Neitsytpolku (Jungfrustigen) kertoo näennäisen kevyesti suomenruotsalaisesta avioliitosta ja perheestä, sen kriisistä ja siitä, miten asiat lopulta asettuvat paikoilleen uusiin uomiinsa, jos hyvin käy. Ja jatkuu sietämätön toivo / jatkuu elämä, kuten asian totesi kirjailija Eeva Tikka runossaan Kalliomaalaus.
Teoksen kirjoittajalta Philip Teiriltä ovat ilmestyneet aiemmin romaanit Talvisota ja Tällä tavalla maailma loppuu. Neitsytpolun on käsikirjoituksesta suomentanut Jaana Nikula.
Keskiluokkainen perhe elää tavallista elämää Helsingissä; mies on toimittaja ja kirjailija, vaimo tekee töitä koulussa ja heillä on kaksi kouluikäistä lasta. Mies kuljeskelee erilaisilla taiteilijakokkareilla ja etsii aiheita ja ennen kaikkea itseään. Näiltä reissuilta löytyy Paula, jonka läheisyys tuntuu tarjoavan miehelle jotain sellaista, jota häneltä vielä puuttuu. Mitä, se ei oikein käy tarinassa ilmi, mutta muutokseen on joka tapauksessa olemassa valmius ja lopulta henkinen pakotekin.
Tuo näennäinen keveys saattaa romaaneissa joskus hämätä lukijaansa, kuten tämäkin tarina osoittaa. Koko perhekuvio menee uusiksi, lapset oireilevat, taloushuolet painavat, uusikaan suhde ei ole paratiisi, sukulaiset eivät ymmärrä eivätkä hyväksy uutta tilannetta, uusista kodeista tulee ahtaita, joten kaikkea muuta kuin keveää sisältöä tarjoaa tämäkin luettava. Tulee välttämättä kysyneeksi, pitikö tähän kaikkeen ruljanssiin sitten ryhtyä, mitä kaikkea tilanteen aiheuttaman kärsimyksen kokemisen taustalla on ja miksi ristiriidat ratkaistaan niin usein järjenkäytön sijasta tunnemyrskyjen perusteella. Onko elämättömäksi koettu elämä ja varman päälle pelaaminen sittenkin liian riskialtista? Kysymyksiä riittää ja vastauksistahan vastaa kukin lukija ja kokija omalta kohdaltaan itse.
