Prinsessa Pikkiriikki

Hannele Lampelan kirjoittama lasten kuvakirjasarja Prinsessa Pikkiriikistä on saanut uuden lisän Prinsessa Pikkiriikki valloittaa maailman. Kirjat ovat Ninka Reitun  kuvittamia.

Pikkiriikki asuu Omenakylässä äidin, isän ja pikkuveljen, Rasittavan Urpon, kanssa. Perheellä on Makkara-niminen koira ja Pikkiriikillä sen lisäksi vielä kaksi ystävää, Pöjöläinen ja Eetu. Omenakylä on turvallinen paikka asua, mutta silti Pikkiriikki ei ole saanut vielä mennä kotipihasta yksin Omenakylälle. Vasta syntymäpäivänään hän saa lahjaksi repun ja luvan lähteä tutkimaan Omenakylää yhdessä Pöjöläisen ja Makkaran kanssa.

Matkalta löytyy uusia ystäviä; Joki-Peikko -täti sillan alta ja Mutku, Sitku ja Eiku -sisarukset hylätyn talon luota. Kaverukset käyvät herkuttelemassa Kanelikierteen tädin pullakaupassa, yhdessä kolmesta kylällä olevasta kaupasta. Kylässä he huomaavat, että jotkut aikuiset käyttäytyvät huonosti toisiaan kohtaan, ja he päättävät perustaa prinsessakoulun aikuisille ja vähän toisilleenkin; siellä opetetaan kaikenlaisia hyviä taitoja ja tapoja, ja kukin saa olla vuorollaan opettajana, näin jokaisella säilyy hyvä mieli.

Uuno Kailas 120 vuotta 29.3.

HYTTYNEN JA MUURAHAINEN (Vanha tarina uusin sanoin.)

Kesäpäivänä, peräti hyvällä miellä, tapas hyttynen muurahaisen tiellä.

Se hyttynen hyrisi iloista virttä, ja se muurahainen raahasi hirttä.

-        Mihin sellainen hoppu? – Ma rakennan pesää.

-        Mitä turhia! Leikkisit. Vielä on kesää.

Ei enempi pieksänyt toinen suuta, vaan raahasi, raahasi puuta.

Ja hyttynen katseli häntä tovin. Ovat muutamat – tuumi se – tyhmiä kovin.

Kesän riemuja eivät malta ne maistaa, vaan puurtavat työssä, kun aurinko paistaa.

Mut toista on minun: en hetkiä tuhlaa, joka ainoa päivä mä vietän juhlaa.

---

Tuli ahmatti syksy ja nieli kesän, lumi peitteli muurahaisen pesän.

Mut sisällä siell’ oli lämmin olo. – Oli hyttynen kylmään kuollut, polo.

                                 Uuno Kailas: Hyttynen ja muurahainen, Säästäjä, 1927

Kalevalan päivä ja suomalaisen kulttuurin päivä 28.2.

Ololonkos teleleillä nililinkuin meleleillä kililissan pololoikia pululussissa?

Soiva kansanlaulukirja on oikein sovelias teos näin suomalaisen kulttuurin päivän kirjaksi. Kirja sisältää Freija-yhtyeen (Arto Anttila, Maija Karhinen-Ilo, Matti Laitinen, Lassi Logrén) säestämät 35 suomalaista kansanlaulua. Kansanlaulujen aateliin ehdottomasti kuuluvien ja syvällisistä elämän perusasioista kertovien Hiluhiluhiluhilu, Hansvilivilivili, Tirlirlittiä tuiturluttia ja Hetkunketkun kelikeliketkun - rallatusten lisäksi kirjasta löytyvät juuri ne korvaan helposti tarttuvat sävelmät, joita vain toivoa saattaa. Ja eikun laulamaan! Kirjan on kuvittanut Päivi Arenius.

