasta. Erityisesti perheen kauniin tyttären ja hänen pikkutyttärensä ja naisen ja sukulaisten välistä suhdetta tarkkaillessaan Leda huomaa, että hän alkaakin yllättäen ahdistua eikä pysty enää keskittymään omiin asioihinsa. Muistot Napolissa vietetystä lapsuudesta ja nuoruudesta, suhteesta entiseen mieheensä, omiin tyttäriinsä ja ennen käsittelemättömät asiat omista, joskus kyseenalaisista valinnoista pyrkivät pintaan ja vaativat selvittelyä. Lomasta tuleekin jotain ihan muuta kuin rento rantaloma.
Minä-kertojan suulla kerrottu tarina koukuttaa lukijansa ensimmäiseltä sivulta lähtien sekä tarkkanäköisyydellään että vaikeista ja perheen sisäisistä asioista puhumisen rohkeudellaan. Ikuista ihmiselämän riippumattomuuden toiveen ja muista riippuvuuden ristiriitaa käsitellään rohkeasti ja avoimesti kuvaten, turhia ohjeita antamatta.
Nöyryytyksestä nöyryyteen
Juhani Mattilan teos Nöyryytys – Arvokkuuden kokemuksen menettämisestä ja uudelleen löytämisestä on lohdullista luettavaa. Kirjallisuudenystävän iloksi kirjoittaja käyttää usein kirjallisuuden klassikkoteosten henkilöitä kuvatessaan ihmisten erilaisia tunnekokemuksia. Edellinen Mattilan kirjoittama teos on Herkkyys ja sosiaaliset pelot vuodelta 2014.
Arvokkuuden kokemuksen menettämistä on vaikea kestää, ja tähän prässiin ihminen voi joutua monissa eri tilanteissa elämänsä aikana ja erityisesti lapsena. ”Ihmisen minuutta rikkoneet traumat jättävät syvän muistijäljen ja aiheuttavat pelon uusista iskuista. Tämä nimenomainen pelko on useimpien psyykkisten oireiden taustalla”, Mattila kirjoittaa, mutta jatkaa kuitenkin lohdullisesti, että arvokkuuden palauttaminen nöyryytysten jälkeen on onneksi myös mahdollista. ”Oman elämänsä sankari on jokainen ihminen, joka pitää kiinni omista toiveistaan ja pääsee esteistä huolimatta eteenpäin.”
Lohdutuksena saattaisi olla, että kun on selvinnyt lapsuutensa ja aikuisuutensa mahdollisten nöyryytysten ohi voittajana ja saanut sisäisten ja sosiaalisten kamppailujen tuloksena oman arvonsa takaisin, saattaakin olla, että sisimpään on syntynyt oikeanlainen nöyryys, jonka turvin pystyy sekä arvostamaan muita ihmisiä että pitämään myös itseään samanarvoisena kuin muutkin ovat. Tälle tielle Mattilan kirjoittama kirja on oivallinen ja ymmärrettävä opas.
J. V. Snellmanin päivä 12.5.
Johan Vilhelm Snellman (1806-1881)
Lauantaiseura, A. Haartmanin piirros vuodelta 1907, vas. Elias Lönnrot, Fredrik Cygnaeus, Fredr. Tengström, J. J. Nordström, B. O. Lille, J. V. Snellman, J. J. Nervander, A. A. Laurel.
Hyvää äitienpäivää 10.5.!
Raskaan meren rantaan astuvat mummot / suuri huivi leuan ali solmittuna, / hennoilla, haurailla jaloillaan. / Yksin he istuvat rannalla / siirtämättä silmiään tai käsiään, / siirtämättä pilveä tai hiljaisuutta. / Säädytön meri repii ja reuhtoo, / kohottelee trumpettivuoriaan, / ravistelee sonninpartojaan. / Lempeät vanhatrouvat istuvat / kuin läpinäkyvässä laivassa / ja katselevat terroristisia aaltoja. / Minne he menevät ja missä ovat olleet? / He tulevat joka kolkalta, / he tulevat omasta elämästämme. / Nyt heillä on valtameri, / kylmä ja palava tyhjyys, / liekkien täyttämä yksinäisyys. / He tulevat kaikista menneisyyksistä, / taloista jotka tuoksuivat, / palaneista hämäristä. / Katselevat merta tai ovat katsomatta, / piirtelevät kiemuroita kepeillään / ja meri huuhtoo heidän kalligrafiansa. / Mummot kohottautuvat ja lähtevät / hennoilla linnunjaloillaan / kun pillastuneet aallot / lentävät alastomina tuulessa.
