Mur-mur

Kaisa Happosen kirjoittama ja Anne Vaskon omaperäisesti kuvittama katselukirja Mur ja tähti jatkaa tekijöiden pikkukarhu Murin elämästä kertovaa sarjaa. Sarjan aiemmat kirjat Mur, eli karhu ja Mur ja mustikka ovat, kuten tämä viimeisinkin, Tammen kustantamia.

Metsän asukkaat tuijottavat öisin tähtiä sanaakaan hiiskumatta, mutta Murin on vaikea olla hiljaa. Pöllö ja kettu, tuulikin, ärsyyntyvät, kun Murin tekee mieli koko ajan kysellä erilaisia asioita tähdistä. Onneksi Iso, Murin emo, ei ärsyynny lapsukaisensa kyselyistä. Juoneen mahtuu yksi oikein iso kysymys ja monta pienempää, sopivassa määrin pienen lapsen omaksuttavaksi. Kirja soveltuu perheen pienimmille yhdessä luettavaksi aikuisen kanssa.

Ihmeellinen Minna 19.3.

Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset on tietokirjailija Elina Lappalaisen panos tänä vuonna ja juuri tänään 175 vuotta täyttäneen Minna Canthin (1844-1897) elämän esittelyyn. Tässä lasten kuvakirjassa Elli ja Hanna -siskokset etsivät mummin kanssa eräiden suomalaisten vaikuttajanaisten ”ihmevoimakiviä” eli sitä erityistä voimaa, mikä kunkin naisen taustalla on ollut. Teoksessa esitellään kirjailija Minna Canthin lisäksi kehitysbiologi Irma Thesleff (s. 1948), tähtitieteilijä Liisi Oterma (1915-2001), presidentti Tarja Halonen (s.1943), kirjailija ja taiteilija Tove Jansson (1914-2001) ja Marimekon perustaja Armi Ratia (1912-1979). Jokaisen suurnaisen esittelyssä kerrotaan, milloin kyseinen henkilö on syntynyt tai eli, mikä on hänen ammattinsa, ja mistä saavutuksista hänet tunnetaan. Kuvamaailman on suunnitellut ja luonut graafikko Ilona Partanen.

Suomen historiasta löytyy tietenkin monia muitakin suurnaisia, kuten poliitikkoja, yrittäjiä ja taiteilijoita, tähän joukkoon ovat mukaan päässeet nämä kuusi merkittävää edustajaa. Lapsille suunnattu kuvateos pyrkii innostamaan erityisesti tyttöjä valitsemaan juuri sellaisia ammatteja ja eteenpäin menon väyliä, joista he itse ovat kiinnostuneita, pelkäämättä sitä, että ne eivät jostain syystä sopisi tytöille. Kirja on mukavaa lukemista myös aikuiselle ja sen perusteella voi saada inspiraation tutustua näihin merkittäviin naisiin syventymällä muutoinkin heidän tuotantoonsa.

Suomen kansan sormiloruja

Peukalopotti, / Suomensotti, / Oltermanni, / Kultaralli, / Pikkurilli.

Täin tappaja, / Potin nuolija, / Pitkä-Heikki, / Nimetön Matti, / Pien-Antti.

Peukaloputtis saaviin putosi, / Suomen suttis sen pelasti, / Lonkermanni sen kehtoon peitti, / Kultakranni tuuditti, / Pikkurilli rumpua löi / ja kaikella tavalla metelöi.

Mennään maata, mennään maata, sanoo nämä kaks, / ensin syödään, ensin syödään, sanoo nämä kaks. / Mistäs syödään, mistä syödään, sanoo nämä kaks. / Mamman kaapista, mamman kaapista, sanoo nämä kaks. / Me kans, me kans, sanoo nämä kaks.

Kukko puuron keittää, / kana maidon lämmittää, / varis lattian lakaisee, / pääskynen lusikat pesee, / västäräkki voin suolaa. / Kotkat lensi kutsumaan / kahdeksan kaupungin lävitse, / yhdeksän meren ylitse.

Harakka huttua keittää, / hännällänsä hämmentää, / pyrstöllänsä puistelee, / noukallansa koittelee, / panee suolaa, / panee sokeria, / antaa tälle, / antaa tälle, / antaa tälle, / antaa tälle, / - tälle ei annakaan!

