”Sinä päivänä minä / rukoilin hädissäni: / Vaadin vapautusta kasvusta. / Näinhän selvästi / että minulta odotetaan nyt liikaa.
Ei epäilystäkään - / tästä en ikinä selviä, en siis edes yritä. / Ja kaikki hiireni seisoivat rivissä / paras univormunsa yllään. / Kuinka ylpeänä heitä katselinkaan.
Elämä vaatii nyt mahdottomia / - sanoin saatuani audienssin - / pitää ymmärtää / etten minä ole mikään sankari / vaan aivan tavallinen, / arkitavallinen.
Kiltillä on erivapaudet, jatkoin juhlallisesti / ja vetosin vettävaluvaan ansiolistaani. / Silloin hiiret tekivät asennon / ja näyttivät tosi rohkeilta. / Kyllä me nyt teemme vaikutuksen, / sanoin hiljaa ja suunnittelin jo mielessäni juhlia.
Mutta totisesti silmäni rävähtivät auki / kun kaikki hiireni ajettiin ulos / säälimättä ja kovakouraisesti / ja minulle osoitettiin tiikerihäkkiä / ja sanottiin: Menepä tuonne / ja tutustu keltaiseen tiikeriin.
Minä yritin nauraa enkä edes katsonut sitä. / Mutta nauruni oli nyt veltto / sillä hiiriäni ei enää näkynyt. / En usko koskaan olleeni niin yksin / - vain minä ja keltainen tiikeri.
Sitten muistin avaimen, / sen joka oli taskussani / ja jota olin aina kantanut mukanani, / ja yhtäkkiä ymmärsin. / Yhtäkkiä ymmärsin.
Minä katsoin tiikeriä suoraan silmiin / ja vavisten kosketin / avainta taskussani.”
Tommy Hellstenin kirjasta Muutos, luvusta Tiikerihäkki
