Milja Sarkolan esikoisromaanin Pääomani kertoja on nuorehko, taiteellista työtä tekevä, perheellinen, taustaltaan suomenruotsalainen nainen. Tarinan alku tapahtuu pankkisalissa, jossa päähenkilö käy kuittaamassa isänsä suurelta osin kustantaman ja naisen ja hänen aviomiehensä vain osittain maksaman uuden asunto-osakkeen. Sijoitusneuvoja tarjoaa auliisti ohjeitaan ja neuvoo erilaisten, tulevaisuuden arvaamattomiin oloihin tarkoitettujen varmistusten, kuten henkivakuutusten, hankkimisessa.
Raha ei tuo onnea, mutta se rauhoittaa, sanoo vanha kansa ja tietää. Sarkolan teos pureutuu monessa asiassa yhteiskunnassa etuoikeutetun ja varakkaan ihmisen ajatteluun, asemaan, arvomaailmaan ja suhteeseen ympäröivään todellisuuteen. Myös kysymys siitä, voiko pelkällä taiteen tekemisellä oikeasti Suomessa tulla toimeen vai tarvitaanko siihenkin perittyä varallisuutta, tulee rivien välissä esille.
Kutkuttava teksti näykkii terävästi mieluusti vaiettuja aiheita, kuten suomenruotsalaisen älymystön etuoikeuksia, apurahojen saamismahdollisuuksia verrattuna suomenkielisiin, vanhoille suvuille jo monen aiemman sukupolven ajalta kertynyttä omaisuutta, residenssiajan noloa yhteenkuuluvuuden yritystä heikommin pärjääviin päähenkilön tajutessa, missä asemassa itse on. Rahaa ja omaisuutta lasketaan säännöllisin väliajoin ihan kynän kanssa., josko se toisi helpotusta yhä sakenevaan, ihmissuhteisiin ja myös parisuhteeseen liittyvään ahdistukseen.
Mutta mitä sitten tapahtuu, jos koko arvomaailma ja kuvitelma hienoisesta ylemmyydestä onkin rakentunut liian kapealle elämän kaistaleelle, ja elämä horjahtaa kaikista varusteluista huolimatta raiteiltaan? Kun jotain ei voi saada omaksi - rahallakaan?