Suomen lasten runotar, toim. Kaarina Helakisa

Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivä 28.2.

Muumit rulettaa taas

Tänään se siis alkaa, illalla kello kahdeksan, primetime-ajassa, uusi Muumilaakso-sarja telsussa YLEn kanavilla. Sarjaa on hehkutettu jo hyvän aikaa etukäteen ja kehuttu sen kokonaisuutta ja sopivuutta sekä lapsille että aikuisille (esim. HS 22.02.2019). Ohjaajaksi on saatu tunnettu britti Steve Box (mm. Wallace & Gromit -sarja) ja näyttelijöiksi koko joukko sekä maailmalla tunnettuja staroja että suomalaisia tuttuja ääniä. Odotettavissa siis on, että kohta juodaan muumimukista hevosenmaitopirtelöä Mongoliassa ja vuohenmaitodrinkkejä Tansaniassa ja eiköhän lapinmieskin polttane suurennuslasilla auringossa kuksaansa muumipeikko-hahmon. Aiemmin tehdyistä muumitarinoista moni muistanee vielä vuosilta 1990-1992 olevan Denis Livsonin Muumilaakson tarinoita -animaatiosarjan, joka sai erityisesti japanilaiset innostumaan näistä sympaattisista hahmoista.

Tämän uuden sarjan tuottajan, Marika Makaroffin, mukaan 26 jaksoa sisältävä ja 21 miljoonaa maksanut suomalais-brittiläinen tuotanto on suomalaisittain kaikkien aikojen kallein tv-tuotanto. Jos Tove Janssonin luomien Muumi-tarinoiden sanoma ystävällisyydestä ja suvaitsevaisuudesta välittyy sarjan avulla eri puolille maailmaa, satsaus on varmaan vaivan ja rahan arvoinen. Sarjan suositusikäraja on 7 vuotta.

Tove Janssonin muumitarinat (www.kirjastot.fi):

Muumit ja suuri tuhotulva, WS 1991. (Småtrollen och den stora översvämningen, 1945).
Muumipeikko ja pyrstötähti; WS 1955. (Kometjakten, 1947, ny uppl 1956 med titeln Mumintrollet på kometjakt, ny uppl 1968 med titeln Kometen kommer.)
Taikurin hattu, WS 1956. (Trollkarlens hatt, 1949/1968.)
Muumipapan urotyöt, WS 1963. (Muminpappans bravader, 1950/1961, ny uppl 1968/1980 med titeln Muminpappans memoarer.)
Vaarallinen juhannus, WS 1957. (Farlig midsommar, 1954/1980).
Taikatalvi, WS 1958. (Trollvinter, 1957/1974).
Näkymätön lapsi, WS 1962. (Det osynliga barnet och andra berättelser, 1962/ 1974.)
Muumipappa ja meri, WS 1965. (Pappan och havet, 1965/1980.)
Muumilaakson marraskuu, WS 1970. (Sent i november, 1970/1980).   

”Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu.” (Tove Jansson: Muumipapan urotyöt)  

Maija Poppasen paluu

Jotta oltaisiin jyvällä kaikista filmialan ihmeellisyyksistä, niin mentiinpä testaamaan Suomen ensimmäistä IMAX-salia, jossa on seinästä seinään ja lattiasta kattoon ulottuva kaareva valkokangas ja katsoja tuntee istuvansa lähes tarinan sylissä katsellen elokuvaa kolmiulotteisesti. Elokuvaksi valikoitui P. L. Traversin tekemästä lastenkirjasarjasta tehty uusintaversio musikaali Maija Poppasen paluu (2018), jossa Maija laukkuineen ja sateenvarjoineen tipahtaa kuin taivaasta taas pelastamaan sukupolven nuortunutta Pankin perhettä ahdingosta. Aiemminkin tästä aiheesta on tehty elokuva Maija Poppanen (Mary Poppins) pääosassa Julie Andrews, ja se valmistui vuonna 1964, eli siis 54 vuotta sitten. Klassikoksihan tästä vanhemmasta musikaaliversioista jäi muiden muassa Andrewsin laulama Feed the Birds ja toisen pääosanesittäjän Dick Van Dyken laulama Chim-chim-che-ree.

