Kun joskus varjoon taivaltaa / ja loiste lämmin kaikkoaa, / niin äidin äänen jostain kaukaa kuulen.
Se lohduttaen lausuu näin; / oi, lapsein katso valoon päin, / sen loisteen huomaat ymmärtäen, käy hohde siivin myötätuuleen.
Kai joskus tuntuu elo tää, / jää aivan ilman sävelmää, / sä etsijälleen soinnut nää, / ne lapsein, löytävän sun luulen.
Niin kaukaa takaa tähtien, mua ohjaa ääni lämpöinen, / kai äidin silmät aina valvoo lastaan.
Kun maailmalla samoaa sua kenties joku rakastaa, / pois lähdet, tyhjyys palajaa. / On rakkaus äidin totta ainoastaan.
Äitini pienoinen, en sua mä nää, / mut säilyvää on rakkaus tää.
Se sieluun jää, pois katoaa yön musta maa, / sun muistos saa sen kirkastaa.
Niin kaukaa takaa tähtien, mua ohjaa ääni lämpöinen, / kai äidin silmät aina valvoo lastaan.
Kun maailmalla samoaa sua kenties joku rakastaa, / pois lähdet, tyhjyys palajaa. / On rakkaus äidin totta ainoastaan.
Äitini pienoinen, en sua mä nää, / mut säilyvää on rakkaus tää.
Se sieluun jää, pois katoaa yön musta maa, / sun muistos saa sen kirkastaa.
Unholaan et jää, et jää, sä äiti milloinkaan.
Äiti, La Mama, suomennos Tuula Valkama
Kotilieden kansikuva vuodelta 1926.