Alison Gopnikin, Kalifornian Berkeleyn yliopiston psykologian professorin ja filosofian apulaisprofessorin teos Puuseppä vai puutarhuri? Vanhemmuuden suorittamisesta onnellisen lapsuuden tukemiseen pureutuu vanhemmuuden olemukseen. Suomennos on Veli-Pekka Ketolan.
Mitä on hyvä vanhemmuus? Ollako kuin puuseppä, joka muotoilee raakapuusta käsityönä hienon ja loppuun muotoillun viehättävän taideteoksen, vaiko kuin puutarhuri, rehevän, ravinteikkaan mutta ennen kaikkea vapaan kasvuympäristön turvallisine puitteineen tarjoava kasvattaja?
Kirjan nimestä voi päätellä, että kirjoittaja ei tue ajatusta vanhemmuuden ’suorittamisesta’: ”Vanhempana oleminen on kuin puutarhan hoitamista. Tarkoitus on luoda antoisa, vakaa ja turvallinen ympäristö, joka antaa monille erilaisille kukille tilaisuuden kasvaa.” Gopnik muistuttaa, että vanhemmat eivät koskaan ole ainoita merkittäviä vaikuttajia kasvavan nuoren ihmisen elämässä, vaikka joskus saatettaisiin niinkin kuvitella. Kirjoittaja kritisoi aikaamme siitä, että verrattuna edellisten sukupolvien ympäristöön nykyiset kasvuympäristöt ovat rajoittuneempia: ”Yhteiskunta arvostaa luovuutta ja uudistamista yhä enemmän, mutta kumma kyllä tarjoamme lapsille yhä vähemmän esteettömiä mahdollisuuksia tutkia.”
Gopnik tuo esiin tuoreen ja syyllisyydestä vapauttavan toteamuksen siitä, että ”hyvä vanhempi luo aikuisen, joka pystyy tekemään omia, jopa turmiollisia valintoja. Turvallinen ja vakaa lapsuus antaa lapsille mahdollisuuden tutkia, kokeilla aivan uudenlaisen elämisen ja olemisen tapoja ja ottaa riskejä. Ja riskit eivät ole riskejä, elleivät ne voi päättyä huonosti. Ellei ole mitään mahdollisuutta, että lapsemme voisivat epäonnistua aikuisina, emme ole onnistuneet vanhempina. Toisaalta hyvänä vanhempana oleminen merkitsee, että lapsilla on tilaisuus onnistua tavoilla, joita emme olisi koskaan voineet ennustaa tai kuvitella.”