Tässä uudessa versiossa Maija Poppasena nähdään Emily Blunt ja Jackinä, Maijan ystävänä, lampunsytyttäjä Lin-Manuel Miranda, ja koko tarinahan sijoittuu Lontoon kukkeille kujille. Meryl Streep esittää Maijan höpsöä serkkua Topsya ja Dick Van Dyke tanssii roolissaan niin lennokkaasti pöydällä kuin vain 93-vuotias veteraani ikänään vielä voi. Alkuperäismusiikki on Marc Shaimanin käsialaa ja ohjaus on Rob Marshallin. Näin taas tahkotaan tilipussi täydeksi vanhalla, taatulla tarinalla uusille sukupolville, mutta mikäpä ettei; senhän jenkit tunnetusti hyvin osaavat.

Mietittiin siinä istuessa ja katsellessa, että kauempanakin olisi voinut istua kuin kuudennella penkkirivillä, mutta meni se niinkin. Ehkä seuraavalla kerralla valitaan paikka vielä taaempaa, niin tuntuma tarinaan on ehkä vieläkin konkreettisempi.

Karttoja uudella tavalla

Aleksandra Mizielinska ja Daniel Mizielinski: Suuri karttakirja

Mirjamin lentävä matto

Käsikirjoittaja Aino Lappalaisen juuri julkaistu lastenkirja Mirjamin lentävä matto kertoo Mirjamista, joka elää kolmistaan yhdessä äidin ja pikkuveli Tomin kanssa. Perheen lapset ovat vielä kovin hämmentyneitä isän äkillisen menehtymisen johdosta ja äitikin tuntuu olevan koko ajan omissa maailmoissaan; isän poismenosta on kulunut vasta hyvin lyhyt aika.

Koulun kautta Mirjam löytää uuden harrastuksen; hän alkaa kutoa läheisessä kutomossa lentävää mattoa, joka veisi hänet sekä äidin ja veljen isän luo. Läheisten ihmisten tuesta ja lentävän maton kutomisesta tulee Mirjamille hengissä pitävä voima, jonka avulla hän alkaa toipua surustaan.

Tämä puhutteleva teos antaa tilaa lapsen tunteille ja kokemuksille, niille, joita aikuinen ei joskus ehkä havaitse omien tuntemustensa keskellä. Kuvataitelija Maija Lassilan herkkä ja inspiroiva akvarellikuvitus tukee kertomusta ja sen oivalluksia. Kirjan tarjoama lohtu ja uudet näköalat voivat avautua entistä laajemmin, jos kirjaa luetaan ja siitä keskustellaan lapsen kanssa yhdessä. Kirjan ulkoasun ja taiton on toteuttanut graafikko Kiira Keski-Hakuni.

Todellisten prinsessojen kirja

Satu Erran ja Johannes Erran kirjoittama ja Ilona Partasen kuvittama tietoteos Todellisten prinsessojen kirja – Vahvoja kuninkaallisia naisia Hatšepsutista Victoriaan kertoo eri ikäkausien prinsessojen asemasta kuningashuoneissa alkaen jo mainitusta Hatšepsutista (1507-1458 eaa.) ja päättyen aikakausien vaihdellessa mainintoihin jopa nykyisin elävien prinssien puolisoista, kuten Englannin Catherinesta ja Meghanista.

Kirjassa selvitetään, kuka oikeastaan voi olla prinsessa, miten prinsessat nimetään, mitä prinsessan tulisi osata, miten prinsessan tulee pukeutua, mitkä asiat prinsessoja ovat aikojen saatossa kiinnostaneet, millaisia lemmikkejä heillä on ollut ja mihin he tarvitsevat - vai tarvitsevatko - saduissakin usein mainittua prinssiä. Kerrotaan myös siitä, miten oman aikakautensa prinsessat saattoivat toimia hovissa ja edistää monenlaisia kulttuuriin ja tieteeseen liittyviä hankkeita. Esimerkiksi Brasilian keisarin, Pedro II:n tytär Isabella (1846-1921) sai toiminnallaan aikaan sen, että orjuus poistettiin maasta. Se maksoi Isabellalle kuitenkin sen, että hän joutui elämään maanpaossa koko loppuelämänsä.

