Hakaniemen hallissa tavataan!

Helsingissä sijaitsevan Einar Flinckenbergin suunnitteleman Hakaniemen kauppahallin ensimmäisiä avajaisia vietettiin 1. kesäkuuta vuonna 1914, siis jo ennen itsenäistä Suomea. Vuosina 2018–2023 hallirakennus oli suljettuna peruskorjauksen vuoksi. Hallin uudet avajaiset olivat huhtikuun 23. päivänä tänä vuonna. Historian havinaa ja menneen maailman perinteitä on edelleenkin hyvin aistittavissa täysin peruskorjatussa, valoisassa hallissa. (https://hakaniemenkauppahalli.fi)

kuva: Kirjatimpuri

kuva: Kirjatimpuri

Pikkutimpuri: Asfalttihommissa

Pian on taas se aika vuodesta, kun pikiteillä ahertavat asfalttinaiset ja -miehet kuumottavassa paahteessa. Varoen ja vauhtia ohi ajavissa autoissa tuntuvasti hiljentäen ihmetellään silmät ymmyrkäisinä, mitä siinä tiellä oikein tapahtuu.

Työn laatu selviää myös, kun ottaa käsiinsä Salla Savolaisen (s. 1962) lastenkirjan Asfalttihommissa. Siinä kuvataan tarkasti, miten vaativaa ja raskasta työtä asfaltointi on. Kirjan luettuaan tietää vaikkapa sen, millainen laite iskupalkkimurskain on tai mistä aineksista asfalttia tehdään. Tikkarikin on tällä työmaalla jotain ihan muuta kuin karkkia! Käsissä kestävä kirja kuuluu työmaakirja-sarjaan, jossa on aiemmin ilmestynyt Betonia! ja Asfalttia! ja tulossa on vielä Romua!  

äitienpäivä 14.5.

Orvokkini tummasilmä / kultasydän pieni. / Katsot aina lempeästi, / kun käy luokses tieni.
Itse hoidin kukkamaani, / rikkaruohot kitkin, / vettä kannoin iltasella / rantatietä pitkin.
Noudan tästä äidilleni / orvokin tai kaksi. / Annan kaunokukkaseni / äidin armahaksi.
Hoivastasi hellimmästä, / jonka sain mä sulta, / Luoja sua siunatkohon, / oma äiti kulta.

Orvokkini tummasilmä, sanat: Siiri Lameri (Sigfrid Lampén, 1873–1947), sävel: Juho Nestori Lahtinen (1881–1935)


kuva: Kirjatimpuri

Levyä levyttämässä

Näin äitienpäivän kynnyksellä palautuu mieleen Etelä-Afrikassa syntyneen ja Englannissa asuvan Deborah Levyn (s. 1959) elämäkerrallinen trilogia: Mitä en halua tietää (Things I Don’t Want to Know, 2013), Elämisen hinta (The Cost of Living, 2018) ja Omistuskirjoituksia (Real Estate, 2021). Kaikki Levyn teokset on suomentanut Pauliina Vanhatalo.

Elämisen hinta -teoksessaan Levy toteaa: ”Elämä hajoaa. Yritämme saada siitä otteen ja pitää sen koossa. Ja sitten tajuamme, ettemme enää halua pitää sitä koossa.” Myöhemmin Levy jatkaa naisen osaan elämässä viitaten: ”Kun isämme tekee mitä hänen tarvitsee tehdä maailmassa, ymmärrämme että se on hänen osansa. Jos äitimme tekee sen mitä hänen tarvitsee tehdä maailmassa, koemme hänen hylänneen meidät.”

Älykkäitä väläyksiä ja kirpeitä havaintoja eletystä elämästä suvereenisti suoltava Levy haaveilee joskus omistavansa vanhan upean talon ja granaattiomenapuun. Niin moni muukin. Onko se talo ihmisen sisäinen todellisuus ja maailma, yhtä tavoittamaton kuin haaveissa oleva unelmien asumus?

Leffaa pukkaa

Aftersun – päivämme auringossa on Charlotte Wellsin käsikirjoittama ja ohjaama esikoiselokuva. Kuvaajana on toiminut taitava Gregory Oke.

