Äitienpäivä 8.5.

Sinä hymyilet salaperäisesti / haalistuneessa valokuvassa hyllyn reunalla / ja nyt minä näen / sen hymyn läpi / sinun elämääsi.

Kymmenet vuodet taaksepäin / nelivuotiaan pikkutytön harmaan mökin pihalla, / varisevan pihlajan juurella / itkemässä kuollutta isää. /

Minä näen sinut syksyisellä koulutiellä / köyhäinapuna annettu / monta numeroa liian iso talvitakki päällä, / käpysateessa, / toisten pilkattavana.

Jokainen ryppy sinun kasvoissasi / on sata sivua vääryyden historiaa / ja kyynelistä jotka olet vaieten niellyt / täyttyisi valtameri.

Minä rakensin välillemme aidan, / sateet ovat sen lahottaneet. / minä rakensin välillemme muurin, / aurinko ja tuulet / ovat tehneet siitä selvää.

Minä puhuin sinulle vääryyksistä, / joita et muka ymmärtänyt; / sinä olit ne elänyt. / Ja minä puhuin riistosta, / josta olin lukenut; / sinä olit ne kokenut.

Niin vähän oli osanasi / onnen hetkiä / ja niin paljon sinussa oli voimaa, / niin vähän sinä sait / myötätuntoa / ja niin paljon sinussa oli sitkeyttä;

kun puuro oli kuumaa, / sinä olit puhallus, / kun ruoto tarttui kurkkuun, / sinä olit piimä,

kun kädet olivat kylmät, / sinä olit lapaset, / kun joku veti päihin, / sinä olit laastari.

Minä pakenin sinua ja kuljin / sinua kohti, / juoksin lujaa, sinä tulit aina vastaan.

Koskaan en kadottanut sinua / ja piti kulkea pitkä tie, / vasta kun pääsin sinusta irti, / saatoin tulla luoksesi takaisin.

  Jukka Itkonen, Kirje äidille, runokokoelmasta Laulu laulusta, 1994

kuva: Kirjatimpuri

no jotta että vaikka

Toipuminen ottaa aikansa - enemmän taikka vähemmän, vaikkapa sairaudesta tai tunne-elämän kokemuksista, riippumatta siitä, ovatko ne olleet ikävänpuoleisia vai myönteiseen kallistuvia, sehän tiedetään.

Tästä kokemuksesta ja lähinnä kahden eri ihmisen siihen suhtautumisesta kirjoittaa Anni Saastamoinen romaanissaan ja mutta entä sitten, joka on kirjoittajan kolmas julkaistu teos. Kaksi aiempaa ovat Depressiopäiväkirjat (2017) ja Sirkka (2019).

Laila on nainen, jonka läheinen ystävä on kuollut äkillisesti vuosia sitten. Laila tuntee tapahtuneesta edelleen kalvavaa syyllisyyttä, vaikka ei ole voinut tapahtuneelle mitään. Luigi on mies, joka punkkaa välitilassa väljähtyneessä parisuhteessaan ja herää vasta, kun puoliso tekee ratkaisevan päätöksen. Tyhjän päällä ollaan eikä pelastajia kuulu.

Yritystä on, sitten kun on aikansa rämpinyt siinä ryteikössä, jolle on annettu erilaisia tulkintoja. Realismin suossa polviaan myöten aina jumittanut vanha kansakin tietää, että asioista toipumiseen menee ainakin se pari vuotta, monella paljon enemmänkin. Se aika on sekoiltava oman todellisuutensa kanssa, sitten alkaa ehkä valoa pilkottaa pärevasun pohjalla, korostus sanalla ehkä (kirj. komm.).

”On luotettava siihen, että aurinko nousee. Samaan tapaan kuin on luotettava siihenkin, että autoilijan noudattavat liikennesääntöjä, sydäntalven jää kantaa askeleen alla saareen kulkevalla jäätiellä, jonka alla suhisee talvinen meri. Jos kaikkeen lakkaa luottamasta, ei uskalla mitään.”

