Terapeutti, kirjailija ja käsikirjoittaja Harri Virtasen viime vuonna ilmestynyt teos Trauma ja rakkaus - eli kuinka selviytyä mahdottomasta paneutuu haavoittaneista elämänolosuhteista jotenkin kuiville selvinneiden ihmisten problematiikkaan jungilaisen teorian, erilaisten asiakaskertomusten ja kirjoittajan omienkin kokemusten avulla. Traumatisoituminen on kirjoittajan mukaan yllättävän yleistä; jopa kaksi kolmasosaa lapsista kokee traumaattisen asian ennen 16. ikävuottaan ja traumatisoitumista saattaa tapahtua kaikille myös ihan arkipäivän tilanteissa.
Mikä trauma sitten on? ”Trauma tarkoittaa emotionaalista kokemusta elämän perustuksia järkyttävästä tilanteesta”, kirjoittaa Harri Virtanen. Tapahtuman jälkeinen shokki ja kieltäminen, epävakaus, unen puute, fyysiset ja henkiset oireet ja ongelmat ovat tyypillisiä. Kaikki ihmiset eivät traumatisoidu samalla tavalla, vaan yksilöllinen kokemus ratkaisee. Virtanen puhuu ’traumaselviytyjästä’, ihmisestä, joka on kokenut trauman, mutta ei ole päässyt käsittelemään sitä. Tällöin hän kokee koko ajan uhkaa oman elämänsä jatkuvuutta kohtaan ja se aiheuttaa hänessä erilaisia kielteisiä käyttäytymismalleja. Suomessa on viime vuosina puhuttu paljon juuri sotatraumasta, jonka Virtanenkin toteaa käsittelemättömänä siirtyvän sukupolvelta toiselle erilaisina prosesseina, joita emme edes tiedosta.
Kirjoittaja ottaa esiin myös supersankarit ja arvelee, että tällaisten myyttisten sankareiden taustalla saattaa olla joskus koettu trauma, kuten James Bondin lapsuustrauma, ja tällaisen sisäisen vamman vuoksi on oltava koko ajan toiminnassa, että kestää eikä hajoa. Kirjoittaja kysyy, voisiko tällaisen sankarimyytin kirjoittaa uusiksi - kuten Joseph Campbell on ehdottanut - niin, että menestys ja sankaruus olisikin sitä, että ihminen etsisi itseään, kohtaisi ja opettelisi tuntemaan omalaatuisuutensa ja eläisi sen pohjalta. Silloin sankaruutta ei tarvitsisi mitata rahan, menestyksen ja onnen mittapuilla. Mielenkiintoinen osio on myös satujen ja myyttien syvemmän merkityksen käsitteleminen - eipä olekaan ihme, että sadut ja myyttiset tarinat vuosisadasta toiseen jaksavat kiehtoa ihmisten mieltä ja antavat ihan erityistä voimaa itse kunkin maalliselle taaperrukselle.
Kirjan tavoitteena on se, että näistä tapahtumista olisi mahdollista puhua ja että traumoista huolimatta ihminen voisi elää tyydyttävää elämää ikävienkin kokemustenkin jälkeen. Edellytys on, että ”se mikä suhteessa on rikottu, voi suhteessa myös parantua”, eli että voi löytää jonkun ihmisen, terapeutin tai läheisen, joka tunnistaa koetun kärsimyksen, samaistuu siihen ja tuntee myötätuntoa. Tätä kirjaa on maallikonkin helppo lukea ja se avautuu hyvin asiaan vihkiytymättömälle lukijalle. Loppuun taitaisivat sopia säkeet Eino Leinon runosta Hymyilevä Apollo:
Oi, onnellinen, joka herättää / niitä voimia hyviä voisi! / Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää, / niin ette niin kovat oisi!
Miksi emme me kaikki yhtyä vois? / Ja yksi jos murtuu, muut tukena ois. / Oi ihmiset, toistanne suvaitkaa, niin suuri, suuri on maa.