Elokuvan näennäisen tavallinen juoni kuvaa sitä, kun Sophie, 11-vuotias tyttö (Frankie Corio) on lomalla Turkissa 31-vuotiaan isänsä Calumin (Paul Mescal) kanssa. Sophieta myöhemmin aikuisena naisena esittää Celia Rowlson-Hall.

Eletään 1990-luvun loppupuolta. Isällä ja tyttärellä on lomalla mukanaan videokamera, jolla he kuvaavat vuorotellen toisistaan otoksia, joita aikuinen Sophie myöhemmin kotonaan katselee. Toisilleen läheiset isä ja tytär tekevät lomalaisille tyypillisiä asioita; käyvät retkillä, syömässä, iltahuvituksissa, uimassa ja pelailemassa. Pientä ihastustakin löytyy lomakansan joukosta. Iloon liittyy kuitenkin koko ajan taustalla värjyvää epätietoisuutta ja surua.

Elokuvan näkökulma on tarkkaavaisen tytön, joka rekisteröi koko ajan isän muuttuvia tunnelmia ja ympäristöään. Kipsikätisestä isästä kerrotaan hyvin vähän; ei selitetä miksi hänellä on kipsi eikä sitä, miksi hän yrittää saada sen kädestään pois. Isä myös toimii usein tyttöä hämmentävällä tavalla.

Isän kanssa olemisen onnesta ja läheisyydestä huolimatta isä jää Sophielle etäiseksi. Hän on kyllä paikalla saatavilla, mutta silti jossain omissa maailmoissaan. Loman päättyessä isä ja tytär lähtevät eri suuntiin, ja elokuvan loppu jää avoimeksi. Katsojan mieltä jää kaihertamaan monia vastaamattomia kysymyksiä.

Suksitaan suolle ja luontoon

‘Suo siellä, vetelä täällä’, vanhan kansan sanonta pitää edelleen paikkansa suolla kulkiessa ja joskus elämässäkin. Mutta minne mahtaa päätyä, jos joutuu ’ojasta allikkoon’?

Jouko Rikkisen kirjoittama ja kuvittama teos Suot Suomen luonnossa esittelee erilaisia suotyyppejä ja niille ominaisia kasveja. Oppaan esittelyssä mainitaan korvet, rämeet, nevat, letot ja lettorämeet, luhdat, keidassuot, aapasuot ja palsasuot, rinnesuot ja tunturisuot. Näiden suotyyppien kasveihin tutustutaan sekä sanoin että kuvien avulla.

Rikkisen kirjoittama ja kuvittama toinen opas Uhanalaiset kasvit Suomen luonnossa esittelee erilaisista luonnon ympäristöistä löytyviä harvinaisia kasveja. Näitä ympäristöjä ovat lehdot, kangasmetsät ja korvet, avosuot, sisävesien rannat, merenrannat, kulttuuriympäristöt, kalliot ja tunturit.

Näitä retkireppuun hyvin mahtuvia luonto-oppaita tutkiessa herää into mennä retkeilemään ja havainnoimaan luonnosta kasveja, joita Rikkinen on kirjoissaan havainnollisesti kuvannut. Oppaiden lopusta löytyvät lajihakemistot ja niitä lukiessa voi vain ihmetellä myös suomen kielen rikasta ja mielikuvituksellista lajien nimistöä. Erityiskiitos nimistön suomentajille!

Molemmissa kirjoissa Rikkinen antaa vinkin Helsingin yliopiston lajintuntemuksen oppimisympäristö Pinkkaan (pinkka.helsinki.fi/pinkat/#/), näitä oppaita tukevaan verkkoympäristöön.

Hortoilua

Tähän asti on luultu, että hortoilu yleisessä kielenkäytössä tarkoittaa lähinnä päämäärätöntä kuljeskelua paikasta toiseen siellä sun täällä. Mutta nyt on luettu, että se voikin olla myös jotain ihan muuta.

Hortoilu on harrastus, joka pitää sisällään villiyrttien keruuta, käsittelyä ja niistä kokkaamista ja niillä herkuttelua. Näin todetaan Raija Kivimetsän kirjoittamassa kirjassa Hurmaava horta - Ruokaa ja rohtoja villiyrteistä. Horta taas on yhteisnimitys villivihanneksille ja villiyrteille.