Luontoretkelle Viroon

Suomalainen Mikko Virta on asunut Virossa yli 15 vuotta ja kirjoittanut 30 luontokohdetta esittelevän opaskirjan Luontoretkelle Viroon. Virta on ihastunut virolaiseen luontoon, josta hänen kertomansa mukaan löytyy jokaisen retkeläisen makuun jotakin; tarjolla on luontopolkuja, saaristoa, vaellusreittejä, lintutorneja, kansallispuistoja ja erilaisia elämyksiä. Esimerkiksi rannikon vaellusreitillä voi reippailla Tallinnasta Latvian rajalle ja sieltä vielä Liettuaankin; rantoja pitkin voi retkeläinen kulkea Virossa ilman esteitä. Myös junalla ja bussilla liikkuminen sujuu juohevasti lyhyiden välimatkojen ansiosta. Jos haluaa suunnata yhteen Viron kolkkaan kerrallaan, tarjolla olevat vaihtoehdot on esitelty ilmansuuntien mukaan; Länsi-, Etelä-, Itä- ja Pohjois-Viro eri kohteineen. Kirjan karttapiirrokset auttavat hahmottamaan kyseisen kohteena olevan alueen.

 Kirja sisältää myös yleisiä kiinnostavia faktoja, vaikkapa sen, että Viron maapinta-alasta on suojeltu 19 prosenttia, soita on suhteessa maan pinta-alaan toiseksi eniten maailmassa, Viron kansallispuu on tammi, kansalliskukka ruiskaunokki, kansallislintu haarapääsky, kansallisperhonen ritariperhonen ja kansalliseläin susi. Virolainen kansanlääkintä yrttien ja rohdoskasvien avulla on tunnettua ja myös tunnustettua. Teoksesta löytyy myös tietoa kulttuurin ja historiannälkäisille ja erilaisia käytännön vinkkejä esimerkiksi pyörien vuokraamiseen, majoitukseen ja ruokailuun. Kirjan kannen ja sisäsivujen upeat piirrokset on tehnyt Nestor Ljutjuk.

Vappu 1.5.

Tempus adest florinum (Tuulet leudot tuoksuaa), 1582

Tempus adest floridum, / surgunt namque flores, / vernales in omnibus / imitantur mores. /Hoc quod frigus laeserat, / reparent calores; / cernimus hoc fieri / per multos labores.

Tuulet leudot tuoksuaa, / sinilaineet läikkyy, / leivot laulaa riemujaan, / seesnä taivas väikkyy. / Kukat, jotka syksy kaas, / uusin umpuin aukee, / talven taistot unhottuu, / kaikki kahleet raukee.

 

                                                                 Piae Cantiones (1582): Tempus adest florinum, suom. K. V. Vesala

kuva: Kirjatimpuri

Downton Abbey on täällä taas!

Kartanoromantiikan ystäville on tiedossa onnenpäivät; Downton Abbey, Uusi aikakausi tulee elokuvateattereiden ensi-iltaan 4. toukokuuta. Tosin kiireisimmät voivat nähdä sen jo tästä päivästä lähtien. Leffassa eletään elokuva-alan murrosta, kun ääniraidat tekevät tuloaan siihenastisiin mykkärainoihin. Monenlaista muutakin meininkiä ja mahtavia maisemia on luvassa, mutta tyylikkään käytöksen ehdoton vaatimus, sympaattiset henkilöt ja pukuloisto ovat entisellään.

Tämän hyvänmielen elokuvan pääosissa esiintyvät Elisabeth McGovern, Hugh Bonneville, Maggie Smith, Michelle Dockery ja heidän lisäkseen Hugh Dancy, Laura Haddock, Nathalie Baye, Dominic West ja Jonathan Zaccaï. Leffan on ohjannut Julian Fellowes, joka on myös käsikirjoittanut koko aiemmin esitetyn sarjan.