Kirja on terveellinen tuulahdus satujen tarjoamien romanttisten prinsessaunelmien vastapainoksi ja antaa realistisen kuvan siitä, millaista prinsessan elämän todellisuus kunakin aikakautena eri puolilla maailmaa on saattanut olla. Kirja palkittiin Tammen ja Tietokirjallisuuden edistämiskeskuksen Ihan totta!  - tietokirjakilpailussa viime vuonna lasten sarjan voittajana.

Sirkukseen

Kirsi Kunnas (s. 1924) ja Kristiina Louhi (s. 1950) kutsuvat Sirkukseen tänä vuonna julkaistussa lastenkirjassaan. Louhen kuvittama teos pohjautuu Kirsi Kunnaksen aiemmin julkaistuihin Sirkusjuttuja-runoihin (1984) ja runoihin kokoelmasta Tiitiäisen tuluskukkaro (2000). Graafinen suunnittelu on Riikka Turkulaisen tekemä.

Ensimmäisessä näytöksessä ollaan trapetsilla ja tanssitaan nuoralla, nähdään silmänkääntäjä, tulennielijä ja leijonankesyttäjä. Väliajalla on tasapainoilua, vanhan apinan ja papukaijan mietteitä sekä klovneja. Toisessa näytöksessä nähdään taikureita ja pellejä, jonglöörejä ja voimamiehiä, tiikeri, käärme ja tanssivia hevosia. Louhen kuvitus on värikäs, suurikokoinen ja selkeä, joten kirja sopii myös katselukirjaksi kaikkein pienimmille.

Ruu ja uusi tukka

Ruotsalaisen AnnaKarin Garhamnin kirjoittama ja kuvittama Ruu ja uusi tukka (Puck går till frisören, 2016, suomennos Anne Luukkanen) kertoo ihkaensimmäisestä kampaajalla käymisestä, mikä monilla lapsilla saattaa aiheuttaa jännitystä. Kuvakirja kertoo huumorin keinoin, että vierailu oudossa ja ennen kokemattomassa paikassa ei ehkä olekaan niin kamalaa kuin miltä se saattaa näyttää, vaikka laitteet hurisevat, ihmiset istuvat pää kummallisissa hurisevissa pöntöissä, parturin sakset viuhuvat, hiuksiin suhutellaan erilaisia mömmöjä ja lattia on eriväristen hiusten peitossa. Uskotaan kyllä, että tällainen tarina vähentää parturi-kampaajaa kohtaan olevia ennakkoluuloja. Tämäkin kirja näyttää olevan sarjakirja, ainakin Ruu lentomatkalla jo aiemmin julkaistu.

Pelkojen käsittelyä

WSOY:n helppolukuisen Lukupalat –sarjan Magdalena Hain kirjoittama ja Teemu Juhanin kuvittama Painajaispuoti ja kamala kutituspulveri on tuore tarina oman polkupyörän ostoa suunnittelevasta 9-vuotiaasta Ninnistä, joka rahaa saadakseen haluaa pestautua läheiseen painajaispuotiin. Puodin omistaja on hassahtanut Kumma-Ukko, jolla on maskottina superälykäs mustekala Löllis Tursiainen.

Kumma-Ukolla on kuitenkin hankaluuksia Ninnin astuessa kauppaan ja Ninni joutuu kaupassa asuvan Pertsa-aaveen kanssa nopeasti ratkaisemaan, miten he yhdessä auttaisivat kaupan omistajaa selviämään ongelmastaan. He löytävätkin ratkaisun ja lopussa Ninni saa myös työpaikan Kumma-Ukon putiikissa. Kirjan kuvitus on tuore ja humoristinen ja pelottavatkin asiat on saatu näyttämään vähemmän pelottavilta.

