Your Custom Text Here
Mikael Agricolan (n. 1510–1557) ja suomen kielen päivää vietetään 9. huhtikuuta. Agricolan kirjoittama ABC-kirja, ensimmäinen suomenkielinen aapinen, ilmestyi vuonna 1543.
Aino Öljymäen (1901–1963) kirjoittama ja Maija Karman (1914–1999) kuvittama Laulaen lukemaan -aapinen ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1947. Kirjan kansisivuille on painettu nuotinnoksia, joiden mukaan kirjan runot voidaan laulaa ja oppia lukemaan laulaen. Varsin moderni versio aapisesta jo tuolloin!
En ymmärrä tätä, / mikä näin mikä näin / voi loihtia mielen. / Sen täyttihän hätä.
Puut ylpeät seisovat nöyrin päin. / Omaa miettivä oksa on, verhiön suomu / ja paadella käärmeen nahkan juomu. / Liekoseppeleen kuninkaan kruunuksi sain / alla silmujen paisuvain.
Joku avasi luomeni, silmäterään / värit hauraina siirtyi, ne vartovat vielä. / Kun askel on kypsempi metsätiellä, / ne silloin mättäältä kerään.
Hän, keveä, kulkiko vierelläni / käsi aineeton voimana kädessäni. / Mitä kosketin tuntevin sormenpäin, / ilon kaikessa näin.
Helvi Juvonen (1919–1959) : Kääpiöpuu, Lumottu kevät (1949)
kuva: Kirjatimpuri
Tapani Kansa (9.3.1949–25.3.2025)
Jos on ruotsalainen Elsa Beskow tullut kuuluisaksi lastenkirjoistaan lahden tälläkin puolen, niin Astrid Lindgrenin, toisen ruotsalaisen lastenkirjailijan (1907–2002), luomat hahmot vasta tunnetaankin. Peppi Pitkätossu, Vaahteramäen Eemeli, Kattto-Kassinen, Melukylä-yhteisö ja Ronja Ryövärintytär lienevät tuttuja lähes kaikille tai ainakin heistä on kuullut joitain tarinoita tai esityksiä elämän varrella. Mainituista hahmoista kirjoitettujen kirjojen lisäksi Lindgren on luonut muitakin klassikon aseman saaneita teoksia, kuten Veljeni Leijonamieli ja Mio, poikani Mio.
Lastenkirjoissa kuvitus on ainakin yhtä tärkeä kuin itse teksti, joskus jopa tärkeämpi. Lindgrenin tarinoita ovat kuvittaneet monet taiteilijat, kuten Björn Berg (1923–2008), Ilon Wikland (1930–) ja Marit Törnqvist (1964–). Myös suomentajan merkitys teoksen menestykselle on oleellinen; Eila Kivikk’aho (1921–2004) on ollut usein asialla Lindgrenin kirjojen kääntäjänä, ja hyvä niin.
Elsa Beskow (1874–1953), ruotsalainen kirjailija, maalari ja kuvittaja, tunnetaan meilläkin upeista kirjoistaan, jotka hän itse kuvitti. Hän loi kuvittajana oman tyylinsä, josta hän on hyvin tunnistettavissa. Useiden Beskow’n kirjojen suomennoksista on vastannut runoilija Eila Kivikk’aho (1921–2004).
Beskow´ta pidetään yhtenä ruotsalaisen lastenkirjallisuuden perustajana. Hänen kunniakseen Ruotsissa on jaettu vuodesta 1958 lähtien Elsa Beskow -palkinto vuoden parhaasta lastenkirjasta. Suomalaisista palkinnon on saanut Tove Jansson.
Minna Canthille (1844–1897) ja tasa-arvon päivälle liputetaan maaliskuun 19. päivänä.
Pieni matkalaukkumies - tarinoita lastensuojelun kauneudesta on Hannaleena Immosen kirjoittama teos, jossa hän fiktiivisten henkilöiden kuvausten avulla kertoo työstään sosiaalitoimessa. Työntekijät joutuvat arjessaan kohtaamaan ihmiselämän kovia haasteita ja tekemään vaikeita, mutta pakollisiakin päätöksiä. Asiakaskuntaan vauvasta vaariin - lähes koko ihmiselämän kattavalta ajalta - kuuluu kaikenlaisia ihmisiä, myös taloudellisesti hyvinvoivia. Erityisen raskaita asioita kirjoittajan mukaan ovat lapsia koskevat päätökset.
