Maan päällä paikka yksi on?

Miltäpä mahtaisi tuntua, jos sementtiselle kivijalalle perustettavan asumuksen sijaista jokaisella ihmisellä olisikin koti, jonka pystyy kantamaan selässä? Koti, jonka voi pystyttää aina sinne, missä kulloinkin sattuu olemaan liikkeessä? Nomadiselle identiteetille sellaisessa asumuksessa ei ole mitään ihmeellistä tai outoa, mutta jos sellainen tulisikin omalle kohdalle eteen? Herää kysymys, mitä sana koti kullekin ihmiselle merkitsee. Entä kodittomuus? Ketkä ovat nykyisen aikamme nomadeja? Onko se itse valittu vai pakollinen elämäntapa?

Lilibeth Cuenca Rasmussen (s.1970) tuo taiteessaan esiin esimerkiksi monia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Syntyään filippiiniläisenä, mutta jo lapsena Tanskaan muuttaneella Rasmussenilla on kokemusta kahdesta erilaisesta kulttuurista. Taiteessaan hän tarkastelee myös tätä kaksoisidentiteettiään.

Näyttely I am not what you see on avoinna 05.11.2022-16.04.2023 välisen ajan Helsingin taidemuseo HAMissa Tennispalatsissa. Neljän suuren teoksen lisäksi nähtävänä on taiteilijan videoperformansseja.

Lilibeth Cuenca Rasmussen: Iris, kuva: Kirjatimpuri

Lilibeth Cuenca Rasmussen: Miss Fabula, kuva: Kirjatimpuri

Sanasta miestä...

Suomen kielen puolestapuhujana ja etymologian eli sanojen alkuperän tutkijana tunnettu Janne Saarikivi (s. 1973) nostaa kirjassaan Rakkaat sanat useita suomen kielen sanoja lähemmän tarkastelun kohteeksi. Näitä sanoja ovat muiden muassa kieli ja puhua, sana, häpeä, ihminen, korona, laki, äiti, työ, valtio ja valta, vero, totuus, nimi, rakkaus, urheilu, pyhä, öljy ja niin edelleen. Vaikka kirjassa käsitellyistä sanoista ei löytyisikään juuri se itselle kaikkein merkittävin sana, teos on tutustumisen arvoinen, sillä kirjoittajan innostus kieleen tarttuu lukijaankin.  

Janne Saarikivi kertoo uudesta kirjastaan sunnuntaina 15.01.2023 Hietsun kirjallisuustapahtumassa Klassinen Hietsu -konsertin jälkeen. Konsertti alkaa klo 15. (Hietsun paviljonki, Hiekkarannantie 9, 00100 Helsinki).

Janne Saarikivi: Rakkaat sanat, kansi: Sanna-Reeta Meilahti

Klassikot kunniaan

Syntyään britti Viv Groskop (s. 1973) on aina ihaillut ranskan kieltä ja ranskalaista kirjallisuutta. Teoksessaan Au Revoir, Tristesse. Ja muita elämänohjeita ranskalaisista klassikoista  (Au Revoir, Tristesse. Lessons in Happiness from French Literature), suom. Ulla Lempinen) hän kertoo lapsuudestaan Englannin maaseudulla ja siitä, miten erilaiselta ja valloittavalta ranskalainen kulttuuri vaikutti häneen jo silloin kotimaan tapoihin verrattuna. Groskopilla oli mahdollisuus myös opiskella ranskan kieltä lapsuudesta saakka, joten hän lukee teoksia myös alkukielellä.

Groskop toteaakin: ”Tässä teoksessa kerrotaan lukemalla löytyvistä ranskalaisuuden ja onnen risteyskohdista. Niissä olen aina tuntenut oloni kotoisaksi. Löysin murrosiässä ja parikymppisenä ranskalaiskirjailijoita, joiden teosten avulla haluan näyttää, miten jokainen voi löytää tuosta risteyskohdasta iloa elämäänsä.”

Kenet ranskankielisistä kirjailijoista Groskop sitten on ottanut ilon ja onnen oppaiksi tähän teokseen? Mukana ovat Françoise Sagan, Marcel Proust, Colette, Victor Hugo, Choderlos de Laclos, Marguerite Duras, Gustave Flaubert, Edmond Rostand, Guy de Maupassant, Stendhal, Honoré de Balzac ja Albert Camus.