Kirjan taka-ajatus lieneekin vähentää lapsen irrationaalisia pelkoja niitä kuvaamalla ja käsittelemällä. Aikuisena voisi kuvitella, että tämä kirja ei ainakaan lisäisi lapsen pelkoja kummituksia ja muita mörköjä kohtaan, mutta lapselle voisi silti olla mukavaa lukea tätäkin kirjaa yhdessä turvallisen aikuisen kanssa.

Auttamisen halua ja kykyä

Tuutikki Tolosen kirjoittama ja Christel Rönnsin kuvittama Auttamistoimisto Luna ullakolla on tekijöiden samaan Luna-teemaan kuuluva toinen kirja lukutaitoa treenaaville lapsille. Kirjat ovat ilmestyneet WSOY:n Lukupalat  - helppolukuisessa sarjassa, johon kuuluu muitakin uusia lastenkirjoja.

Auttamistoimisto Lunan on perustanut Annikki yhdessä ystäviensä Yasminin ja Miron kanssa. Neljäntenä porukassa häärii Yasminin erikoishamsteri Luna, josta koko yritys on saanut nimensä. Kirjan kuvitus on suurikokoinen ja raikas ja tekstin määrä kohtuullinen tällaiseen kirjaan. Pientä jännitystäkin on ilmassa, ja tarina päättyy kaikkien kannalta toivottuun lopputulokseen. Oleellista on se, että lapset haluavat vilpittömästi olla avuksi muille.

Aina voi tietysti pohtia, millaista mallia korkean kerrostalon katolla omin luvin  juoksentelevat lapsukaiset antavat kotipihan huimapäille, mutta toisaalta pitänee luottaa siihen, että pieni lukija ajattelee omilla aivoillaan eikä ala toimia samalla tavalla. Jos aikuinen lukee tätä kirjaa yhdessä lapsen kanssa, päästään keskustelemaan ohimennen myös niistä pihan vaarallisista eikä niin hyväksytyistä touhuista ja leikeistä, joita joku saattaa joutilaisuuksissaan keksiä. Mielikuvituksen lennätys, kuten tässä, on silti aina paikallaan!

Reikäkirjojen lumoa

Missä olet pikku norsu? ja Missä olet pikku kettu?  ovat katselu- ja tunnustelukirjoja perheen vauvoille ja taaperoille. Kirjojen sivuilla on erimuotoisia koloja ja reikiä, joihin voi työntää sormen, ehkä jopa kielen – kestääköhän kirja sen! – joten kirjan voi kokea siis konkreettisesti. Kirjoissa on hauska ja värikäs kuvitus ja kuvista löytyy paljon pieniä yksityiskohtia. Tekstiä on niukasti ja se toistuu lähes samanlaisena joka sivulla. Kirjat on suomentanut Mika Siimes. Tällaisia reikäkirjoja on toki tehty ennenkin, klassikkona ehkä voisi mainita takavuosien Tove Janssonin kirjan Kuinkas sitten kävikään? (suom. Hannes Korpi-Anttila), jossa jokaiselta sivulta löytyy kurkistusaukko seuraavalle sivulle. Kyseinen kirja tosin oli tarkoitettu hieman vanhemmille lapsille kuin nyt nämä vauvakirjat, jotka varmaan kuluvat asianmukaiseen kuntoon pikkukansan karttuisissa käsissä.

Nyt kaikki kokkaamaan!

Suomen lasten kotiruoka – teos on lähinnä lapsille tarkoitettu uusi keittokirja, jossa opastetaan ihan alkeista lähtien keittotaidon salaisuuksiin ja kerrotaan myös, millainen valmistettava ruoka on vaativuudeltaan asteikolla helposta haastavaan. Ohjeen alusta löytyy opastus myös siitä, onko ruoka gluteeniton, maidoton, munaton tai vegaaninen. Kirjan ohjeet ovat selkeät ja isotekstiset. Uusavuttomalle aikuisellekin kirja sopii johdatuksena ruuanlaiton ihmeelliseen maailmaan.