Pablo Neruda; Estravagario: Vanhat naiset ja valtameri, suom. Pentti Saaritsa
Sinun silmiesi kautta
Tanskalaiskirjailija Peter Høeg (s. 1957) ei ole koskaan kavahtanut vaikeita aiheita (aiemmin esimerkiksi Lumen taju, Susanin vaikutus, Rajatapaukset), joten ei tarvinnut ihmetellä tämän uusimmankaan romaanin Sinun silmiesi kautta aihetta, joka liittyy neuropsykologiaan ja mielenterveyteen. Romaanin on suomentanut Sanna Manninen.
Peter, Simon ja Lisa ovat lapsuusystäviä, joilla on ollut erityisen läheinen suhde toisiinsa jo päiväkodissa. Aikuisena Peter on huolissaan Simonista, joka on yrittänyt jo useaan kertaan riistää hengen itseltään, ja hän saa tietää erikoisesta ja tarkoin varjellusta tutkimuslaitoksesta, jossa on käytössä skannausmenetelmä, jolla päästään sisälle ihmisen tietoisuuteen. Peter arvelee sen voivan auttaa Simonia.
Yllättäen laitoksen johtajaksi osoittautuukin Lisa, lapsuusystävä. Hän on menettänyt trauman vuoksi muistinsa varhaisvuosiltaan ja haluaisi palauttaa asioita mieleensä. Alkaa tutkimusmatka näiden kolmen ihmisen yhteisiin erikoisiin kokemuksiin lapsuudessa. Teos kertoo fantasian siivittämänä siitä, mitä tällainen tutkimus voi merkitä yksilölle tai yhteiskunnalle ja millaisia vaikutuksia siitä saattaa myöhemminkin koitua.
Lukijana jää teoksen luettuaan aprikoimaan, miten vaikeata tai joskus jopa mahdotonta on toisen ihmisen syvän ja yksilöllisen kokemusmaailman ymmärtäminen ja erityisesti sen vaatiman tilan antaminen. Usein liian hätäisesti tulee määritellyksi toisen ihmisen kokemus samaksi, kuin mitä on itse kokenut tai kuullut jonkun muun kokeneen, ja tarjoaa omaa vastinettaan miettimättä sen tarkemmin, olisiko voinut vain olla hiljaa ja kuunnella ja antaa toisen luoda oman merkityksensä sanomalleen.
Joka tyypin parhaat kaavat
Rinna Saramäen, Katja Kaipaanlahden ja Jane Palmun tietoteos Joka tyypin parhaat kaavat on päivitetty versio tekijöiden aiemmin julkaistuista Joka tyypin kaavakirjoista. Tekijät ovat sitä mieltä, että itse ommellen saa parhaiten omalle kropalleen sopivat hynttyyt ja voi valita sellaiset värit, kuosit ja yksityiskohdat, joista pitää eikä ole riippuvainen vaatekauppojen joskus samaa toistavasta tarjonnasta. Kirjan kaava-arkeilla, joita on kolme kappaletta, löytyy kaavoja koosta XXS kokoon XXXL, joka on uusi koko entisten lisäksi. Kirja on suunniteltu niin, että alussa on perustietoa ompelusta, kankaiden valinnasta ja kaavojen käytöstä ja muuntelusta sekä mittataulukoiden ymmärtämisestä, sitten tulevat tarkat kuvat ja ompeluohjeet helpoimmin ommeltavista vaatteista haastavampien mallien valintaan, ja lopuksi on vielä melko vaativien yksityiskohtien ompeluun liittyviä ohjeita. Näppäräkin tikkaaja saa käyttää hoksottimiaan ja kykyjään täysipäiväisesti varsinkin viimeisten ohjeiden kohdalla, kun ommeltavana on esimerkiksi laskoshousut, joten jos niin pitkälle tässä harrastuksessa pääsee, ei vaatekauppaa tarvitse enää lähestyä pitkällä tikullakaan.
Nyt kun tänä keväänä Suomi - median tietojen mukaan - leipoo jo kotona kaikki juurileivät, kriisipiirakat ja korvapuustit, niin seuraavaksi haasteeksi voitaisiin asettaa oman itsen ja perheen jäsenten vaatehtaminen niin, että kertakäyttöinen halpatuonti olisi tämän kevään jälkeen kuin menneiden vuosien pahaa unta ja painajaista vain. Itse tehden kun yleensä tulee valinneeksi myös laatukankaita, jotka kestävät vuosien saatossa melkein yhtä hyvin kuin se isoisän sota-ajoilta peräisin oleva sarkatakki, joka vieläkin roikkuu kalatakkina kesämökin saunaneteisessä ilman ensimmäistäkään reikää.
Kevättä ilmassa
Kevään tulo
Soi humina hongissa soilla. / Kevään liehuvi tuuhea tukka. / Ja rentukka, kultainen kukka, / jalat märkinä kahlaa joilla.