Tuohelan kylässä

Teokset Tuohelan kylän väki ja Kohtalon voimaa – elämää Tuohelassa ovat elämäntyönsä ihan toisella saralla, nimittäin lääketieteessä, tehneen arkkiatri Risto Pelkosen (s. 1931) käsialaa. Ne ovat saaneet alkunsa kesästä, jolloin kova myrsky oli kaatanut lähimetsässä suuria honkia ja niiden korjuun jäljiltä oli maahan jäänyt huomattava määrä ruskeita kaarnanpaloja, jotka Pelkonen oli poiminut reppuunsa ajatellen, että ehkä niille olisi jossain myöhemmin käyttöä. Ja olihan sitä ilmaantunutkin.

Pelkonen alkoi veistää lapsenlapsilleen kaarnaukkoja ja -akkoja, joilla nämä saivat kesäisin leikkiä. Niistä kehkeytyikin sitten vuosien harrastus, josta muodostui lopulta kokonainen Koivakan kunnan Tuohelan kylä asujamistoineen, joihin kuului monenlaista sukankuluttajaa ja jotka ovat päässeet myöhemmin matkailemaan maakuntiin ja jopa ulkomaille erilaisiin ITE-taiteen katselmuksiin.

Pelkosen mukaan kaarnahahmo kaarnan luonteen mukaan täytyy veistää seisoviksi; pää, vartalo ja reidet tehdään yhdestä kappaleesta, käsivarret, kädet, sääret ja jalkaterät eri paloista.  Luonnossa irrallaan olevia materiaaleja voi hyödyntää: kaarnaa, tuohta, tappuraa, pellavaa ja naavaa ja lisäksi kierrätysmateriaaleja, siis kaikkea ylimääräistä, kun luodaan hahmo ja hänelle henkilöllisyys ja tarina. Huikeita ja liikuttavia elämänkohtaloita Pelkonen maalaileekin 1950-lukulaisille suojateilleen.

Terve, laskiaistiistai!

Helmikuu on tullut, tulleet valkohanget, / pakkasherra nurkissa jo paukuttaa. / Kaikki, jotka elää. unestansa herää, / suksin kelkoin hangelle he kiiruhtaa. / Norja suksi jalkaan, joutukaa! / Kukapa se ensimmäisnä kiiruhtaa? / Punaposket hohtaa, laulut soi! / Laskiainen kaiken tämän riemun toi!

Terve, laskiainen, vanha ystäväinen, / lumikenkä, valkoparta huurteinen! / Sua odotimme, siksi riemuitsemme, / käyös ukko piirihin nyt kanssamme! / Kodin mäki varmaan aamulla / suksimäen parahimman tarjoaa! / Pullat sekä kahvit kutsuu, oi! / Laskiainen kaiken tämän riemun toi!

Hepo juokse, virkku, helkyttele tiuku, / siskot, veljet ajelulle kiiruhtaa! / Sinisilmät välkkää, laulut, naurut helkkää, / työt ja toimet hetkeksi näin unhottaa! / Siispä suksi jalkaan, joutukaa, / kukapa se ensimmäisnä kiiruhtaa! / Punaposket hohtaa, laulut soi! Laskiainen kaiken tämän riemun toi!

                                 Terve, laskiainen, sävel: ruotsalainen kansansävelmä, sanat: S.V.

Ystävänpäivä 14.02.

Talon naurishautahan mennet / oli kuomat kurki ja kettu. / Mitäs, kasvismurkina terveellinen / kun eteen oli valmistettu!

Sanoi kettu: ”Lihaa – kun sitä ei saa - /mun terveytein ei kärsi.” / Ja kurki myönsi totuuden / ja naurista syödä järsi.

Mut kuinkas kävi: tuli kuoppahan / mies kuokkavierahaksi. / Suut auki kesken aterian / jäi noloina kuomaa kaksi.

Hyvät neuvot siin’ oli kallihit. / Oli menty kuin mentykin loukkuun. / ”Yks tuuma on luja”, sanoi kurki vaan / ja silmää iski ja koukkuun

kuin saanut ois sydänhalvauksen / heti heittihe kuolleheksi. / Ja kettukin taammas hivuuntui, / kun kurjen juonen keksi.

Peli piti: kävi kurkea kaulukseen / mies sanoin: ”Sain kurjen tuosta.” / Tämä vilkutti henkitoreissaan / vielä ketulle: ”Nyt ala juosta!”