Teoksen mukaan hortoiluun kannattaa hurahtaa alkukeväästä, heti lumien sulettua, jo senkin vuoksi, että hortoiltavat kasvit ovat parhaimmillaan ennen kukintaa. Keruuta voi jatkaa myöhäiseen syksyyn.

Mitä kaikkea sitten kannattaa hortoilla? Kivimetsän opas neuvoo erilaisten villiyrttien kasvupaikkoja, käyttöä keittiössä, rohtona tai pakastettuna ja muitakin käyttövinkkejä. Kirjan loppupuolella on erilaisia ruokaohjeita villivihannesten käyttämiseen ruuanvalmistuksessa. Alkulehdellä on varmuudeksi toteamus, että teos ei ole rohdos- tai hoito-opas sairauksiin tai vaivoihin, vaan sen tarkoitus on toimia inspiraationa luonnon ruoka-aitan tunnistamiseksi.

Lapsen näkökulmasta katsoen

Syksyllä vuonna 1981 Helsingin keskustassa tapahtui kaasuräjähdys, jossa menehtyi kaksi ihmistä, 41-vuotias nainen ja hänen alapuolellaan kerrosta alempana asunut 25-vuotias nuori perheenisä. Menehtynyt nainen oli Meri Eskolan äiti.

Tämän surullisen tapahtuman seurauksista ja myös sitä edeltäneistä ajoista Meri Eskola (s. 1974) kirjoittaa autofiktiivisessä esikoisromaanissaan Ehdin rakastaa häntä. Romaani kertoo myös siitä, millaisia vaiheita onnettomuudesta seurannut äidittömyys ja suvun sisällä asiasta vaikeneminen toi myöhemmin kertojan elämään. Kertoja oli räjähdyksen sattuessa 7-vuotias ja asui toisaalla isänsä uuden perheen kanssa.

Kyseisestä tapahtumasta on aikaa kymmeniä vuosia, joten voitaisiin toivoa, että parannusta erityisesti lasten tilanteen ymmärtämiseen kriisitilanteissa olisi yhteiskunnassa ja yksittäisissä perheissäkin jo tapahtunut. Silti kirjan lukeminen herättää monia kysymyksiä liittyen juuri tähän ja ennen kaikkea ikävien tilanteiden ennakoimiseen. Millaista apua umpikujaan joutuneelle ihmiselle on nykyään tarjolla ja onko sitä? Osataanko nyt paremmin huomioida lapsen tunteita ison trauman kohdatessa?  Miten lapsuuden hylkäämiskokemukset vaikuttavat aikuisen ihmisen elämään? Toisaalta; miten kattava on vanhemman vastuu lapsesta, vaikka oman elämän jatkaminen vapaasta valinnanoikeudesta huolimatta tuntuisi vaikealta tai mahdottomalta? Ja ihan tavallinen naapuriapu ja välittäminen, olisiko sen aika vielä nytkin?

Lukemista lapsille

Minisijainen metsäretkellä

Vuokko Hurmeen kirjoittama ja Giannetta Portan kuvittama lastenkirja Minisijainen metsäretkellä tarinoi Maxista, jonka vaari patistaa ulkoilemaan lähimetsään Heikku-siskon pötkötellessä sairaana kotona. Metsässä Max tapaa yllättäen Kukka Pikkaraisen, päiväkodin minisijaisen, joka on siellä metsäretkellä Taavi-variksensa kanssa. Vaikka Kukka Pikkaraisella on vapaapäivä, Max haluaisi kovasti viettää aikaa hänen kanssaan. Miten se onnistuu?

Ui, Umppa!

Eläinystävät-sarjassa kerrotaan viidestä maaseudulla asuvasta, erilaisia eläimiä hoitavasta lapsesta: Pihlasta, Onnista, Oonasta, Aaposta ja Ellasta. Sarjan on kirjoittanut ja kuvittanut Margareta Nordqvist, suomennos on Raija Rintamäen.