Suvi Rüsterin, Marja Samulin ja Elvi Ristan tekemän kirjan nimestä tulee ensimmäisenä mieleen jo aataminaikuinen, kansan karttuisissa käsissä kulunut keittokirja Kotiruoka. Jotenkin ajatteleekin tähän tuoreeseen kirjaan tarttuessaan, että nyt tulee joitakin ”meidän äitien” tekemiä ikivanhoja ja hyväksi havaittuja ruokareseptejä, mutta annas ollakaan, kirjahan on täynnä uudenuutukaisia ohjeita niin aamuhetkiin, eväsretkiin, iltanälkään, perhelounaalle, kaverikokkailuihin, isommalle ryhmälle ja vielä juhlaankin.

Ohjeista löytyy shaksukaa brittiläisittäin, kikhernedippiä, avokadobageleita, focacciaa, hummusta, nokkosia, nuudelisalaattia ja misolohta, mutta löytyy myös perinteisempää ja arkisempaa settiä, kuten kaurahiutalepuuroa, nakkikastiketta, pinaattilettuja, vispipuuroa ja uuniperunoita eli siis jokaiselle jotakin ihan miu mau mukkaa. Ainoa asia, joka hiukan mietityttää, on se, että kirja on melko kookas ja painava, mutta toisaalta, pöydällähän ohjekirjaa pidetään eikä kenenkään kainalossa tai sylissä.

Keittokirjan kaunis graafinen suunnittelu ja taitto on Päivi Puustisen tekemä ja viehkeä kuvitus on Elvi Ristan. Piirrokset on tehnyt Emmi Kyytsönen.

Kissojen kielen kompasanakirja

Keitä ovatkaan Julle Jantteri, Hola Holaa, Pirskatti, Mukkelismauri ja Rimpularonja, Kampurantti, Hiski, Hakki, Murre, Moppi, Pommeli, herra Hermion, Monni, Härkäpapu, Joni Jumboliini, Huiska, Ärjy ja Konna? No he ovat tietenkin vuoden 1948 kirjallisuuden Nobel-voittajan, T. S. Eliotin (1888-1965) kissoja hänen kirjoittamastaan nonsense-perinnettä kunnioittavasta runoteoksesta Kissojen kielen kompasanakirja, (Old Possum’s Book of Practical Cats) vuodelta 1939, joka on juuri tänä vuonna ilmestynyt ensimmäistä kertaa suomeksi Jaakko Yli-Juonikkaan suomentamana, Jenna Kunnaksen kuvittamana ja Otavan kustantamana. Kerrotaan, että Andrew Lloyd Webber kehitteli Cats-musikaalinsa näiden runojen pohjalta.

Kissojen luonteista kertomisen lisäksi opastusta annetaan myös kissojen käsittelyyn; Kuinka kissoja tulee puhutella: On tärkein sääntö näissä ongelmissa: / ei koira samoin käyttäydy kuin kissa. Näitä runoja lukiessa muistetaan myös kreikkalaisen Aisopoksen (n. 620-560 eaa.) kirjoittamat faabelit eli eläinsadut, joissa erilaisia eläimiä personoimalla kerrotaan ihmisluonteista ja inhimillisistä heikkouksista, mutta asiat etäännytetään taitavasti huumorin avulla. Tämä on kirja, josta aikuinenkin nauttii, pienemmille lukijoille kirjaa kannattaa lukea ääneen yhdessä.

Puputtaa

Jänis jäällä

Jänis juoksi jäätä myöten, / saparoitsi saarta myöten

tervatukkonen kädessä, / juustokakko kainalossa,

maitopullonen povessa.

                                 Suomalainen kansanruno

 Hoppeli hopp

 Jänis tiellä hyppi, hoppeli hopp, / selleriä nyppi, hoppeli hopp,

osti kardemummaa, hoppeli hopp, / pippuria tummaa, hoppeli hopp.

Muisti hauskan seikan, hoppeli. / Teki kuperkeikan, hopp.

                                 Kirsi Kunnas

 Jänis

Yksi kolme, yksi kaksi / jänis muuttui valkeaksi.

Yksi kaksi kolme, / kolme kaksi yksi,

Jänöjussi polku tuli keksityksi.

                                 Kirsi Kunnas

Runoilijan uni ruusupensaikossa

Jänis ruusu päässä vaeltaa kukkamaassa /

niin kuin runoilija hupsu uni päässä, /

kamarissaan, kukkamaassa, / jänö ruusu päässä vaeltaa.