Ja kettuko siin’ olis aikaillut! / Hui, hai, se jo juosta painaa! / Mies rynkäsi jälessä, hangelle / sen heittäin kurkivainaan.

Mut vainaja heräskin henkihin! / Pois veljet vilistivät. / ”Yks tuuma on luja”, huus kurki vaan / ja molemmat livistivät.

Mitä tämäkin tarina opettaa? Sitä vaan: mitä yksin toimin / ei aikaan saa ees viisaskaan, / se saadaan yhteisvoimin.

Lauri Pohjanpää, Metsän satuja: Yhteisvoimin

Sylvia Plath ja lastenkirjallisuus

Sylvia Plath (1932-1963) oli paitsi lyhyen elämän ja surullisen kohtalon kokenut, myös Britanniaan asumaan muuttanut ja englantilaisen runoilija Ted Hughesin kanssa avioitunut amerikkalaisen runokielen uudistaja. Joitakin Plathin runoista löytyy myös näiltä sivuilta (KT 21.08.2018, KT 20.11.2019). Runouden lisäksi Sylvia Plath oli myös lastenkirjailija, jonka teoksista kaksi on Hannu Kankaanpään suomentamia. 

Sänkyjen kirja (The Bed Book) on Quentin Blaken hauskasti kuvittama runoteos, joka kertoo erilaisista mukavista sängyistä, joissa voi tehdä paljon muutakin kuin vain nukkua. Salaperäinen puku (The It-Doesn´t-Matter-Suit) kertoo Vili-nimisestä pojasta, veljessarjan nuorimmasta, joka haaveilee hienosta puvusta. Sellainen tuleekin yllättäen postissa, mutta isä ja kaikki kuusi Vilin vanhempaa veljestä haluaisivat puvun, joten Vilille meinaa jäädä luu käteen. Miten tarina päättyykään? Kirjan on kuvittanut Rotraut Susanne Berner.

Joulupukki - Tuhatvuotinen arvoitus

Mitäpä olisi joulu ilman joulupukkia, joka tuo nykyisin lahjat sekä kilteille että vähemmän kilteille lapsille ja aikuisillekin, useimmiten. Mutta mistä ihmeestä tuo joulupukki on keskuuteemme ja kansanperinteeseemme ilmestynyt? Tyhjästäkö?

Siitä on ottanut selkoa Eero Perunka tuoreessa kirjassaan Joulupukki – Tuhatvuotinen arvoitus. Liikkeelle lähdetään Pyhän Nikolauksen tarusta noin 1700 vuotta sitten, siirrytään St. Nicolauksesta ja Sinterklaasista Santa Clausin kautta vuohipukkiin, kekri-, joulu- ja nuuttipukkiin ja meidän nykyiseen joulupukkiimme Lapin Korvatunturilla, ja pohditaan myös ’superperheen ainoan naisen’, joulupukin muorin, ja tonttujenkin osuutta tässä tarinoiden jatkumossa.

Millä tavoin hyvä ja paha pukki erosivat toisistaan? Kuinka joulupukki ajeli porollaan suomalaisten lasten sydämiin Markus-sedän aikoinaan innoittamana? Puhutaan myös jouluisen sesonkityön hankaluudesta ja joulupukin melko pitkästä loma-ajasta ja paljon muistakin tähän ilmestykseen liittyvistä asioista.

Lahjojen osuuskin on ollut eri aikoina hyvin erilainen vihtapaketista lähtien. Tekstissä kerrotaan, kuinka sotien jälkeinen ruoka-aineiden saatavuuden rajoittaminen purettiin Suomessa vähitellen 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alkupuolella, joten esimerkiksi sokerin ja kahvin säännöstely päättyi vasta vuoden 1954 alkupuolella. Pelonsekaisessa jännityksessä ja täpinöissä olivat tuona jouluna varmaan lasten lisäksi myös aikuiset, kun eivät voineet etukäteen olla varmoja, tuoko se pukki korviketta vai tällä kertaa ihan oikeata kahvia?

Vattumato

Sakari Topeliuksen (1818-1898) iki-ihana kertomus Vattumato sisältää tärkeitä opetuksia, kuten lähes kaikki muutkin Topeliuksen lapsille suunnatut tarinat, joihin voi halutessaan tutustua ahmimalla vaikka koko Lukemisia lapsille -kokoelman.