Groskopilta on aiemmin suomennettu myös teos Älä heittäydy junan alle – ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista. Sen on suomentanut Heli Naski.

Toiveikasta uutta vuotta!

Muuan isämeitä

Anna meille – tarkoitan: / älä ota pois. / Vaikeata lastesi /

luopua ois.

Elämäämme helpottaa / vaikket koskaan vois, / tätä pientä onneamme /

älä ota pois.

                                             Eila Kivikk’aho (1921–2004): Muuan isämeitä

kuva: Kirjatimpuri

Reippahasti käypi askelet

Reippahasti käypi askelet (Raska fötter springa tripp, tripp, tripp)

Reippahasti käypi askelet, / äidin hommat on niin kiireiset. / Lahjat peittyi kääröihin, / ukset kiinni pantihin, / vaan on hauska sentään!

Taatto, taatto läksi innoissaan, / joulukuusen, kuusen hankintaan; / latva saapi tähtösen, / oksat kaikki, tiedät sen, / paljon kynttilöitä!

Kun on valmis kuusi kultainen, / rynnistääpi lapset huoneeseen. / Ken on tuonne tullutkaan / joululahjat pussissaan? / Vanha joulupukki!

Lapset kaikki huutaa: - Oi, oi, oi! / Kohta kiitos riemuin soi, soi, soi. / Sievä vauva Maijan on, / Annin kelkka verraton, / orhi oiva Veikon!

Päättyy joulu, vaik ei kenkään sois, / joulukuusi viedään pois, pois, pois. / Mutta ensi vuonna hän  / saapuu lailla ystävän / - ei voi toivo pettää!

  sanat: Sigrid Sköldberg-Pettersson (1870­–1941), sävel: Emmy Köhler (1858–1925), suom. sanoittaja tuntematon

kuva: Kirjatimpuri

Hyvää Joulua!

Joulukirkkoon

Kello löi jo viisi, lapset herätkää! / Juhani ja Liisi – muuten matka jää. / Tässä vesimalja, silmät huuhtokaa! / Lämmin karhuntalja reessä odottaa.

Vasta ruunan reessä silmät aukeaa. / Siin´ on silmäin eessä synkkä metsämaa. / Aisakello helkkää, loistaa tähdet, kuu. / Riemua on pelkkää, hymyyn käypi suu.

Tuossa mökin Miina kulkee kirkolle. / Taavetti ja Tiina, nouskaa kannoille! / Mäenrinteen alla talo törröttää, / joka ikkunalla kaksi kynttilää.

Ruuna, virsta vielä tepsuttele pois! / Tällä kirkkotiellä aina olla vois!


          sanat: Immi Hellén (1861–1937), sävel: R. Raala (Berndt Sarlin, 1886–1971)

kuva: Kirjatimpuri

Jouluaatto on nyt herttainen

Jouluaatto on nyt herttainen

Jouluaatto on nyt herttainen, / tähtitaivas on sininen. / Pirtti on jo pesty puhtoinen, / piha valkoluminen. / Lapsoset hyörii, juoksee ja huiskii, / joululahjoista kilvan kuiskii. / Metsiköstä kuusi kannettiin / lasten iloks pirttihin.

Arkityönsä väki lopettaa, / kaikki aattoa odottaa. / Pirtissä jo kuusi kohoaa, / valot yöhön pilkistää. / Sielläpä silloin laulut ne soivat, / suuret, pienet kun karkeloivat. / Makeisia syödään, jaellaan, / lapset kiittää riemuissaan.

         sanat: P. J. Hannikainen (1854–1924), suomalainen kansansävelmä

kuva: Kirjatimpuri

Arkihuolesi kaikki heitä

Arkihuolesi kaikki heitä

Arkihuolesi kaikki heitä, / mieles nuorena nousta suo! / Armas joulu jo kutsuu meitä / taasen muistojen suurten luo. / Kylmä voisko nyt olla kellä, / talven säästä kun tuoksahtaa / lämmin leuto ja henkäys hellä, / rinnan jäitä mi liuottaa?

