Miltä tuntuu jättää kumppaninsa ja lapsensa suuren rakkauden vuoksi ja mitä siitä saattaa seurata? Näitä kysymyksiä pohtii Astrid Swan (s. 1982) romaanissaan Noitarakastaja.
Runoilija Annika on ollut vuosia naimisissa turvallisen ja kiltin miehensä kanssa, kun rakkaus ja vapauden kaipuu iskee koko voimallaan ja vie mennessään. Annika jättää miehensä Paulin ja pienen tyttärensä Leilan, muuttaa yhteen ihastuksensa D:n kanssa ja pian sen jälkeen myös tämän kotimaahan Kanadaan. Hän alkaa kirjoittaa kirjeitä tyttärelleen, vaikka tältä ei koskaan tule äidille vastausta.
Annika palaa pian takaisin Suomeen D mukanaan, hankkii tämän kanssa alkeellisesti varustetun talon maalta ja toivoo, että suhde tyttäreen elpyisi. Muutosta ei kuitenkaan tapahdu. Annika kirjoittaa silti edelleen tyttärelleen kirjeiden sävyn tummetessa yhdessä D:n kanssa vietetyn ajan kanssa. Lukijaa kiinnostaa myös Paulin osuus siihen, että yhteyttä äidin ja tyttären välille ei synny.
Swan kirjoittaa Annikan tunne-elämän koko pitkän kaaren sen huumaavasta alusta haasteiden ja silmien avautumisen kautta päätökseen asti tuoden esiin myös tyttären kipeän kasvun vaiheita yhdessä isän kanssa vietettyinä vuosina. Lopputulemaksi päähenkilön syyllistämisen sijasta jääkin, että elämä pitänee ensin uskaltaa elää, ehkä vasta sitten voi tietää, ovatko uhraukset olleet liian suuria.