Vattumato kertoo kahdesta pienestä tytöstä, Ainasta ja Tessasta. Metsävadelmia puhdistaessaan tytöt löytävät vatun sisältä madon, joka ensin inhottaa heitä ja isosiskoa ja veljeä, mutta sitten tytöt päättävät pelastaa sen ja vievät madon linnuilta piiloon vattupensaan alle.

Innoissaan herkullisista marjoista tytöt lähtevät vielä kahdestaan marjaan ja kulkevat syvälle metsään, josta he löytävät mahtavan vattusaaliin. He poimivat korinsa täyteen ja vielä essun helmaankin, mutta kun on kotiinlähdön aika, tytöt huomaavatkin eksyneensä. Ei auta muu kuin jäädä metsään yöksi.

Yllättäen ihmeellisiä lahjoja ilmestyy jostakin heidän eteensä; ruokaa ja juomaa, sänkykin pellavalakanoin pedattuna. Tytöt ihmettelevät, mistä ne ilmestyivät, mutta nukkuvat silti melko huolettomina metsässä seuraavan yön. Aamulla on taas herkullinen aamiainen tarjolla. Pian paljastuu, kuka lahjat on toimittanut; vattukuningas, jonka he kiikuttivat edellisenä päivänä takaisin pusikkoon ja joka nyt palkitsee heidät siitä hyvästä. että tytöt pelastivat turvattoman luontokappaleen, vattumadoksi välillä muuntautuneen kuninkaan.

Maija Karman valloittava kuvitus tuo tähän kuvakirjaan todellisen luonnonystävän tunnelman ja sellaisen olon, että vattupuskaan menoa on nyt jo vauhdilla kiritettävä. Tänä vuonnahan saalis on ennätyksellisen runsas.

Lyyli ja karmea värinkäsitys

Lyyli pitää värittämisestä ja värikkäistä tyypeistä, mutta hän ei pidä harmaasta, mustasta ja ruskeasta, koska ne ovat hänen mielestään tylsiä värejä. Mutta sitten tapahtuu jotakin yllättävää, ja Lyyli joutuu ajattelemaan väreistä uudella tavalla. Suojavärit ovat olemassa tiettyä tarkoitusta varten, samoin huomiovärit, väreillä voi ilmaista tunteita, kuten pelkoa ja rakkautta, niillä voi tehdä taidetta, niillä voi houkutella ja luoda mielikuvia. Lyyli huomaa myös, että värejä ei voi nähdä pimeässä eli väri on valoa. Lopulta selviää myös, että tylsissäkin väreissä ovat mukana muut perusvärit; punainen, sininen ja keltainen. ”Sama se, minkä värinen pintamme on. Tärkeintä on se, mitä sisältämme löytyy”, arvelee Lyyli, ja on varmaan ihan oikeassa.

Lyyli ja karmea värinkäsitys on toinen Pipsa Pentin Lyyli-sarjaan kuuluva kuvakirja aiemmin ilmestyneen Lyyli ja hurja Paperi-Hukka -kirjan ohella.

Hotelli Flamingo

On tyttö nimeltä Anna Dupont, joka hyppää taksista Rantabulevardilla ja näkee ensimmäisen kerran elämässään isotädiltään perinnöksi saamansa räjähtäneen, siivottoman näköisen ja kolme vuotta asumattomana olleen hotelli Flamingon. Sitä asuttavat edelleen ovivahti N. Karhu ja vastaanottovirkailijana työskentelevä rengashäntämaki Makke; kummallakaan ei tosin ole mitään työtä, mutta ei toisaalta muuta kotiakaan. Vieraat ja muu henkilökunta ovat siirtyneet samalla paikkakunnalla olevaan hienoon hotelli Hohtoon, joka tarjoaa enemmän luksusta ja elämyksiä. Anna päättää käydä töihin ja kunnostaa Flamingon entiseen loistoonsa tenniskenttineen, uima-altaineen ja vieraanvaraisine palveluineen. Siinäpä riittääkin hieman puuhaa.