Työn psyykkinen kuormittavuus lienee aika omaa luokkaansa monien töiden joukossa. Kaikesta huolimatta kirja on toiveikas ja myönteinen ja herättää uskoa sosiaalitoimen työntekijöiden vilpittömään auttamisen haluun ja ymmärtämisen pyrkimykseen.
Kansainvälistä naistenpäivää vietetään maaliskuun 8. päivänä.
kuva: Kirjatimpuri
Aleksandra Ionowa – näkyjä henkimaailmasta ja rauhasta
Mystikkotaiteilija Aleksandra Ionowan (1899–1980) näyttely on esillä Gallen-Kallelan Museossa Tarvaspäässä Espoossa 8.2.2025–1.6.2025 ajan. Näyttelyn on kuratoinut taiteen ja uskonnollisuuden tutkimukseen perehtynyt Nina Kokkinen.
Ionowa Aleksandra: Kokoelman suojelija, 1957
Lumisten laskiaisten muistolle:
Helmikuu (nyt: maaliskuu) on tullut, tulleet valkohanget, / pakkasherra nurkissa jo paukuttaa. / Kaikki, jotka elää, unestansa herää, / suksin kelkoin hangelle he kiiruhtaa. / Norja suksi jalkaan, joutukaa! / Kukapa se ensimmäisnä kiiruhtaa? / Punaposket hohtaa, laulut soi! / Laskiainen kaiken tämän riemun toi!
Terve, laskiainen, vanha ystäväinen, / lumikenkä, valkoparta huurteinen! / Sua odotimme, siksi riemuitsemme, / käyös ukko piirihin nyt kanssamme! / Kodin mäki varmaan aamulla / suksimäen parahimman tarjoaa! / Pullat sekä kahvit kutsuu, oi! / Laskiainen kaiken tämän riemun toi!
Hepo juokse, virkku, helkyttele tiuku, / siskot, veljet ajelulle kiiruhtaa! / Sinisilmät välkkää, laulut, naurut helkkää, / työt ja toimet hetkeksi näin unhottaa! / Siispä suksi jalkaan, joutukaa, / kukapa se ensimmäisnä kiiruhtaa! / Punaposket hohtaa, laulut soi! Laskiainen kaiken tämän riemun toi!
Terve, laskiainen, sävel: ruotsalainen kansansävelmä, sanat: S.V.
kuva: Kirjatimpuri
Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää vietetään 28. helmikuuta.
Jussi Lehtosen (s. 1974) esikoisromaani Mies jolla on naisen sydän jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa kertojan, teatterin parissa työskentelevän miehen aikuistunut tytär on jo lähtenyt kotoa, ja mies kertailee mielessään omaa isäksi kasvamisen kehitystään ja menneitä tyttären kanssa vuosien varrella tapahtuneita asioita.
Toisessa osassa kertoja on matkustanut paraguyalaiseen vankilaan tekemään teatteria sikäläisten vankina olevien ihmisten kanssa. Kolmannen osan kertojanääni on tyttären, jonka suhdetta isään valaistaan heidän yhteisen mökkireissunsa avulla.
Kertoja kuvailee kauniisti ja hämmentyen syntyvää suhdetta hänen ja lapsen välillä: ”Siitä hetkestä lähtien, kun mies oli kuvitellut lapsensa, sen syntymättömän, siitä hetkestä, kun värit muuttuivat tummemmiksi ja siitä hetkestä, kun mies näki lapsen ja tunsi tämän ruumiin lämmön, kun hän tunsi lapsen, siitä hetkestä lähtien miehen sydän pumppasi verta lapselleen, se sydän, se lainasydän, ei oma, miehen sydän joka oli naisen sydän, joka oli lainassa, ajan takaa lähetetty ja sen seinämiin oli kaiverrettu esi-isien ja esiäitien kuvia.”
Kirja tarjoaa näkökulmaa yksilön identiteetin jatkuvassa muutoksessa olemiseen ja sen sietämiseen, roolien moninaisuuteen ja sellaiseen henkiseen ja fyysiseen vapauteen, jota ilman suuri joukko ihmisiä maailmassa elää. Se herättää monia vapauteen ja vastuuseen, ei vain yksilöön vaan myös yhteiskunnalliseen todellisuuteen, liittyviä kysymyksiä.