Kansallinen veteraanipäivä 27.4.

Ken lukee heidän hikensä ja päivätyönsä vaivat? / He osaksensa kylvön sai, kun lapset heelmän saivat, / he ojat soihin kaivaneet on syvään, / ja kussa heidän lapsensa nyt kulkee valtateitä, / he kirves käessä kulkeneet on paljon ennen meitä, / ja luottain lasten huomispäivään hyvään.

He ajan tullen nukkuneet on tyynesti ja hiljaa, / nyt kasvaa heidän haudoillansa teräisätä viljaa, / ja lapsillaan on leppeämpi huomen. / Ja valon juovat taivahalla nousee ajan yöstä, / ja kauniin hengen laihot itää isiemme työstä. / Tää tarina on nousennasta Suomen.

V. A. Koskenniemi, Isäin ääni, säv. Heino Kaski

Maanala Amos Rexissä

Amos Rexin näyttely Maanala, joka on avoinna 2.4.-21.8.2022 välisen ajan, jakaantuu neljään eri teemaan: Geologia, Mytologiat, Alas kaninkoloon ja Ihmisen jälki. Kuten näyttelyn nimikin kertoo, siellä tutustutaan maan alla esiintyviin asioihin, ilmiöihin ja sadun ja mystiikan maailmoihin.

Geologian osiossa ihmetellään, mitä luolat, kivilajit ja mineraalit ovat, Mytologiat -teema liikkuu kuoleman ja kärsimyksen maailmoissa, Alas kaninkoloon johdattaa näyttelyvieraan kirjallisuuteen, Lewis Carrollin (1832-1898) ja hänen kirjoittamansa Liisan seikkailut ihmemaassa -maailmaan, ja Ihmisen jälki -osiossa käsitellään varsin vaikeita aiheita, kuten väkivaltaa, kuolemaa ja kolonialismia.

Mielenkiintoinen ja melkoisen painava on tämän näyttelyn anti, mutta sen jälkeen voi vielä mennä tutkimaan taiteen keräilijän Sigurd Frosteruksen (1876-1956) taidekokoelman värikylläisiä maalauksia, jotka palauttavat maanalaisista maailmoista maan pinnalle ja arkitodellisuuteen takaisin.

Mariele Neudecker (s. 1965): Over and Over Again, and Again

Roger Fry (1866-1934): Guilford

Magnus Enckell (1870-1925): Tyttöjä puron varrella

Oman elämän tutkimista

Mitä onni ja mielenrauha on itse kenenkin elämässä? Onko niitä edes mahdollista löytää erilaisten ravistelevien asioiden jälkeen ja voiko ne säilyttää pirstaleisessa maailmassa?

Naisten vahvuuden sanotaan usein olevan tunteiden ja kokemusten sanoittamisessa ja eri taiteenlajien keinoin kuvaamisessa. Tässä kattauksessa on tarjolla tanssijan/koreografin, näyttelijän/psykoterapeutin ja konsultin/kilpaurheilijan kokemuksia ja näkemyksiä vaiheista, joista heillä on ollut kyky ja mahdollisuus myös kirjoittaa. Mielellään lukisi enemmän myös miesten kirjoittamia näkemyksiä näistä aiheista.

Kirjassaan Palasina ja kokonaisena Katja Kiuru kertoo eri elämänvaiheistaan; tanssimisesta, näyttelemisestä ja niiden parissa koetuista monista haasteista. Hän toteaa kirjassaan:

”Nuoren ihmisen into vie ihmiskuntaa eteenpäin: nuori jaksaa uskoa, toivoa, jopa rakastaa… Hänen elämänvoimansa ei ole vielä tallautunut ihmisenä olemisen ongelmiin, varsinkaan niistä suurimpaan: menneisyyden, tehtyjen tekojen hyväksymiseen osana elämää.”

