Yhdeksän sanaa y-sukupolvesta

Y-sukupolvi, häh? Mitä koko y-sukupolvi edes tarkoittaa? No, otetaanpa selvää. Sosiologi Mikko Piispan, itsekin y-sukupolveen kuuluva tutkijan kirja Yhdeksän sanaa y-sukupolvesta keskittyy tähän nuorisoryhmään, johon kuuluvat lähinnä 1980-luvulla syntyneet, usein myös ”milleniaaleiksi” tai ”diginatiiveiksi” mainitut nuorisoryhmät, joita on noin 700 000 henkeä ja joita yritetään saada yhteiseen karsinaan erilaisten, joskus ei-niin-onnistuneidenkaan määritelmien avulla.

Tässä kirjassa y-sukupolvea yritetään lähestyä yhdeksän avainsanan avulla, jotka tutkija on tähän nyt valinnut, mutta omien sanojensa mukaan olisi voinut valita aivan hyvin muitakin sanoja tai joku muu olisi valinnut avainsanoiksi jotain aivan erilaista. Tähän nyt kuitenkin valikoituneiden sanojen - yksilöllisyys, yltäkylläisyys, portfolio, kaupunki, kännykkä, 9/11, MM 95, kannabis ja tulevaisuus - lisäksi sanojen takaa paljastuvat hyvin monenlaiset tulkinnat. Olennaista näissä valituissa sanoissa kai on se, että ne ovat agendalla ikään kuin korostetusti ensimmäistä kertaa tämän sukupolven aikana ja ne ovat jollain tapaa vaikuttaneet maailmaan peruuttamattomasti, tietenkin myös muiden kuin y-sukupolven osalta.

Kukas se sanoikaan tässä aivan taannoin, että ”Niin muuttuu maailma, Eskoni”.

Yhdeksän sanaa y-sukupolvesta.jpeg