Ta-vu-tet-tu kirja Ui, Umppa! on tarkoitettu lukemisvaiheensa alussa olevalle, ehkä tulevalle kirjatoukalle. Se kertoo lemmikiksi sopivista kaloista ja akvaarion hoidosta.

Ekosiivousta

“Minä vaan tiskaan astijoeta ja luutalla lakasen lattijoeta”, lauloi Hiski Salomaa (1891–1957) Tiskarin polkassaan, joka ilmestyi vuonna 1927.

Nyt, lähes sata vuotta myöhemmin, palataan jälleen vanhoihin hyviin aikoihin. Vaviskoot kaikki markettien silmänkantamattomiin ulottuvat ihmeaineet, jos siirrytään Ellinor Sirénin Ekosiivoojan käsikirjan esittelemiin menetelmiin. Kirjassa nimittäin esitetään, että ekologisesti ja vähemmilläkin välineillä siivouksesta saatetaan selvitä. Kirjoittaja kertoo myös hyväksi havaitsemistaan siivousrutiineista, kuten pika-, viikko- ja suursiivouksesta ja vielä erikseen eri kohteista kotona. Kirjan on soveltaen suomentanut Sinikka Sajama.

Kirjoittaja toteaa, että ”monet vinkeistä ovat unohdettuja mutta uskomattoman tehokkaita, oikeita entisajan emäntien konsteja”. Kannattaa siis kaivaa myös keittiökaapin nurkasta sinne pölyttynyt 1930-luvun mummon tai isomummon kodinhoito-opas.

Sirén jakaa kirjassa myös omia reseptejään ’ikkunaputsista’, ’pellavasaippuasuihkeesta’, ´soodatahnasta´ja muista edullisista puhdistusaineista. Melko pienillä ainehankinnoilla näistä ainakin näytetään selviävän. Siitä vain kokeilemaan!

Palmusunnuntai 2.4.

Virpomaloru Kirjatimpurista huhtikuun 5. päivänä vuonna 2020:

Virvon varvon vitsasella, / lempeällä, villaisella, / virvon teille, virvon meille, / virvon kaikelle kylälle. / Virvon varvon siivoojille, / lääkäreille, / hoitajille, / virvon heille voimaa töihin, / ettei menis jaksu puihin. / Virvon kaikki kuskit, taksit, / että sais he työstä maksut, / virvon kaupan kassajonot, / että siellä seisois monot / kauempana toisistansa, / jotta tokenis koko kansa, / ja seisois parin metrin päässä / joka säässä. / Virvon poliisit ja soltut, / että virkavallan koltut / pitäis lämmön sisällänsä. / Virvon varvon työttömille, / päivärahaa pyytäville. / Virvon kassan pleksilasin / takana istuvan silmäparin, / joka toivoo etäisyyttä, / silti ystävällisyyttä. / Virvon tsemppii päättäjiiin, / kevään valoo tunneliin. / Virvon kaikki vaarit, mammat, / että minimiin jäis vammat, / jotta tehohoito hoituu, / siitä hyöty meille koituu. / Virvon kotiin hyvää mieltä, / että voimaa saatais sieltä. / Vain yhdessä me työnnetään / se pöpö nurkkaan häpeemään. / Virvon teille, virvon meille, / virvon kaikelle kylälle!

Onnea ja hyvää mieltä tulevaksi vuodeksi meille kaikille!

Alex Schulmanin esikoisteos

Alex Schulmanin (s. 1976) esikoisteos Kiirehdi rakkain (Skynda att älska) on nyt myös suomennettu.

Unohda minut, Eloon jääneet (KT 6.4.2021), Polta nämä kirjeet (KT 22.04.2021) ja Malman asema (14.12.2022) ovat esikoisteosta myöhemmin kirjoitettuja. Kirjat on suomentanut Jaana Nikula.

Omaelämäkerrallisuus esiintyy Schulmanin monissa teoksissa, niin tässäkin ensimmäisessä. Ikääntyneen isän kuoleman jälkeen minä-kertoja on useita vuosia vältellyt perheen kesämökille menoa. Hän tietää, että sinne mentyään hänen on pakko alkaa käsitellä muistojaan ajasta, jolloin isä oli elossa, hän vielä lapsi ja keskimmäinen perheen kolmesta, uuden avioliiton myötä syntyneestä pojasta.