Ainoa kotini on Hanna Brotheruksen kirjoittama teos, jossa kuvataan kirjoittajan matkaa lapsuuden ajoista oman perheen haasteiden kautta tähän päivään ja kaiken koetun vaikutusta oman kehon tuntemuksiin.

”Vanhenen vuoden vuodessa. Halusin tai en. Kehoni muuttuu vauhdilla. Sen muutokset, jähmeys ja kulumiset eivät odota mieltä, joka yhä kieppuu ylösalaisin. Roolit tippuvat yltäni. Jää oleellinen. Jää ehkä sittenkin vain valkoista. Jää kysymys, mitä minä eniten kaipaan. Mitä lopulta tarvitsen.”

Isa Merikallio kirja Tänään valitsen elämän kuvaa kovaa tulosta tekevän uraohjuksen uupumista kesken kaiken. Mitä tapahtuu sen jälkeen, kun ei enää jaksa ja olisi löydyttävä uusi suunta elämälle?

”Varmin tie onneen on alitajuisesta rooli- ja valtapelistä luopuminen, mikä lähtee joko omasta tahdosta tai olosuhteiden pakosta. Ulos johtava ovi on raskas avata. Sen kahvassa on tahmaista häpeää, yksinäisyyttä ruokkivaa epäonnistumisen tunnetta. Ilman kahvaan tarttumista ulos on kuitenkin mahdotonta päästä.”

Haavoittunut puu

Sielunkorvessani haavoin syvin, / kerran isketyin, se seisoo, / lyödyin tyvin. /

Niveriäisin kyljin, pahkapäisin, / kohoaa se, korven yksinäisin, / yli muiden, muita jyhkeämmin.

 

Haavoittunut puu - / Kun suvi lämmin / saa, se lehtii, muiden lailla, / sydänsuoniin vuotaa mahla, rieska. /

Päivät vaihtuvat. / Kuu kahlaa mailla. / Untaan suurta latva uneksuu. / Ja suvi pakenee. / Ei murru puu, /

ei kaadu, eikä juuret maadu, / vaikka latvaan, kerta toisen perään, / ennen muita syöksyy syksyn lieska.

 

Joskus öin, kun majassani herään, / - korpi jylisee ja tuuli puskee puita - / kuulen, kuinka tuskaisemmin muita /

vaikeroi se alla haavaa syövän / julman kivun, läpi kyljen lyövän, / mutta kestää, kestää.

 

Kunnes kerran, tiedän, saapuu kirvesmies / ja iskee nurin metsän.

 

                                 Juha Mannerkorpi: Haavoittunut puu, kokoelmasta Ehtoollinen lasikellossa, 1947

Kellokeskiviikko; jäniksestä

- Huh hellettä, sanoi jänis pakkasella.

Jänishousu jänistää, / tuolla mennä pyyhältää, / niin ettet kohta sitä nää. / Se lähti melkein makuulta, / ja sen voit kyllä uskoa, / että jos jäniksen valaan luottaa, / se pettymyksen tuottaa. / Se jäniksen selässä, / jäniksenä matkustaa, jäniksen passia vilauttaa. / Kun joku kysyy: / - Minne matka? / niin se vastaa: / - Tuolla jossain on hatka. / Sinne olen menossa, / selkä aivan kenossa, / kun on pupu pöksyyn mennyt. / Sen tarkemmin selitä sitä en nyt.

                  (Kursiivilla painetut ovat kansanperinteessä jänikseen liitettyjä sanontoja.)

Malkamaanantaista se lähtee!

Malkamaanantai, tikkutiistai, kellokeskiviikko, kiirastorstai, pitkäperjantai, lankalauantai, sukkasunnuntai. Niinkös ne menivät päivät kansanperinteen mukaan tällä pääsiäisviikolla. Tämä seuraava teksti on myös kaukaa eli vuodelta keppi ja kontti; siis patavanha ja siksi sopinee hyvin tähän kokkauspuoleen.

