Näin äitienpäivän jälkimainingeissa käytiin katsomassa italialaisen Marco Bellocchion ohjaama elokuva Muistoja äidistäni (2016), joka kertoo äitinsä jo lapsena menettäneen pojan tarinan. Elokuva perustuu toimittaja Massimo Gramellinin vuonna 2012 julkaistuun omaelämäkertaan Fai bei sogni.
Massimo (sielun sulattavan herkkä Nicolò Cabras) menettää äkillisesti hänelle äärettömän rakkaan äidin ja jää kahden isänsä kanssa, joka ei osaa käsitellä omaansa eikä varsinkaan lapsensa surua. Turvakseen lapsi kuvittelee tutun, mutta pelottavan Belphégor-kummituksen Louvren kummitus -sarjasta (1965), jota he ovat yhdessä äidin kanssa televisiosta katselleet.
Vaikka vuodet kuluvat ja aikuistunut Massimo (Valerio Mastandrea) näennäisesti menestyykin elämässään, suru äidin menettämisestä on koteloitunut hänen sisäänsä ja aiheuttanut sen, että elämä kaikkinensa avautuu hänelle melko rajoittuneena. Kun työnsä vuoksi vaarallista elämää elävä Massimo menettää yllättäen hetkellisesti fyysisen kontrollinsa, hänen traumansa alkaa hiljalleen purkautua ja hän saa elämänsä tragediaan myös uusia, vapauttavia sävyjä. Totuus äidistäkin alkaa paljastua.
- Päästä irti äidistäsi, sanoo Massimon tapaama nuori Elisa (Bérénice Bejo) ja tarkoittaa sitä, että menneeseen ei auta takertua, vaan menetyksen tunteet on koettava päästäkseen käsiksi omaan elämäänsä. Sinänsä mielenkiintoisen leffan jälkeen oltiin kyllä jonkin verran kriittisiä ja mietittiin, että elokuvan tehoa olisi huomattavasti lisännyt joidenkin toissijaiselta tuntuvien kohtausten jättäminen kokonaan pois, ne kun tuntuivat aika lailla päälle liimatuilta.