Onneksi apujoukkoja tulee paikalle juuri silloin, kun heitä tarvitaan. On kokki Madame Le Possu, piccolohiiri Vinku, tarjoilija Eeva Koala, Venla Virtahepo, Stella Kirahvi ja monia muita, myös hotellin vieraita, jotka auttavat innolla. Mutta sitten saapuu vieraaksi pelottava Herra Harmaja ja hänen jälkeensä hotelli Hohdon omistaja Viljami Villipeto seurueineen. Mitä Anna tekeekään siinä tilanteessa?

Tämä Alex Milwayn sekä kirjoittama että kuvittama noin 6-9 -vuotiaille suunnattu helppolukuinen ja rento kirja kuljettaa lukijansa alun hankaluuksien ja erilaisten haasteiden jälkeen tilanteeseen, johon voi myös kuvitella menestyksekästä jatkoa. Kirjan on suomentanut Aila Herronen.

Pikku naisia

Tulipahan nyt pieni myönteinen ongelma, kun piti miettiä, laitetaanko Pikku naisia -elokuvasta kertova juttu myös Pikkutimpurin puolelle. Molempi parempi, jos muistaa taannoista leffateatterin katsojaprofiilia; äidit ja tyttäret sulassa sovussa, ja joku rohkea mieskin uskaltautunut katsomaan tätä nuorten naisten eri mahdollisuuksia ja rooleja pohtivaa elokuvaa, josta riittää ammennettavaa myös nykypäivän pohdintoihin.

Pikku naisia on alun perin Louisa May Alcottin kirjoittama romaani, joka kertoo kirjailijan omasta lapsuudesta lähellä Bostonia. Teos oli alun perin kaksiosainen ja myöhemmin se ilmestyi yhtenä osana vuonna 1880. Kirja kertoo neljän sisaruksen, Megin, Jon, Bethin ja Amyn perheestä, heidän elämästään ja tulevaisuuden haaveistaan. Äiti yrittää luotsata villiä tyttölaumaa pysymään edes jossain kuosissa isän ollessa koko ajan poissa rintamapappina Yhdysvaltain sisällissodassa.

Onkohan kukaan elokuvan ystävä välttynyt näkemästä ainakin jotain versiota tästä kirjasta tehtyä elokuvaa, se on nimittäin filmattu aiemminkin useita kertoja ja vielä nyt tämä parhaillaan katsottavana pyörivä, jonka on ohjannut näyttelijä, käsikirjoittaja Greta Gerwig. Leffaan on satsattu hyvä näyttelijäkattaus; mukana ovat niin Saoirse Ronan, Emma Watson, Florence Pugh, Eliza Scanlon, Meryl Streep ja juuri tänä vuonna elokuvasta Marriage Story naissivuosan Oscarin pokannut Laura Dern, joka Pikku naisia -elokuvassa esittää tyttöjen äitiä. Laurieta, naapurin varakasta nuorta miestä esittää Timothée Chalamet. Elokuva sai parhaan puvustuksen Oscar-palkinnon.

Meren syvyyksiin ja Maan uumeniin

Rinna Saramäen (tekstit) ja Sami Saramäen (kuvat ja taitto) hauskat ja uudenlaiset lasten tietokirjat Meren syvyyksiin ja Maan uumeniin tarjoavat luonnontieteisiin liittyvää tietoa jännittävällä tavalla. Kirjojen päähenkilöt: kapteeni, assistentti, meribiologi, koira Luttinen ja mekaanikko-robotti, seikkailevat ensimmäisessä kirjassa tutkimusalus Langustilla meren pohjan ihmeellisyyksiä tutkimassa. Toisessa kirjassa, jossa viidakkoajoneuvo Kalderan lokin avulla painutaan maan alle, mukana on heidän lisäkseen vielä tulivuoritutkija. Kirjojen tapahtumat kerrotaan dialogina henkilöiden kesken ja aiheeseen liittyvä informaatio todetaan lyhyesti. Tarinoihin on saatu kihelmöivää jännitystä kuvaamalla hymiöllä tunnelmaa miehistön keskuudessa, kun on jouduttu vaarallisiin tilanteisiin. Tiivistetty tieto välittyy lukijalle pienissä info-ruuduissa kirjan alussa ja lopussa. Lisänä - rikkana rokassa - on se idea, että taskulampulla tai kännykän valolla sivua takaa valottamalla elävöitetään kirjan kuvia muutoin näkymättömissä olevien kuvien avulla. Tämmöisen hauskan oivalluksen jälkeen voi kyllä hyvin ymmärtää, että kirjat kiinnostavat uudesta tiedosta ja tekniikasta innostuneita lukijoita.

