Taivaat jotka ansaitsemme on Sari Elfvingin (s.1974) esikoisromaani, joka kertoo Hämeenlinnassa lapsuutensa ja nuoruutensa eläneestä Elmasta ja hänen perheestään; pikkuveli Kasimirista, venäläistaustaisesta äidistä Ilanasta ja ulkomaisilla työkomennuksilla viihtyvästä ongelmaisesta Aulis-isästä, joka harvoin ehtii olemaan perheensä kanssa kotona. Vielä on viideskin sukulainen, isän äiti Ritu-mumma, joka on varjona taustalla.
Teos jakaantuu viiteen puhuttelevaan osaan; He ehtivät hymyillä kuvissa, Vain paikkoja kartalla, Väärissä maisemissa, Viimeinen kesä, nopeina kuvina ja Sähän se hukassa olet ollu. Kirjassa vuorottelevat takaumat lapsuudesta ja Elman nykyinen nuori aikuisuus ja siihen liittyvä intohimoinen ja pakonomainen harrastus; burleskiesiintyminen. Elma yrittää ymmärtää omaa lapsuuttaan ja sitä, millainen hänestä ja veljestä on niiden kokemusten valossa lopulta tullut. Takaumat 1980-luvulta on kursivoitu, ikään kuin ne olisivat peräisin jostakin esityksestä, joka ei ollutkaan aivan totta.
“Elma haluaa pois, sinne minne luulee kuuluvansa, Ilana ajattelee. Elma haluaa olla joku toinen jossakin muualla. Hän tietää millaista se on, kun lähtee, ja muuntuu ihmisenä. Kun se tapahtuu monta kertaa, on mahdotonta muistaa millainen ihminen oli alun perin.”
Lukija jää kirjan luettuaan pohtimaan erityisesti lapsuuden valtavaa merkitystä ihmisen kehitykselle ja myös sitä, mitä juurettomuus ja valheessa eläminen ja lopulta salaisuuksien paljastuminen merkitsevät eri elämänvaiheissa oleville ihmisille. Ehkä kannatti odottaa riittävän pitkään ennen tämän esikoiskirjan julkaisemista; kirjan monet polveilevat ja syvät tasot ovat siitä hyvänä esimerkkinä. Mielenkiinnolla jäädään odottelemaan seuraavaa teosta; toivottavasti se on jo työn alla.
