Sielunkorvessani haavoin syvin, / kerran isketyin, se seisoo, / lyödyin tyvin. /
Niveriäisin kyljin, pahkapäisin, / kohoaa se, korven yksinäisin, / yli muiden, muita jyhkeämmin.
Haavoittunut puu - / Kun suvi lämmin / saa, se lehtii, muiden lailla, / sydänsuoniin vuotaa mahla, rieska. /
Päivät vaihtuvat. / Kuu kahlaa mailla. / Untaan suurta latva uneksuu. / Ja suvi pakenee. / Ei murru puu, /
ei kaadu, eikä juuret maadu, / vaikka latvaan, kerta toisen perään, / ennen muita syöksyy syksyn lieska.
Joskus öin, kun majassani herään, / - korpi jylisee ja tuuli puskee puita - / kuulen, kuinka tuskaisemmin muita /
vaikeroi se alla haavaa syövän / julman kivun, läpi kyljen lyövän, / mutta kestää, kestää.
Kunnes kerran, tiedän, saapuu kirvesmies / ja iskee nurin metsän.
Juha Mannerkorpi: Haavoittunut puu, kokoelmasta Ehtoollinen lasikellossa, 1947