Nyt - kun vielä ehtii - jysäytetään kotona kattilallinen ehtaa perinnemämmiä, joka varsinkin Hämeessä on erityinen pitkäperjantain ruoka. Sen ohje löytyy tietenkin vuodelta 1944 peräisin olevasta Kotiruoka-keittokirjasta, ja on seuraava:

8-10 litraa vettä, ¼ kiloa maltaita, 2 kiloa ruisjauhoja, ½ teelusikallista suolaa, 6 ruokalusikallista pomeranssinkuoria.

“Neljäsosa maltaista ja vähän ruisjauhoja sekoitetaan padassa kahteen litraan lämmintä vettä. Pinnalle sirotellaan paksu kerros maltaita ja ruisjauhoja. Pata peitetään hyvin ja jätetään lämpimään paikkaan noin tunniksi. Nyt hämmennetään padassa jauhot ja vesi sekaisin ja uutta, poreilevaa vettä lisätään. Maltaita ja jauhoja sirotellaan pinnalle, pata peitetään, ja seos jätetään taas imeltymään noin tunniksi. Täten jatketaan, kunnes koko vesimäärä ja maltaat ovat sekoitetut joukkoon; viimeinen vesimäärä lisätään kiehuvana. Jauhoja on käytettävä niin paljon, että mämmi on vetelän puuron tapaista, mausteet lisätään ja mämmiä keitetään vähän aikaa, koko ajan sekoittaen. Se vatkataan aivan kylmäksi. Tuohiset täytetään seoksella puolilleen ja mämmi paistetaan kohtalaisen kuumassa uunissa noin 3 tuntia. Mämmi tarjotaan kylmänä kerman ja sokerin kera.”

 Eipä ole tuohesta kenenkään suu, kun tätä herkkua käydään nautitsemaan!

Palmusunnuntai 10.4.

Nytpä elelläänkin taas vanhoilla viisauksilla ja toistellaan tällä pääsiäisviikolla tarinoita, joita löytyy Kirjatimpurin teksteistä männä vuosilta. Samalla muistellaan menneitä aikojakin ja mietitään sitäkin, mistä kaikista haasteista on yhteistä virpomavitsaa heiluttamalla selvitty.

Vuoden 2020 palmusunnuntaita vietettiin koronan raskaissa kourissa:

Virvon varvon vitsasella, / lempeällä, villaisella, / virvon teille, virvon meille, / virvon kaikelle kylälle. / Virvon varvon siivoojille, / lääkäreille, / hoitajille, / virvon heille voimaa töihin, / ettei menis jaksu puihin. / Virvon kaikki kuskit, taksit, / että sais he työstä maksut, / virvon kaupan kassajonot, / että siellä seisois monot / kauempana toisistansa, / jotta tokenis koko kansa, / ja seisois parin metrin päässä / joka säässä. / Virvon poliisit ja soltut, / että virkavallan koltut / pitäis lämmön sisällänsä. / Virvon varvon työttömille, / päivärahaa pyytäville. / Virvon kassan pleksilasin / takana istuvan silmäparin, / joka toivoo etäisyyttä, / silti ystävällisyyttä. / Virvon tsemppii päättäjiiin, / kevään valoo tunneliin. / Virvon kaikki vaarit, mammat, / että minimiin jäis vammat, / jotta tehohoito hoituu, / siitä hyöty meille koituu. / Virvon kotiin hyvää mieltä, / että voimaa saatais sieltä. / Vain yhdessä me työnnetään / se pöpö nurkkaan häpeemään. / Virvon teille, virvon meille, / virvon kaikelle kylälle!

Mikael Agricolan ja suomen kielen päivä 9.4.

Mikael Agricolan ja suomen kielen päivän kunniaksi viritellään nyt pientä arvuutusleikkiä joistakin uusista suomen kielen sanoista, jotka on koonnut Touko Kauppinen ja jotka löytyvät Helsingin Sanomien Suomen kieli -teemanumerosta 5/2021.

