- Ei makkeeta mahan täyveltä, tullee äkikseltään ähky, sanoo vanha kansa. Sellainen tilanne oli jo lähellä, kun käytiin Ateneumin taidemuseossa katsastamassa siellä parhaillaan oleva näyttely ’Suomalaisen taiteen tarina”. Oli tehty suurtyö näyttelyn kokoamisessa, josta kiitos osaaville asiantuntijoille.
Concordia res parvae crescunt - ”Sovussa pienet asiat kasvavat” - lukee Ateneumin taidemuseon pääsisäänkäynnin yläpuolella Helsingin rautatientorin tuntumassa. Alun perin lausahdus on alkuosa historioitsija Sallustiuksen mietelauseesta, jonka loppuosa kuuluu discordia maximae dilabuntur - ”epäsovussa suuret tuhoutuvat”. Sovussa, epäsovussa tai jopa molempia, mutta parhaillaan siellä on näytillä suomalaista taidetta 1800-luvun alkupuolelta lähtien aina 1900-luvun loppupuolelle saakka ja tutkailtavissa teoksia sekä kansainväliseen taiteeseen että kunkin ajan yhteiskunnalliseen todellisuuteen heijastaen. Tarjolla on niin Le Corbusieria, Edward Munchia, Marc Chagallia, Andy Warholia kuin Ilja Repiniäkin ja kotimaisista ikonisista taitelijoista Eemil ja Pekka Halosesta, Akseli Gallen-Kallelasta, Marcus Collinista, Hugo Simbergistä ja Helene Schjerfbeckistä lähtien kaikkia muitakin keskeisiä suomalaisia taitelijoita koko tältä pitkältä ajanjaksolta.
Kuunneltiin pienen päiväkotiryhmän ihmetteleviä kysymyksiä ja arvailuja Simbergin Haavoittuneen enkelin edessä. Pienet silmät tutkivat verijälkeä enkelin siivessä, hänen kärsivää asentoaan ja häntä kantavia poikia, joilla molemmilla on niin vakava ilme. Lasten yhteinen ajatus oli, että enkeliä kannetaan hoidettavaksi ja että kyllä hän siitä vielä varmaan paranee. Museon opas kertoi kyseleville lapsille viisaasti, että ”katsellessamme kuvaa, me emme tiedä, mitä taiteilija taulullaan tarkoitti, koska sitä hän ei itse kenellekään kertonut, sen sijaan jokainen katsoja voi luoda oman suhteensa tauluun ja miettiä sitä suhteessa omaan elämäänsä.”
Tulipa kyllä mieleen, että kaikilla lapsilla ja nuorilla pitäisi olla tässä maassa samanlaiset mahdollisuudet oppia nauttimaan taiteesta, tutustua taiteen eri lajeihin ja ajatusten kypsyessä myös niiden analysointiin. Onneksi meillä on kirjasto, joka on samanarvoinen - ja ilmainen! - taidelaitos koko maassa, asuipa sitten Utsjoella tai Iivantiiran Käkkärässä, joten ainakin kirjallinen taide tavoittaa koko kansan. Kuvataiteen osuus taitaa jäädäkin sitten monessa syrjäisemmässä paikassa valistuneiden vanhempien tai asiastaan innostuneen kuvis- tai historianmaikan vastuulle, mutta onneksi nykyisin on olemassa tämä kaiken hyvän ja pahan tiedon puu eli Internet. Näyttelystä vielä sen verran, että kannattaa kyllä pistäytyä sinne pariksi tunniksi, ihan ähkynkin uhalla.
Akseli Gallen-Kallela, Purren valitus, 1906
Wäinö Aaltonen, Musica, 1926
Le Corbusier, Kaksi naista, 1939
Helene Schjerfbeck, Pikkusiskoaan ruokkiva poika, 1881