Syttyi siunattu joulutähti / yöhön maailman raskaaseen, / hohde määrätön siitä lähti, / viel on auvona ihmisten; / kun se loistavi lasten teille, / päilyy järvet ja kukkii haat, / kuusen kirkkahan luona heille / siintää Onnelan kaukomaat!

  sanat: Alpo Noponen (1862–1927), sävel: Leevi Madetoja (1887–1947)

kuva: Kirjatimpuri

On maassa hanget puhtahat

On maassa hanget puhtahat

On maassa hanget puhtahat / ja yllä tähtein valo, / ja on kuin hymnit soisivat, / kun uinuu yössä salo, / ja on kuin hymnit soisivat, / kun uinuu yössä salo.

Ja metsämökin ikkuna sen sätehiä säihkyy, / ja kuva siitä hangella / niin valoisana väikkyy. / Ja on kuin hanki lämpiäis, / kuin kuollut elon saisi, / kuin kyynel siinä kimmeltäis, / ja ruusut puhkeaisi.

sanat: Immi Hellén (1861–1937), sävel: Väinö Hannikainen (1900–1960)

kuva: Kirjatimpuri

Kun joulu on

Kun joulu on

Kun maas ́ on hanki ja järvet jäässä / ja silmä sammunut auringon, / kun pääsky pitkän on matkan päässä ja metsä autio, lauluton, / käy lämmin henkäys talvisäässä, / kun joulu on, kun joulu on.

Ei huolta, murhetta kenkään muista, / ei tunnu pakkaset tuikeat, / vain laulu kaikuvi lasten suista, / ja silmät riemusta hehkuvat, / ja liekit loistavat joulupuista, / kun joulu on, kun joulu on.

On äiti laittanut kystä kyllä. / Hän lahjat antaa ja lahjat saa. / Vaan seimi, pahnat ja tähti yllä / ne silmiin kalleina kangastaa. / Siks' mieli hellä on kristityllä, / kun joulu on, kun joulu on!

       sanat Alpo Noponen (1862–1927), sävel Otto Kotilainen (1868–1936)

kuva: Kirjatimpuri

No onkos tullut kesä

No onkos tullut kesä

No onkos tullut kesä nyt talven keskelle, / ja laitetaankos pesä myös pikkulinnuille? / Ja laitetaankos pesä myös pikkulinnuille?

Jo kuusi kynttilöitä on käynyt kukkimaan, / pimeitä talven öitä näin ehkä valaistaan, / pimeitä talven öitä näin ehkä valaistaan.

Ja vanhakin nyt nuortuu kuin lapsi leikkimään / ja koukkuselkä suortuu, niin kaikk' on mielissään, / ja koukkuselkä suortuu, niin kaikk' on mielissään.

Ja hyvä, lämmin, hellä on mieli jokaisen. / Oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen, / oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen.

  sanat: J.H. Erkko (1849–1906), suomalainen kansansävelmä

kuva: Kirjatimpuri

On hanget korkeat nietokset

On hanget korkeat, nietokset

On hanget korkeat, nietokset, / vaan joulu, joulu on meillä! / On kylmät paukkuvat pakkaset / ja tuimat Pohjolan tuuloset, / vaan joulu, joulu on meillä!

 Me taasen laulamme riemuiten, / kun joulu, joulu on meillä! / Se valtaa sielun ja sydämen / ja surun särkevi entisen, / mi kasvoi elämän teillä.

 Oi käykää, ystävät, laulamaan, / kun joulu, joulu on meillä! / Se tuttu ystävä vanhastaan, / on tänne poikennut matkoillaan / ja viipyy hetkisen meillä.

 Nyt tähtitarhoihin laulu soi, / kun joulu, joulu on meillä! / Nyt maasta taivaaseen päästä voi, / jos sydän nöyrä on lapsen, oi, / kun joulu, joulu on meillä!

 Oi, anna Jumala armoas, / kun joulu, joulu on meillä! / Ja kansaa suojaa sun voimallas, / meit' auta näkemään taivaitas, / kun joulu, joulu on meillä!

  sanat: Vilkku Joukahainen (1879–1929), sävel: Jean Sibelius (1865–1957), (Op.1 No. 5)

kuva: Kirjatimpuri

Voimasatuja aikuisille

Omaan, ehkä salattuunkin sisältöön johdatteleva etenkin näin joulun seutuun on terapiatyössä olevan Minna Katajamäen pieni kirjanen Voimasatuja aikuisille. Kirjoittaja toivoo esipuheessaan lukijansa pääsevän näiden satujen avulla kurkistamaan mahdollisesti jo etäälläkin olevaan itsen osaan.

