Katja Kallio on kirjoittanut fiktiivisen, mutta todellisuuteen pohjaavan romaanin Yön kantaja Amanda Fredrika Aaltosesta, joka eli vuosina 1864–1918 ja kuoli Seilin vankilasaarella. Sinne hän joutui vuonna 1891, siis 27-vuotiaana, erinäisten elämänsä alkupuolen surkeiden vaiheiden seurauksena.
Romaani alkaa kuumailmapallon korissa, jonne Amanda on päässyt maksamalla sen lentäjälle matkastaan Pariisiin, jossa hän haluaa aloittaa uuden elämän entisen, nyt jo kovasti ryvettymään päässeen, sijaan. Amandalla on siihen aikaan nähden harvinainen taito; hän osaa hieman ranskaa, jota hän on oppinut palvelustyttönä ollessaan. Lento on huima ja päättyy lentäjän kotiseudulle, missä elämä ei kuitenkaan tarjoa sitä, mitä Amanda oli haaveissaan kuvitellut.
Ikävien olosuhteiden jälkeen hän joutuu palaamaan Suomeen, jossa hänet passitetaan parantumattomana tapauksena Seilin saarelle, joka kai vastaisi suomalaista versiota Henri Charrièren Pirunsaaresta romaanissa Vanki nimeltä Papillon, siinä mielessä, että poispääsyä saarelta ei juuri ollut sille, joka sinne joutui. Ennen vankien ja mielisairaiden tuloa saarella säilytettiin 1600-1700 -luvuilla myös spitaalia sairastavia ihmisiä.
Romaanin alkupuolella kuvataan Amandaa kantamassa saaren postista saamaansa pakettia. Mitä paketti sisältää, jää arvoitukseksi kirjan loppupuolelle, mutta on sitäkin merkittävämpi, kun ajattelee saarella selviytymistä. Oliko kuumailmapallo ja sen lentäjä totta vai kuvittelua, jää arvoitukseksi. Amanda pysyttelee hengissä tarrautumalla öisin elämänsä pieniin onnellisiin hetkiin ja tapahtumiin ja ihmisiin, jotka ovat antaneet hänelle pieniä onnen murusia ja kohdanneet hänet ihmisenä, eivät sairaana tai viheliäisenä syrjittynä.
Suljetun yhteisön kuvittajana Kallio onnistuu hyvin; kun niin kutsuttu hulluus on arkipäiväistä, siitä tulee todellisuutta. - Terve on sellainen sairas, jota ei ole tutkittu tarpeeksi, kuten Kivi Lydecken on todennut. Kiinnostavaa tässä yhteydessä on aina se, miten kirjoittaja kuvaa hoitajien ja hoidettavien suhdetta toisiinsa. Miten hoitajat, aikoinaan työhönsä lähes kouluttamattomat, pitävät reviirinsä rajoista kiinni niin, että he eivät ala käyttäytyä toisin? Ja kuinka sairaita tai terveitä sinne joutuneet hoidettavat oikein olivat? Näiden rajojen tiedostaminen lienee ollut ennen ja edelleen välttämätöntä sen vuoksi, että pystyisi pysyttäytymään veteen piirretyn viivan sallitulla puolella. Ihmisyydestä ja sen säilyttämisestä on kyse tässä kirjassa, joka laajenee 1800-1900 -lukujen vaihteesta aina 2000-luvulle ja sen asettamiin uusiin ihmisyyden haasteisiin, jotka koskevat syvällisesti myös mielenterveystyötä.
Seilin mielisairaala lakkautettiin vuonna 1962. Saari on nykyisin Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen käytössä ja sinne tehdään tutustumisretkiä. Saaren hoito on Metsähallituksen luontopalvelujen vastuulla.