                                 Helvi Hämäläinen

 Jänikset

Emo-jänis tuli pyrynä metsän rajaa,
kun poikineen isä teki talvimajaa.

"Se tulee", huus emo ja ilmaa haukkas
ja huohottain yli kantojen laukkas.

"Mikä?" ärähti isä, "no tulla anna! -
Mitä tollotat, poika, käy kiinni ja kanna!"

- "Vielä kysyt" jo suuttui emo, "no Raiku
ja pamaus, tiemmä, ja haiku ja kaiku.

Se tulee jo suolla, sen näki rastas."
- "Ei meillä pelätä", isä vastas -

sull' aina on äiti, se hätä ja hoppu",
isä pystyyn nous, "siit' on tehtävä loppu."

Putos haavasta lehti ja tuli polun poikki -
isä-jussi kuin ammuttu viitaan loikki.

                                 Lauri Pohjanpää

Jänis istui maassa

Jänis istui maassa torkkuen, torkkuen.

Mikä sull' on jänönen, kun et enää hyppele?

Hyppää pois, hyppää pois, hyppää pois.

Jänikselle tuli tohtori, tohtori,

antoi sille lääkettä, sekä kylmää käärettä,

käärettä, käärettä, käärettä.

Jänis pisti päänsä pensaaseen, pensaaseen.

Jokos terve olet nyt, lääkkeisihin kyllästyt,

kyllästyt, kyllästyt, kyllästyt?

Jänis pieni puikki pakohon, pakohon.

Käpälät sen oivat on, hyppy aivan verraton,

verraton, verraton, verraton.

Varo metsäkoiraa jänönen, jänönen!

Koira siit' on iloinen, kun et enää hyppele.

Hyppää pois, hyppää pois, hyppää pois.

                                                         Alli Nissinen

Pikkutimpuri: Kot-koti-kot-kot!

Sateella

Kerran maalla ollessani – siellä olen tuttu –  / sattui sadeilmalla näin kummallinen juttu.

Viisi kanaa kaakottaen kaiken kansan nähden / kinasteli kiivahasti onkimadon tähden.

Siinä niiden riidellessä onkimato luikki / heinikkohon hiljalleen ja mullan alle puikki.

Tästäpä nyt riitelijät hämillensä tuli. / Riita loppui rattoisasti, viha vedeks suli.

                                                                           Alli Nissinen

Pikku juttu

Ol' kerran metsässä mökki, / siin eleli tyttönen,
ja tyttösell' oli kana / ja kissakin pikkuinen.

Ol' kissan kaulassa kello / ja jalassa saappahat,
ja saappahiss' oli varret / ja oikeat anturat.

Ol' kanalla kaulaliina / ja nokkela nuttukin,
ja marssia kyllä hän taisi / ja nokkia sievimmin.

Ja kerran iltasella / tuo kana ja kissanen,
ne läksivät - minne ja mihin, / sit' yhtään en tiedä, en.

                                                                             Alli Nissinen

Oli ukko ja akka

Oli ennen ukko ja akka. / Akalla oli kirjava kana.

Kana teki kirjavan munan. / Muna vieri ja mureni.

Ukko ja akka itkemään, / kana kaikerihtamaan,

muu perhe murajamaan.

                                                                         Suomalainen kansanruno

Pikkutimpuri: Rudolf Koivun lukukirja

Iki-ihanasta ja nostalgisesta Rudolf Koivun lukukirjasta on ilmestynyt uusi painos Otavan kustantamana. Tämä kirja – riippumatta lukijan iästä – voisi kuulua jokaisen suomalaisen, jopa kirjahyllyttömän kirjallisuuden ystävän kokoelmiin, teos kun on merkittävien klassikkokirjailijoiden tekstejä pullollaan. On Suoniota, Arvid Lydeckeniä, Aukusti Saloa, Kanteletarta, Topeliusta, Ilmari Kiantoa, Juhani Ahoa, Teuvo Pakkalaa, Arvid Järnefeltiä, Maria Jotunia, Helmi Krohnia, Anni Swania, Immi Helléniä ja kansansatuja ja –runoja totta kai. Kirjan tekstit, jotka on koonnut Marja Kemppinen, ovat peräisin Aukusti Salon Meidän lasten aapisesta ja Meidän lasten elämää –teoksista vuodelta 1935, ja Rudolf Koivun lempeät kuvitukset on tehty juuri näihin kirjoihin. Teksti on sen verran kookasta, että lukutaitoinen lapsi pystyy sitä yksinkin lukemaan, mutta parhaimmillaan kirja on silloin, kun sitä luetaan yhdessä aikuisen kanssa, jolloin voi keskustella yhdessä lapsen kanssa tarinoista ja kuvista ja siitä, millaista elämä on ollut joskus aikaisemmin.