Joku päivä ja kaikki muuttuu: / on lämmin ja lehtiä puissa, / sinen seulojat salmien suissa. / Vain pääskynen enää puuttuu.
Toukokuu
Tuli toukokuu, tuli valkeat yöt, / yli lensivät kurkien aurat. / Tuli hiirenkorvalle koivikkovyöt, / nousee oraalle ohrat ja kaurat.
Tuli toukokuu, järvet kahleensa luo, / vaarit vikkelään kalalle soutaa; / lapset koivuista makeaa mahlaa juo, / kaikki maisemat tulvivat poutaa.
Tuli toukokuu, pääsky sanoman toi: / kohta etelä lämmintä antaa. / Sinitaivaalla kiurun viserrys soi. / Tuuli peltojen tuoksua kantaa.
Tuli toukokuu, tuomi kukkaset saa, / puron äyräillä rentukat palaa. / Karjapoikanen torvea toitottaa, / metsän kaiutar huutelee salaa.
Tuli toukokuu, tuvat tyhjiksi jää, / väet ulkona töillänsä hyörii. / Käet kunnailla kukkua helkyttää, / pihaseipäissä väkkärät pyörii.
Vuorela Einari (1889-1972): Huilunsoittaja
Toukokuun yö
Kevätöinä, ah, ihmiset kuulkaa / on rakkaus kaikuna korven. / Se on henkenä heräävän luonnon / ja sieluna paimenten torven.
Se on sisinnä kaikissa meissä, / se on rinnassa polttehen lailla, / meillä kaikki on, kuitenkin käymme / kuin kaihoten, kaikkea vailla.
Mitä väriset, lehtivä koivu? / Mitä hyriset metsien kuoro? / Nyt hymyn on herttainen hetki, / mut kohta lie kyynelten vuoro.
Keväthämyssä
Niin lempeästi nyt tuuli käy / kuin hengitys metsän poven. / Tule istumaan, vain istumaan / kynnyspuulle avatun oven.
Tule katsomaan kauniita pilviä / ja ihanaa hämärää puilla! / Se on kuin hahtuva himmeä / suon yllä ja latojen suilla.
Me kahden valvomme hämyssä; / soi suloinen kaipaus meissä, / kun kedoilta kevättä häämöttää / ja metsä on kyyneleissä.
Vuorela Einari (1889-1972): Keväthartaus
Hengitys
”Sisäänhengitys on elämämme ensimmäinen autonominen liike, uloshengitys sen viimeinen, ja niiden väliin mahtuvat elämämme kaikki hengitykset.”
Tällä toteamuksella alkaa Malla Rautaparran kirjoittama, hengityksen parantamiseen tähtäävä tietoteos Hyvän hengityksen anatomia – Kuinka palauttaa hengitys tietoisuuteen. Kirjoittaja on pitkän ohjaajakokemuksen omaava joogaopettaja. Oppaassa kerrotaan hengitysjärjestelmän rakenteesta ja toiminnasta ja neuvotaan erilaisia harjoituksia, joiden avulla voi päivittäin parantaa omaa hengitystään. Tietoista hengitystä voi harjoittaa missä tahansa ja lähes milloin vain. Tärkeää hengityksen parantamisessa on harjoitteiden säännöllinen tekeminen, jotta muutosta on mahdollista odottaa.
Laura Tresselin esikoiskokoelma, teksti-installaatio Hengitys tarkastelee asiaa runouden kautta. Se on teos, jossa hengitetään sanojen voimalla, ja ollaan myös vedessä, pinnalla ja pinnan alla. Kirja kertoo lyriikan ja proosan keinoin hengityksen merkityksestä:
”…astun ovesta sisään / tarkasti kalibroidut laitteet suorittavat tehtäviään / tänään matka vuoteen vierelle / on kahden hengenvedon mittainen…”
”…muistoni hengittävät / onko se tekohengitystä…”
Tänä keväänä tämä keskeinen elintoiminto on noussut aivan uuteen tietoisuuteen. Tavallisesti hengitystään ei välttämättä edes tiedosta, kun se on jotain, joka koko ajan tapahtuu, kuin itsestään.
”…hengityskoneen palkeen laajenemisen ja tyhjentymisen suhina, / kuin raahaisi venettä hiekalla…”
Kansallinen veteraanipäivä 27.4.
Rannalle himmeän lahden / aurinko laskenut on.
Kutsu jo soi iltahuudon, / taakka jo laskettu on.
Taattoa muista sa silloin, / askel jo uupunut on,
lapset ja lastemme lapset, / teidän nyt vuoronne on.
Hoivatkaa, kohta poissa on veljet, / muistakaa, heille kallis ol' maa.
Kertokaa lasten lapsille lauluin, / himmetä ei muistot koskaan saa!
Hymni soi holvissa hiljaa, / tummana kaipuuta soi.