Ote sadusta Peikon syli: “… Peikko ei montaa sanaa sanonut, oli vaan ja katsoi. Sipaisi rouhealla kämmenellään pojan hiuksia, kosketti olkapäähän lempeästi. JA TÄMÄ RIITTI. Tätä vailla poika oli ollut. Että joku näkisi hänen surunsa ja mielipahansa. …”

Kirjan herkkä ja kaunis kuvitus on Anna Häyrysen käsialaa.

Minna Katajamäki: Voimasatuja aikuisille, kuvitus: Anna Häyrynen

Matkustetaan Malman asemalle

”Kertomukset muuttuivat kaiken aikaa. Lapsuus eli, asiat ja esineet liikkuivat koko ajan, ehkä siitä juuri siksi oli tullut hänelle päähän pinttymä. Äiti oli ollut väärässä tulevaisuudenkin suhteen. Harrietista tuntui yhä useammin, ettei ollut mahdollista poiketa polulta, jolle hänet oli aikoinaan johdatettu. Hän oli ansassa niiden valintojen vuoksi, joita muut olivat tehneet hänen puolestaan, hänen tehtäväkseen jäi välittää myrkky seuraavalle sukupolvelle.”

Malman asema (Malma station) on ruotsalaisen Alex Schulmanin uusin suomennettu romaani. Malman asema on pysäkki, jonne kaikki kirjan henkilöt ovat junamatkalla; aviopari, isä tyttärensä kanssa ja aikuinen nainen. Asema on pieni ja mitätön, mutta seutu ja sinne tehtävä matka koskettavat syvästi kaikkien matkalaisten elämän kulkua.

Alex Schulmanilla on kirjoissaan kyky onnistua menemään lukijansa suojauksen alle ja pysäyttää. Vai miten voisi muuten kuvata sitä tunnelmaa, jota hänen kirjojensa lukeminen herättää; mieltä pitkän aikaa askarruttavia ajatuksia juuri luetusta ja sen suhteesta lukijaankin. Mikä on se Malman asema, jolle itse kukin mahtaa olla matkalla polvesta toiseen kulkevien traumojen mukana?

Alex Schulmanin aiemmista romaaneista Kirjatimpurista löytyy kaksi kirjoitusta; Polta nämä kirjeet (KT 22.04.2021) ja Eloonjääneet (KT 6.04.2021). Kaikki edellä mainitut teokset on suomentanut Jaana Nikula, ja työn vaativuutta kertomusten vaiettujen nyanssien esiintuomisessa toiselle kielelle pitää kyllä äimistellä. Hienosti on onnistuttu.

Alex Schulman: Malman asema, suom. Jaana Nikula

Itsenäisyyspäivä 6.12.

Suomenmaa

Maa kunnasten ja laaksojen, / mi on tuo kaunoinen? / Tuo hohtees kesäpäivien, / tuo loistees pohjan tulien,
tää talven, suven ihana, / mi onpi soma maa?

Siel tuhansissa järvissä / yön tähdet kimmeltää / ja kanteleitten pauhina / siel kaikuu ympär kallioi
ja kultanummen hongat soi: / se onpi Suomenmaa.

En millonkan mä unohtas / sun lempeet taivastas, / en tulta heljän aurinkos, / en kirkast kuuta kuusistos,
en kaskiesi sauvua / päin pilviin nousevaa.

Oil monta näissä laaksoissa / tok’ aikaa ankaraa, / kun yöseen halla hyyrteinen / vei vainiomme viljasen;
mut toivon aamu, toivon työ / taas poisti halla-yön.

Viel monta näissä laaksoissa / on käynyt kauhua, / kun sota surman, kuolon toi / ja tanner miesten verta joi;
mut sankarien kunnian / sai Suomi loistavan.

Nyt ihanainen, kallis maa / on meidän ainiaan; / tuos aaltoileva peltomme, / tuos viherjäinen niittumme,
tuos metsiemme jylhä yö / ja meriemme vyö!

Tuon lehtimetsän kaikunaa / mi autuus kuultella, / kun valjetessa aamuisen / siel pauhaa torvi paimenen,
tai koska laulain laaksossa / käy impi iltana!

Mi autuus helmaas nukkua, / sä uniemme maa, / sä kehtomme, sä hautamme, / sä aina uusi toivomme,
oi Suomenniemi kaunoinen, / sä ijankaikkinen!

Aleksis Kivi: Suomenmaa

Kuva: Kirjatimpuri