Viron itsenäisyyspäivä on 24. päivänä maaliskuuta. Ilusat vabariigi aastapäeva, Eesti!
kuva: Kirjatimpuri
”Ne, jotka eivät muista menneisyyttä, ovat tuomittuja toistamaan sitä”, on espanjalainen George Santayana (1863–1952) todennut aikoinaan teoksessaan The Life of Reason.
Vuoden 2024 Nobel-palkinnon kirjallisuudesta saanut eteläkorealainen Han Kang (s. 1970) on kirjoittanut useita teoksia kotimaansa menneisyydestä. Älä jätä hyvästejä on hänen viimeisin suomennettu teoksensa.
Kolmeosaisen romaanin kertoja on Gyeongha, joka saa yllättäen viestin ystävältään Inseonilta. Inseon on joutunut äkillisesti sairaalaan Souliin kotisaareltaan Jejulta ja tarvitsee apua. Hänen lemmikkinsä, lintu nimeltä Ama, on jäänyt kotiin ilman vettä ja ruokaa. Inseon tietää, että lintu ei selviä hengissä, jos sitä ei ruoki kukaan. Gyeongha lentää viipymättä saarelle siellä riehuvan rajuilman ja lumimyrskyn keskelle. Samalla hän päätyy maassa ja Jejun saarella 1940–1950 -luvuilla tapahtuneen raakuuden ja väkivallan hiljaiseksi muistiinmerkitsijäksi. Teos on merkillinen yhdistelmä vuorotellen vaihtuvaa toivoa ja epätoivoa, ja pian kirkastuu lukijalle alussa mainitun Santayanankin toteamus muistamisen tärkeydestä.
Muita Kangin suomennettuja teoksia ovat Vegetaristi, Ihmisen teot ja Valkoinen kirja. Kaksi ensin mainittua kirjaa on englannista suomentanut Sari Karhulahti. Valkoisen kirjan ja Älä jätä hyvästejä on koreasta suomentanut Taru Salminen.
Ystävänpäivää vietetään 14. päivänä helmikuuta.
“Kolme sanaa sinulle: ole ystävä minulle.”
“Ystävyys on kuin pikkuinen akka. Sillä on mukana avain ja vakka. Niillä se sitoo ystävät yhteen, niin kuin maamies pellolla lyhteen.”
“Ystävyys on kukka, jota on muistettava kastella.”
Riimejä vanhoista muistokirjoista
Tänään, lukurauhan päivänä, 9.2. luetaan hitaalla tempolla Helvi Juvosen (1919–1959) ajatonta, koskettavaa lyriikkaa.
”Läähätys tyhjien kuiden, / tuulen henkäys akkunoissa, / kipu katkera kulmaluiden / kuiskailevan yön holvistoissa / on tänään poissa.
Matka tiettömän yli. / Tiettömän ylitse paluu. / Yhä aamujen armoon / hiven loistetta valuu.”
Juvonen, Helvi: Matka, kokoelmasta Päivästä päivään, (1954).
Juvonen Helvi, kuvan teokset: Päivästä päivään, Sanantuoja, Pohjajäätä, Kääpiöpuu, Kootut runot, Pikku karhun talviunet
Säynätsalon kunnantalo, valmistui vuonna 1952. Suunnittelija Alvar Aalto. Kuva: Kirjatimpuri
Kuoreveden kirkko, yksi Suomen kolmesta uhrikirkosta, valmistui vuonna 1779. Rakennuttaja kirkonrakentaja Matti Pärnä (myöh. Åkerblom). Kuva: Kirjatimpuri
“Jos ei kylmä kynttelinä eikä pauku Paavalina, ei ole kelpoa keseä.” “Kynttilänpäivänä talven selkä katkeaa.” “Siankynttä kynttelinä, lapaluuta laskiaisna.”
Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto
Tansanian Sansibarista syntyisin oleva, mutta Englannissa suurimman osan elämästään asunut Gurnah Abdulrazak (s. 1948) sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2021. Suomeksi Abdulrazakilta on käännetty kolme teosta: Loppuelämät (After Lives), Paratiisi (Paradise) ja Kivisydän (Gravel Heart). Suomennokset ovat Einari Aaltosen.
© KIRJATIMPURI 2014