Ellenistä edelleen

Suomen supernaisia - kuvakirjasarjan toisena teoksena on Leena Virtasen kirjoittama Ellen! Taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit, teoksen kuvat ja ulkoasu ovat Sanna Pelliccionin käsialaa. Aiemmin tässä sarjassa on samoilta tekijöiltä julkaistu teos Minna! Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot (2018).  Sarjan tarkoitus on tutustuttaa nimenomaan lapsia ja nuoria kuuluisien suomalaisten naisten merkitykseen ja heidän elämänhistoriaansa, joihin sarja antaa mahdollisuuden tutustua helpon tekstin ja visuaalisen kuvituksen avulla.

Ellen-teoksessa kuvataan taiteilijan lapsuutta, perheen ja Muroleen kesäpaikan Casa Biancan merkitystä, ja muiden muassa ensimmäistä kuuluisaa maalausta Kaikua, omakuvaa sekä kansainvälisyyden ja Firenzen taidemaailman ja Italian valon merkitystä Ellenin taiteeseen ja sen väreihin.

Ellen Thesleffin (1869-1954) elämästä on tässä blogissa kirjoitettu aikaisemmin HAMin näyttelyn yhteydessä (ks. KT 09.07.2019).

Tunnetko Peppi Pitkätossun – Känner du Pippi Långstrump?

Jos vastaa edellisiin kysymyksiin hiemankin epäilevästi, niin nyt on tilaisuus korjata asia ennen joulua ja vieläpä visuaalisen iloittelun avulla. Kansallisoopperassa voi nähdä parhaillaan Peppi Pitkätossu - Pippi Långstrump -baletin, joka pohjautuu kirjailija Astrid Lindgrenin kuuluisiin lastenkirjoihin maailman vahvimmasta tytöstä, joka asuu Huvikumpu-huvilassa apinansa Herra Tossavaisen ja hevosensa Pikku-Ukon kanssa. Naapurissa asuvista lapsista Tommista ja Annikasta tulee Pepin hyviä ystäviä ja he järjestävät keskenään kaikenlaista hauskaa härdelliä ja kauhistuttavat samalla lähistöllä asuvia aikuisia. Pepin äiti on kuollut ja esiintyy tarinassa enkelihahmona, Pepin isää, kapteeni Efraim Pitkätossua, joka on Etelämeren kuningas, lähdetään sitten ihan porukalla meriteitse morjestamaan, ja matkalla tapahtuu kaikenlaisia hauskoja ja jännittäviä asioita.

Peppi Pitkätossu-baletin takana on ruotsalainen konkarijoukko; jälki on sen mukaista ja Lindgrenin alkuperäistä tarinaa arvostavaa eikä ole myöskään unohdettu Ingrid Nymanin ihan eeppisen kuvituksen jatkuvuutta. Koreografian on suunnitellut Pär Isberg, katutanssin Karl Dyall, ja musiikista vastaavat Stefan Nilsson ja Greg Riedel. Lavastus ja näyttämötoteutus kaikkinensa on nautittavaa katsottavaa. Pepin roolissa vuorottelevat Salla Eerola, Linda Haakana ja Abigail Sheppard.

Tämä anarkisti Peppi - Peppilotta Sikuriina Rullakartiina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossu -on saanut toimia monen sukupolven ajan tyttöjen voimahahmona, ensimmäinen Peppihän julkaistiin jo vuonna 1945. Baletissa nähdään monia kulttuurisia tanssiperinteitä, kun lapset ovat Pepin isää tapaamassa. Peppi-baletti on omiaan kaikille tanssia rakastaville, sekä aikuisille että erittäinkin lapsille, ja voi kyllä uskoa, että esityksen jälkeen monenkin jalka vipattaa ja tulee mieleen, että olisiko se tanssi sittenkin se mahdollinen harrastus tai jopa tulevaisuuden ammatti.