Ja eikun ratkomaan uusiosanoja: Mikä se on? Mikä se ei ole?

apukinos; se ei ole sellainen lumikasa, jonka säiden haltia on pyryttänyt tontin tien tukkeeksi edellisten kinosten lisäksi, vaan = saimaannorppien pesintää auttava jäälle kolattava kinos

porkkala; se ei ole vain isolla kirjaimella kirjoitettava seutu Uudellamaalla, vaan = vegaaninen porkkanaruoka, joka muistuttaa kylmäsavulohta

diginomadi; se ei ole tietokoneensa skutsiin heittänyt, paimentolaiseksi maalle ja metsiin alpakoita kasvattamaan muuttanut henkilö, vaan = ilman vakituista työpistettä läppärillä työskentelevä henkilö

ukkoskyykky; se ei ole tapa piiloutua aviomieheltä, jos on ajanut tämän auton lunastuskuntoon, vaan = ukkosella otettava kyykkyasento, joka voi olla ulkona turvallisempi kuin seisoma-asento

unimuna; se ei ole nukahtamista edistävä illalla syötävä kananmuna, vaan = lentokentille kehitetty kotelo, jossa voi levätä

kaiketon; se ei ole se Eino Leinon runon minä, joka sanoo, että ”kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin” eli sen jälkeen on niinku kaiketon, vaan = useita ruoka-aineita kuten maitoa, gluteiinia ja munaa sisältämätön ruoka

sahasää; se ei ole se kerrankin aurinkoinen päivä, kun otetaan kirves ja saha ja mennään vihdoin halkopinolle tekemään neljä mottia koivuhalkoja ensi talven tarpeiksi, vaan = nopeasti ääripäästä toiseen muuttuva sää

ja kunniakkaaksi lopuksi vielä

näkypaikka; se ei ole sänky, jossa voi nähdä kauniita unia, vaan = itsensä Mikael Agricolan keksimä sana, joka tarkoittaa teatteria.

Kotilainen, Lari: Kielen elämä, 2016

Helsingin Sanomat: Suomen kieli, 5/2021

Saarikivi, Janne: Suomen kieli ja mieli, 2018

Hilma af Klintin arvoitus

Pirkko Kotirinta on paneutunut arvoitukselliseksi jääneen kuvataiteilija Hilma af Klintin (1862-1944) mielenkiintoiseen elämään teoksessaan Hilma af Klintin arvoitus – Taiteilija henkien, tieteen ja luonnon maailmassa. Kotirinnan kiinnostus tämän ruotsalaisen taiteilijan elämään ja taiteeseen sai alkunsa hänen Suomenlinnassa vuonna 1988 olleen näyttelynsä aikoihin.

Kirjoittajan mukaan Hilma af Klint teki abstraktista taidetta paljon ennen kuin kyseistä taiteen genreä oli virallisesti olemassakaan. Hän oli paitsi taiteilija, myös meedio. Hän ei näyttänyt tekemiään abstraktioita julkisesti eläessään eivätkä ne olleet myöskään myytävänä. Hänen kuolemansa jälkeen erikoiset työt laitettiin säilytykseen kolmeentoista puulaatikkoon, jotka kulkivat veljenpojan vetoisen vintin kautta tulvivaan kellariin ja sieltä vielä latoon keskelle heinäpeltoa, kunnes ne lopulta kaiken kestäneinä päätyivät kovien riitojen aiheeksi ja ennen kaikkea jälkipolvien ihasteltaviksi ja ihmeteltäviksi.

Hilma af Klintin taiteeseen on viitattu Kirjatimpurissa aiemmin 23.08.2014, jona vuonna Helsingin Taidehallissa oli esillä hänen maalauksiaan. Kotirinnan kirjan kannessa oleva Hilma af Klintin maalaus on nimeltään Kymmenen suurinta, nro 7, Aikuisuus.

Neljätuhatta viikkoa – Miten käytät loppuelämäsi päivät?