Pienillä padoilla on korvat, kuten vanha kansa sanoo ja tietää. Kertoja on lapsena rekisteröinyt tarkasti muistiin vanhempiensa välistä suhdetta, isän olemusta ja hänen merkitystään kasvavalle pojalle. Tämä kuva tarkentuu aikuiseksi kasvaneen pojan huomioilla vanhenevasta, periksi antavasta isästä ja siitä, millaisena isä itse kokee ikääntymisensä. Teoksesta välittyy isän ihailu ja hänen merkityksensä pojan luodessa omia visioitaan tulevasta.

Romaani on saanut nimensä Tove Janssonin sanoittaman ja Erna Tauron säveltämän Syyslaulun (Höstvisa) ensimmäisistä sanoista. Syyslaulun on suomentanut Esko Elstelä.

Vaikeita tunteita

Häpeästä valoon -kirjassaan Miia Moisio kuvaa erilaisia häpeää aiheuttavia tuntemuksia; arvottomuutta, kelpaamattomuutta toisille sellaisena kuin on ja tunnetta, että on jotenkin vääränlainen. Se voi syntyä toisen ihmisen reaktiosta tai omasta yllykkeestä; yhtä kaikki häpeä on hankala tunne.

Moisio puhuu ”rakastavasta katseesta”, jota jokainen kaipaa syntymästä saakka ja joka synnyttää luottamusta maailmaa ja ympäröiviä ihmisiä kohtaan. Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen, ja vanhemman suhteessa lapseenkin riittää aina parannettavaa. Aikuisen kannettavana saattaa olla aiempien sukupolvien häpeätaakkoja, ja niitä tulee siirtäneeksi eteenpäin omille lapsilleen ja läheisilleen.

”Lapsi on luonnostaan iloinen ja rakastava, mutta lannistuu ja sammuttaa valonsa, mikäli sillä ei ole oikeutta loistaa. Ilo katoaa ilon pilaamisella. Lapsi alkaa pienentää itseään ja sopeutua eli muuttaa käyttäytymistään kasvuympäristölle sopivaksi”, kirjoittaja toteaa.

Häpeää tuottaa sekin, että tekee jotain sellaista, jota ei pitäisi eikä saisi tehdä, pelkää paljastumista ja muilta saamansa hyväksymisen menettämistä. Moisio painottaa, että ”häpeän tulee kuitenkin olla toiminnasta johtuvaa ja tekoihin liittyvää eikä jotain sellaista, joka haastaa ihmisen ihmisarvoa.” Häpeästä vapautuminen on kuitenkin mahdollista, mutta työtä sen eteen on tehtävä, kirjassa todetaan.

Miia Moisio (s.1973) on aiemmin kirjoittanut kirjat Lupa surra ja Toivon kirja masennuksesta.

Pikkutimpuri: Pii, pii pikkunen lintu

Kevään ensimmäiset muuttolinnut ovat saapuneet! Linnut ovat lennähtäneet myös lastenkirjojen sivuille.

Karoliina Pertamon 0–4 -vuotiaille suunnattu tukevasivuinen kirja Lintu sanoo sisältää lintujen kuvia, niiden ääntelyä ja ääntelyyn rimmaavia hauskoja loruja. Lintujen kuvat ovat selkeitä, joten lintulajit on helppo tunnistaa ja muistaa kuvien ja yhdessä aikuisen kanssa loruttelun avulla.  

Hannu Laakson teos Me lintuset kertoo hieman edellistä vanhemmille lapsille linnunpoikasen suulla ja valokuvien avulla telkän elämästä ja niistä luonnon vaaroista, jotka pientä telkkäpoikasta saattavat uhata. Samalla tulee esitellyksi muitakin telkkälammen läheisyydessä viihtyviä lintuja: isokoskelo, varpushaukka, närhi, kaakkuri ja selkälokki.  Vaaran tunteita aiheuttavat saalistajat, näätä, kettu, supikoira ja rantakäärme esitellään myös. Hannu Laakson muita lapsille suunnattuja kuvitettuja tietokirjoja ovat Me kettuset, Me karhuset ja Me hukkaset.