Kettujuttuja - kolme hännäkästä tarinaa

Kaija Pannulan teksti ja Netta Lehtolan kuvitus kirjaan Kettujuttuja - kolme hännäkästä tarinaa kertoo kolme tarinaa ketusta: Kettu maalaa, Kettu haluaa olla yksin ja Kettu kasvattaa ruusuja. Selkeitä kuvia on paljon ja tekstiä on niukasti; siitä syntyy kirja, jota perheen pieninkin jaksaa seurata. Kirja sopii myös unilukemiseksi rauhallisten tarinoidensa ja onnellisten loppujensa ansiosta.

Utelias kettu ja muita nisäkkäitä

Mikä on oravannahan hinta euroina? Miksi petoeläimet eivät oikein kelpuuta päästäisiä ruuaksi? Kasvavatko eläinten hampaat niiden elinaikana? Mikä onkaan Suomen ainoa myrkyllinen nisäkäs? Nukkuvatko sudet päiväunia?  Ovatko eläimet stressaantuneita?

Näin isänpäivän vieton ja perheen yhteisen vapaa-ajan tiimoilta näihin ja moniin muihinkin kysymyksiin voi saada vastauksen, jos ottaa käsiinsä Juha Laaksosen ja Riku Lumiaron kekseliään Utelias kettu ja muita nisäkkäitä – 1000 ilmiötä Suomen luonnosta -teoksen. Laaksosen ja Lumiaron kirja on koko perheen luontokirja ja sellainen, että kyseenä olevasta ilmiöstä voi saada helposti selkoa tutustumalla yhteen aukeamaan kerrallaan.  Komea kuvitus ja Satu Kontisen havainnolliset piirrokset tukevat oivaltavasti kirjan tekstejä.

Niin, ja vielä siihen oravannahan hintaan; kirja kertoo, että suomalaisten verotuksen vanhimpia perusyksiköitä on kiihtelys, eli 40 oravannahkaa. Se ei vain vielä kerro, mikä oravannahan hinta oikeastaan on, joten ei auttane muu kuin hankkia käsiinsä tämä mielenkiintoinen kirja ja yrittää ottaa selvää asiasta.

Kesänaapurit

Harmaja varis vaimoineen / asusti honkapuussa. / Siit oli kaunis näköala, / luontoa Suomen sievoinen pala. / Ja oltiin toukokuussa.

Toinenkin tuuhea honkapuu / siin oli lähellä aivan. / Siinäkin oiva pesimispaikka, / ylhäinen koti kotkalle vaikka, / jos näkee rakennusvaivan.

Harakkaherra rouvineen / tuli lentäen illansuussa. / - Tähän me jäämme jo ensi yöksi. / Ja nauroivat vekkulit ensi työksi. / Ja oltiin kesäkuussa.

Harmaja varis vaimoineen / seurasi salaa myötä. / - Se, se vasta on hienoa sakkia, / käyttävät silkkistä hännystakkia, / kun tekevät muuraustyötä.

Niin kulkivat päivät kultaiset / ja sujuivat suviset työtkin. / Suvituulonen tuuditti hellien noita / niin variksia kuin harakoita. / Ja valoisat olivat yötkin.

Isävaris se raakkui riemuissaan, / kun emo jo poikaset kuori. / Ja harakka hermostuneena jo huusi: / - Pidä, veikkonen, pienemmällä jo suusi, / kun hautoo rouvani nuori.

Isävaris se vastasi ilkkuen: / - Vai hautoo se hieno vasta! / Se homma on minusta myöhäistä hiukan, / vaan kenties hän saanut on ravinnon niukan! / Meill’ on monta jo pulskaa lasta.

Taas kerran noustessa auringon / isäharakka nauroi kuin hurja. / Emovaris hän tyrkkäsi kylkeen isää: / - No, nyt ne on saaneet perheenlisää. / Jo lopeta naurusi, kurja.

