Miksi runoja yleensä kirjoitetaan? Ja ennen kaikkea kalliilla kustannetaan, kun yleisesti on tiedossa, että ne eivät ole kustantajallekaan mikään timanttikaivos? Eikö nykypäivän kiireiselle ihmiselle riitä, että hän lukee tuoreimmat ja tiivistetyt uutiset kaupunkilehdestä töihin kiiruhtaessaan tai nopeasti pikakelaa jonkun nettisarjan suhdesolmuissa piehtaroivista ihmisistä mieluummin kuin paneutuu merkitysten ja metaforien upottavaan maisemaan?
Jo siksi pitää kustantaa - ja monesta muustakin samantapaisesta syystä - , että turkulainen Jouni Teittinen voi julkaista alitajunnan pohjia raapaisevan esikoisrunoteoksen Sydäntasku, jonka lukeminen tuottaa pienen sisäisen järkytyksen siitä, mitä on olla tunteva ihminen. Joten lue – ja hämmenny.
…”Hiljaisuuden särkyessä syntyvät hiljaisuudet, niiden /
särkyessä syntyvät, ja niiden. Viimein niin pieniä ja tiiviitä, /
ettei niitä saa rikki. Niillä ei enää ole kuorta. /
Ne istuvat siinä kaikki kutsuttuina sinun vasarasi nokalla.”