Oli niin ahistava tämä Oliver Burkemanin (s. 1975) kirjan otsikko: Neljätuhatta viikkoa - Miten käytät loppuelämäsi päivät?, että pitihän se ottaa känsäisiin kouriinsa ja yrittää saada selville, millaista sanottavaa kirjoittaja lukijoilleen tarjoilee. Kirjan on suomentanut Urpu Strellman.

Jos ihminen selviää elossa 80-vuotiaaksi, Burkemanin mukaan hänellä on koko elämässään ollut aikaa tuo otsikossa mainittu määrä. Sen vuoksi kirjoittajan mukaan pitäisi – nyt eikä 15. päivä – alkaa tehdä asioita, joista koostuu niin sanottu ’hyvä elämä’.

Burkeman jakaa kirjansa kahteen osaan; osa I: Päätä tehdä valintoja, ja osa II: Luovu halusta hallita. Liitteenä on vielä Kymmenen työkalua äärellisyyden vaalimiseen. Näitä työkaluja ovat muiden muassa se, että tekee vain yhden asian kerrallaan, päättää etsiä arjesta tuoreita näkökulmia, suhtautuu toisiin ihmisiin vilpittömällä uteliaisuudella ja myös, että listaa niitä asioita, jotka on onnistunut saattamaan päätöspisteeseensä elämänsä aikana – listan on lupa olla armollinen, joten arkisetkin asiat kelpaavat.

Helpommin sanottu kuin tehty tämä elämänmuutos, mutta oppimassahan täällä ollaan eikä joutenoloa lopettelemassa.

 

Kuravettä kurkkuun 1.4.

Tänään on huhtikuun 1. eli kaikkien höynäyttäjien luvattu päivä. Kannattaa harkita, ketä uskoo: - Aprillia, syö silliä, juo kuravettä päälle!

Huhtikuu

On väsynyt ja harmaa maa. / Ja märkää lunta putoaa. / Ja yli meren aution / soi tuulen laulu lohduton. / On huhtikuu. On vaikein aika maan. / Nyt kevät itkee luomistuskissaan.

Oi, tiedättehän, se voittain taistelun / taas nostaa valtikkansa lumotun. / Ja kyyneleissään hymyy huhtikuu, / - käy päivä esiin, multa kirkastuu, / ja yli mullan kuultaa vihreys, / soi ihmeellisen tuulen hengitys. / Oi, tiedättehän, ei kevät hyljätä / voi ketään, joll’ on kevään ikävä.

Ja kuitenkin: se säikkyvä, / se uusi, hento elämä, / se, joka puissa mullassa / nyt sykkii kohti valoa, / ja jolle viima ulapan / on niin kuin viesti kuoleman, / se vieno, joka palelee / ja värisee ja vapisee, / - oi, jaksaako se yhä odottaa, / siks’ kunnes auringossa herää maa?

Oi, tietääkö se kaikkein viluisin / sen vapahtavan, minkä minäkin? / Oi, tietääkö se arka, vaalea: / ei kevään rakkaus voi sammua. / Ei yhtään ikävöivää päällä maan / voi kevät jättää, oi, ei milloinkaan! / Ei ketään, joka kaipaa kylliksi, / sen tiedän – enkö sitä tietäisi!

                                                                            Saima Harmaja, kokoelmasta Huhtikuu, 1932

Kevätajatuksia

Kevätajatuksia

Vaikka sydän on aitoa ruostumatonta terästä ja vahvistettu ruotsalaisilla kuulalaakereilla sinä haukot henkeä. Ylämäessä huoltoasemalle luulet tiesi kulkevan taivaaseen. Lima hyökkää nielusi ja nenäsi turvonneitten kalvojen kimppuun, ja korvakäytävät sulkeutuvat itsensä ympärille. Nouset polkupyörän selästä. Niistät nenäsi.   