Niin varttuivat pienoiset kummallakin, / ne ain oli einettä vailla. / Oli perheitten kesken pientä kiistaa, / kun isät ja emot etsivät riistaa / noilla yksillä erämailla.

Varisemo se ensinnä poikaset toi / puun oksalle päivänvaloon. / Ja harakkaemo se ilkamoi: / - Noin rumia lapsia olla voi, kun kuuluvat toiseen taloon.

-Ei meidän lapsemme lainkaan saa / olla seurassa moisten moukkain. / Ne ovatkin säätyä huonompaa, / me etsimme seuraa hienompaa, / kuin tuollaisten tunkiotoukkain.

Ja sitten se oksalle poikansa toi / niin nauraen mielevästi! / Ja niill’ oli sininen silkkitakki / ja uusinta muotia untuvalakki / ja hohtavan valkea västi.

Ne poikaset keikkui ja keimaili / ja tanssivat taitavasti. / Vaan yltiöpäisin oksalta vieri, / se mukkelis, makkelis ilmassa kieri / ja muksahti maahan asti.

Ja siin oli lähde juurella puun / ja siihen se tanssija vajoo. / Sit ei huomannut lainkaan kotiväki, / emovaris sen vaaran yksin näki - / se tokkohan tuohon kajoo?

Varis taisteli pienen taistelun, / jopa pilkat se anteeksi antoi. / Ja pahan hän hyvällä kaiken kosti, / hän hukkuvan hellästi lähteestä nosti, / sen äitinsä helmaan kantoi.

Nyt alkoivat ajat armahat, / kun rakkaus vihan voitti. / Nyt käytiin vierailla naapurissa / niin ihmeen hauskoissa iltamissa. / Ja Metsola kannelta soitti.

Kun neuvoi harakka poikiaan, / niin kuunteli hartaana salo. / Se opetti äänellä kaikuvalla, / että arkisen harmaankin puvun alla / voi sykkiä sydän jalo.

  Immi Hellén (1861-1937), Punaposki, Kultasuu – runoaarteita: Kesänaapurit

Kuu ja Bää

Iki-ihana kirjailija Aulikki Oksanen on monipuolisesti taitava tekstintekijä, kuvittaja, myös näyttelijä. Hän on kirjoittanut romaaneja, novelleja, näytelmiä, runoja, lastenkirjoja ja mitä vielä muuta, eli tekstiä laidasta laitaan. Moni tuntee ehkä parhaiten Oksasen laajan runo- ja laulutuotannon, ja niistä klassikoiksi muodostuneet laulut, kuten Sinua, sinua rakastan, Kenen joukoissa seisot, Kuka kertoisi minulle, Laulu siirtotyöläisestä, Puhu minulle rakkaudesta vain joitakin mainiten.

Lastenkirja Kuu ja Bää riimittelee Oksasen sanoin ja omintakeisesti kuvitettuna eteemme Bään, pikku vuonan, joka hortoilee yöllä metsässä melko huolettomasti, kuten lapsukaisten tapana on. Kuu on kadottanut hampaansa, Bää auttavaisena lähtee etsimään sitä pimeässä ja törmääkin yllätykseen. Kun Bää on auttanut Kuuta, niin Kuukin vuorostaan sitten auttaa pikku ystäväänsä, ja kuten lastenkirjaan kuuluukin, loppu on onnellinen.

Raparperin alla

Äidin kasvimaalla, raparperin alla, / sammakolla koti oli kultainen.

Alla ruohomatto, päällä lehtikatto, / hirsiseinä vihreä ja punainen.

Hämärä, viileä, sammakon mielest’ on viihtyisää.

En mä siedä kuumaa, sammakko se tuumaa, / raparperipensaan alla lymyää.

Äiti puuron laittoi, raparperin taittoi, / hirsiseinä rusahtaen katkeaa.

Sammakko se loikki, pihanurmen poikki, / viinimarjapensaan alle katoaa.

Ai, ai, hyi, säikähtyi, äiti ja kirkaisten perääntyi.

Yksi varsi jäikin, hyvähän on näinkin, / päivänvarjon sammakko se siitä saa.

                                              San. Sirkka Valkola-Laine