Hengittämisen taito on Joel Haahtelan kahdestoista teos ja jatkaa taattua linjaa siinä mielessä, että aina kun ottaa uuden Haahtelan kirjoittaman kirjan kouraansa, tietää, että ei pety kertomuksen syvällisyyden suhteen.
Lapsuusaikana kovasti sairastellut poika on menettänyt yhteyden kreikkalaiseen isäänsä jo silloin, isä on muuttanut ulkomaille eikä ole pitänyt yhteyttä perheeseensä. Aikuistuttuaan poika päättää lähteä etsimään kaipaamaansa isää ja matkustaa Kreikkaan, jonne tietää isänsä muuttaneen. Kreikasta löytyy vielä ihmisiä, jotka osaavat neuvoa nuorta miestä hänen etsinnöissään ja hän saa lahjaksi jopa edesmenneen setänsä takin, joka osoittautuu myöhemmin isän takiksi. Takki on kuin symboli sille turvalle, jota suvun miesten olisi voinut ajatella pojalle merkitsevän. Matkallaan mies pohtii isää ja hänen merkitystään ja menettämistään monin eri tavoin ja erityisesti sitä, millaisia vaikutuksia sillä lapsuudessa oli hänen elämäänsä.
”Suljin isän mielestäni pois, mutta ei hän silti hävinnyt, vaan muuttui varjoksi, jolla ei ollut enää nimeä. Ja varjo eli minussa kuin kameleontti, joka muovaili päivittäin uuden muotonsa häpeästä, syyllisyydestä tai epätoivosta. Se muuttui hiljaa kyteväksi vihaksi, joka väsymättä etsi kohdettaan, kunnes viimein löysi vain oman hylätyn sydämensä.”
Isä löytyy kaukaiselta Kreikan saarelta kolmen miehen muodostamasta uskonnollisesta ja äärimmäisen askeettisesta yhteisöstä. Nuori mies jää joiksikin kuukausiksi saarelle ja tutustuu uudelleen isäänsä ja samalla myös saaren yhteisön sisäiseen maailmaan. Niin kuin isän takki, myös selvyys siitä, miksi isä jätti hänet ja perheensä, tuo miehelle uutta rauhaa ja turvallisuutta elämään. Sisältä rikki menneen isän kohtaaminen saa miehen ymmärtämään ja hyväksymään myös oman haavoittuvuutensa ja auttaa häntä itseään kohti huomista.