Suomalaisen kulttuurin päivä 28.2.

Kielivoimistelua:

Liperin kirkon portin korvassa kärrin rumpuja tervattiin. / Risto repii näreisii päreisii Nurmijärven kirkon tornissa. / Ärrän kierrän orren ympäri, ässän pistän taskuun. / Lauri löysi ruplan rahan jyrkän penkereen reunalta. / Kengät länget kangaspuut hangella seistä hengottaa. / Mustan kissan paksut posket säämiskäksi tehdä käski. / Pitkä pöksyt, paksut pohkeet. / Pippilän pappilan apupapin papukeitto pankolla kiehuu ja kuohuu. Pippilän piski paksuposki pisti papukeiton poskeensa.

Suomalaisia lastenloruja

Pikkutimpuri: Karhu ja kaniini -sarja

Julian Goughin kirjoittama ja Jim Fieldin kuvittama Karhu ja kaniini -sarja on ilmestynyt juuri äskettäin suomeksi Otavalta. Suomennokset ovat Peikko Pitkäsen käsialaa. Kirjojen ikäsuositus on viidestä vuodesta ylöspäin, mutta sanottava on, että ajatuksia riittää kenelle lukijalle vain vauvasta vaariin.

Kaverin kamalat tavat kertoo Karhun ja kaniinin tapaamisesta ja niistä kummallisista omista tottumuksista, joita moni salaa toisilta, ja vielä siitä nolosta tunteesta, kun joutuu paljastetuksi. Se kertoo myös ahneudesta, hyväntahtoisuudesta, ystävyydestä ja syyllisyyden ja katumuksen tunteista tietenkin.

Ei pöllömpi päivä on tarina pienestä pöllöstä, joka joutuu kaniinin aiheuttaman manipuloinnin kohteeksi ja saa osakseen väärää kohtelua. Karhu yrittää tyynnytellä ystäväänsä kaniinia, joka on keksinyt koko jutun. Lopulta asiat selviävät ja kaikki ovat tyytyväisiä. Tästä kirjasta tulee mieleen some- ja muukin raivo, jonka vallassa puhutaan arveluttavia asioita ja lynkataan henkisesti toisia joskus hatarienkin tietojen perusteella.

Nakuttava naapuri kertoo siitä, miten hermostuttavaa on kestää häiritseviä ääniä, jotka tulevat muusta kuin omasta toiminnasta. Kaniinia kiukuttaa ahkera tikka, joka taukoamatta hakkaa pesää perheelleen. Karhu koettaa taas olla sovitteleva, on sananmukaisesti puun ja kuoren välissä ja saa kaniinin lopulta ymmärtämään tikan työn tärkeyden.

Kirjojen kuvitus on tuore, onnistunut ja tunteita herättävä. Jokaisessa kirjassa on oma, tunnistettava  värisävynsä. Kaverin kamalat tavat - kirjassa värimaailma on turkoosi-harmaa-musta, Ei pöllömpi päivä - kirjassa keltainen-harmaa-musta ja Nakuttava naapuri - kirjassa limenvihreä-harmaa-musta. Kirjoissa on kuvitusta enemmän kuin tekstiä ja ne ovat helppolukuisia, joten lukutaitoiset lapset voivat tutustua niihin myös omatoimisesti. Tosin kannattaa muistaa, että yhdessä luettu on yhdessä koettu! Miten tuntuukin niin tutulta tuo metsä ja eläimistö, ihan kuin tekijät olisivat piipahtaneet suomalaisessa korpimaisemassa!