Suomenmaa
Maa kunnasten ja laaksojen, / mi on tuo kaunoinen? / Tuo hohtees kesäpäivien, / tuo loistees pohjan tulien,
tää talven, suven ihana, / mi onpi soma maa?
Siel tuhansissa järvissä / yön tähdet kimmeltää / ja kanteleitten pauhina / siel kaikuu ympär kallioi
ja kultanummen hongat soi: / se onpi Suomenmaa.
En millonkan mä unohtas / sun lempeet taivastas, / en tulta heljän aurinkos, / en kirkast kuuta kuusistos,
en kaskiesi sauvua / päin pilviin nousevaa.
Oil monta näissä laaksoissa / tok’ aikaa ankaraa, / kun yöseen halla hyyrteinen / vei vainiomme viljasen;
mut toivon aamu, toivon työ / taas poisti halla-yön.
Viel monta näissä laaksoissa / on käynyt kauhua, / kun sota surman, kuolon toi / ja tanner miesten verta joi;
mut sankarien kunnian / sai Suomi loistavan.
Nyt ihanainen, kallis maa / on meidän ainiaan; / tuos aaltoileva peltomme, / tuos viherjäinen niittumme,
tuos metsiemme jylhä yö / ja meriemme vyö!
Tuon lehtimetsän kaikunaa / mi autuus kuultella, / kun valjetessa aamuisen / siel pauhaa torvi paimenen,
tai koska laulain laaksossa / käy impi iltana!
Mi autuus helmaas nukkua, / sä uniemme maa, / sä kehtomme, sä hautamme, / sä aina uusi toivomme,
oi Suomenniemi kaunoinen, / sä ijankaikkinen!
Aleksis Kivi: Suomenmaa
Kuva: Kirjatimpuri