Aika on korjannut viljaa, / sarka jo kynnetty on.
Ammoin me marssimme kahden, / tulta löi taivas ja maa.
Rannoilta Äänisen lahden, / kelle nyt kertoa saa.
Hoivatkaa...
Laineissa Laatokan mahti, / kahlita kenkään ei voi.
Veljet sen rantoja vahti, / konsa on koittava koi.
Ylväänä Karjalan heimo / tuskansa kantanut on.
Maaäiti suojaansa sulkee, / vartija poissa jo on.
Hoivatkaa...
Veteraanin iltahuuto, sanat ja sävellys Kalervo Hämäläinen (1917-2015)
Anna hetki itsellesi
Voisiko ollakaan sopivampaa opusta tähän vallitsevaan tilanteeseen! Anna hetki itsellesi – Viiden minuutin tietoisuustehtäviä -teos kehottaa lukijaansa keskittymään itseensä, elämäänsä ja unelmiensa ja tavoitteidensa saavuttamiseen. Kirja sisältää nimensä mukaisesti noin viiden minuutin harjoituksia ja kirjoitustehtäviä, joita voi tehdä joko kirjaan tai erilliseen vihkoon. Ideana on löytää kaikenlaisen hälinän keskeltä omasta elämästä ne todella tärkeät asiat ja palauttaa ne takaisin oikealle paikalleen. Mikäs sen mukavampaa, mutta onnistuukohan se viiden minuutin keskittymisharjoituksella, sitä voitaneen miettiä. Voi myös ajatella, että tämänhetkisen pakollisen elämänmenon hiljentymisen aikana saattaisi harjoitusten avulla päästäkin joskus sellaiseen flow-tilaan, josta tulisi myöhemmin päivittäinen tapa.
Kirjan otsikoita ovat Kirjoittamisen voima, Selkeyttämisen taito, Olennaiseen keskittyminen, Sinulla on jo paljon, Ongelmanratkaisu ja Tuotteliaisuus. Tekstit ja kuvat on koottu monista eri lähteistä. Kirjan on suomentanut Laura Kuitunen.
Leivolle
Miks’ leivo lennät Suomehen / sä varhain kevähällä,
et viihdy, lintu riemuinen, / sä maalla lämpimällä?
Miks äänes soreasti soi / vain Suomen taivaan alla,
ja vaikka puut ne vihannoi, / sä lennät korkealla?
”Sen tähden Suomeen kiiruhdan / ja lennän korkealla,
kun tahdon nähdä kauneimman / mä rannan taivaan alla.
Ja senpä vuoksi laulan ma, / kun kannel täällä soipi;
ei missään voi niin riemuita / kuin Suomessa vaan voipi.”
Sanat: Rahkonen, Aleksanteri (1841-1877); Leivo, sävellys: Melartin, Erkki (1875-1937)
Pikkutimpuri: Hotelli Flamingo
On tyttö nimeltä Anna Dupont, joka hyppää taksista Rantabulevardilla ja näkee ensimmäisen kerran elämässään isotädiltään perinnöksi saamansa räjähtäneen, siivottoman näköisen ja kolme vuotta asumattomana olleen hotelli Flamingon. Sitä asuttavat edelleen ovivahti N. Karhu ja vastaanottovirkailijana työskentelevä rengashäntämaki Makke; kummallakaan ei tosin ole mitään työtä, mutta ei toisaalta muuta kotiakaan. Vieraat ja muu henkilökunta ovat siirtyneet samalla paikkakunnalla olevaan hienoon hotelli Hohtoon, joka tarjoaa asiakkailleen enemmän luksusta ja elämyksiä. Anna päättää käydä töihin ja kunnostaa Flamingon entiseen loistoonsa tenniskenttineen, uima-altaineen ja vieraanvaraisine palveluineen. Siinäpä riittääkin hieman puuhaa.
Onneksi apujoukkoja tulee paikalle juuri silloin, kun heitä tarvitaan. On kokki Madame Le Possu, piccolohiiri Vinku, tarjoilija Eeva Koala, Venla Virtahepo, Stella Kirahvi ja monia muita, myös hotellin vieraita, jotka auttavat innolla uutta omistajaa. Mutta sitten saapuu vieraaksi pelottava Herra Harmaja ja hänen jälkeensä hotelli Hohdon omistaja Viljami Villipeto seurueineen. Mitä Anna tekeekään siinä tilanteessa?
Tämä Alex Milwayn sekä kirjoittama että kuvittama noin 6-9 -vuotiaille suunnattu helppolukuinen ja rento kirja kuljettaa lukijansa alun hankaluuksien ja erilaisten haasteiden jälkeen tilanteeseen, johon voi myös kuvitella menestyksekästä jatkoa. Kirjan on suomentanut Aila Herronen.