     Polkimet ovat kevyemmät, kun tie jo viettää laskuun. Vuosiltasi nuorena tervehdit alamäkeä lopullisen vapautuksen alkuna. Kunhan ei kipuja! Kunhan ei heikkoutta! Alennustilaa!

     Kotimatkalla ei tuoksu leskenlehti, ei viheriöivä pihlaja, haapa tai koivu. Kuollut siili mätänee metsänreunassa, jossa kaksi rullatuolissa istuvaa miestä on unohtamaisillaan kohtalonsa. Vanhukset liikkuvat mietteliäästi kevätauringossa. Keltainen peili pyörii taivaalla. Sinä kohtaat sen katseen ja häikäistyt.

  Leif Salmén (1952-2019): Kevätajatuksia, kokoelmasta Elämä esikaupungissa, 1992. suom. Caj Westerberg

Itsetuntoa rakentamassa

Mistä hyvä itsetunto oikein kumpuaa? Onko se stabiili tila vai päivittäin, viikoittain tai kuukausittain vaihteleva vai muuttuuko se ihan vain erilaisten elämän sattumusten mukaan? Ja jos sitä ei luontaisesti ole olemassa, onko keinoja saavuttaa sellainen ihan itseen tutustumalla?

”Itsetunnon perusta on kyky oppia itsestään, elämästä, onnistumisista ja vastoinkäymisistä. Jokainen tekee virheitä, ja virheet voi suosiolla antaa anteeksi itselle ja muille”, sanoo Janne Viljamaa uusimmassa teoksessaan Itsetunnon voima – Hylkää ankeuttajat ja usko itseesi.

Viljamaan kirjan otsikossa mainittu ankeuttaja saa myös kysymään, keitä nämä ankeuttajat oikein ovat ja miksi heistä on sellaisia tullut. Ankeuttajat ovat usein ihmisiä, jotka onnistuvat katkaisemaan toivon ja optimismin siivet jopa yhdellä lausahduksella. Viljamaa mainitsee neljänlaisia ankeuttajia; narsistinen, vaatimaton, ilkeä ja ystävällinen, ja neuvoo myös, miten sellaisen kanssa voi tulla jotenkin toimeen, jos on pakko; parasta hänen mukaansa olisi luopua kokonaan ankeuttajien vaikutuspiiristä.

Ankeuttajana voi kirjan mukaan toimia jokainen ihan myös itselleen, ellei halua omaksua muutoksen mahdollistavia ajattelutapoja ja menetelmiä, joista kirja antaa joitakin esimerkkejä. Yhtenä näistä on vaikkapa tumuko-metodi, eli tunnista, muuta ja korvaa -malli, joka on mahdollisuus kääntää omia kielteisiä uskomuksiaan positiivisempaan suuntaan.  

Loppusanoiksi sopivatkin tässä yhteydessä hyvin Viljamaan siteeraamat H. Jackson Brown Juniorin sanat: Älä koskaan riistä joltakulta hänen toivoaan, sillä se saattaa olla kaikki, mitä hän omistaa.

Tiaisen konsertti

Talitintti maaliskuulla / mietti näin mielessään: / - Tahdon laulaa riemusuulla, / sävelmän uuden tään: / Ti-ti-tyy, ti-ti-tyy. ti-ti-tyy!

Kaiken talven pula juuri / ollut on talista. / Vaan ei auta suru suuri! / Paras lie laulella: / Ti-ti-tyy, ti-ti-tyy. ti-ti-tyy!

Luminietos alentuupi. / Jokohan kevät saa? / Koivun latvat punertuupi. / Tääkös mua hauskuuttaa! / Ti-ti-tyy, ti-ti-tyy. ti-ti-tyy!

Muuttolintuin laulukuoro / pian saa tännepäin. / Talitintin nyt on vuoro / antaa konsertti näin: / Ti-ti-tyy, ti-ti-tyy. ti-ti-tyy!

 

                                 Martti Hela: Tiaisen konsertti Olavi Pesosen Laulukirjasta vuodelta 1952, 12. painos