Pieni matkalaukkumies

Pieni matkalaukkumies  - tarinoita lastensuojelun kauneudesta on Hannaleena Immosen kirjoittama teos, jossa hän fiktiivisten henkilöiden kuvausten avulla kertoo työstään sosiaalitoimessa. Työntekijät joutuvat arjessaan kohtaamaan ihmiselämän kovia haasteita ja tekemään vaikeita, mutta pakollisiakin päätöksiä. Asiakaskuntaan vauvasta vaariin - lähes koko ihmiselämän kattavalta ajalta - kuuluu kaikenlaisia ihmisiä, myös taloudellisesti hyvinvoivia. Erityisen raskaita asioita kirjoittajan mukaan ovat lapsia koskevat päätökset.

Työn psyykkinen kuormittavuus lienee aika omaa luokkaansa monien töiden joukossa. Kaikesta huolimatta kirja on toiveikas ja myönteinen ja herättää uskoa sosiaalitoimen työntekijöiden vilpittömään auttamisen haluun ja ymmärtämisen pyrkimykseen.

Aleksandra Ionowa Tarvaspäässä

Aleksandra Ionowa – näkyjä henkimaailmasta ja rauhasta

Mystikkotaiteilija Aleksandra Ionowan (1899–1980) näyttely on esillä Gallen-Kallelan Museossa Tarvaspäässä Espoossa 8.2.2025–1.6.2025 ajan. Näyttelyn on kuratoinut taiteen ja uskonnollisuuden tutkimukseen perehtynyt Nina Kokkinen.

Ionowa Aleksandra: Kokoelman suojelija, 1957

Laskiaissunnuntai 2.3.

Lumisten laskiaisten muistolle:

Helmikuu (nyt: maaliskuu) on tullut, tulleet valkohanget, / pakkasherra nurkissa jo paukuttaa. / Kaikki, jotka elää, unestansa herää, / suksin kelkoin hangelle he kiiruhtaa. / Norja suksi jalkaan, joutukaa! / Kukapa se ensimmäisnä kiiruhtaa? / Punaposket hohtaa, laulut soi! / Laskiainen kaiken tämän riemun toi!

Terve, laskiainen, vanha ystäväinen, / lumikenkä, valkoparta huurteinen! / Sua odotimme, siksi riemuitsemme, / käyös ukko piirihin nyt kanssamme! / Kodin mäki varmaan aamulla / suksimäen parahimman tarjoaa! / Pullat sekä kahvit kutsuu, oi! / Laskiainen kaiken tämän riemun toi!

Hepo juokse, virkku, helkyttele tiuku, / siskot, veljet ajelulle kiiruhtaa! / Sinisilmät välkkää, laulut, naurut helkkää, / työt ja toimet hetkeksi näin unhottaa! / Siispä suksi jalkaan, joutukaa, / kukapa se ensimmäisnä kiiruhtaa! / Punaposket hohtaa, laulut soi! Laskiainen kaiken tämän riemun toi!

                                 Terve, laskiainen, sävel: ruotsalainen kansansävelmä, sanat: S.V.

kuva: Kirjatimpuri

Miehen ja naisen sydämellä

Jussi Lehtosen (s. 1974) esikoisromaani Mies jolla on naisen sydän jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa kertojan,  teatterin parissa työskentelevän miehen aikuistunut tytär on jo lähtenyt kotoa, ja mies kertailee mielessään omaa isäksi kasvamisen kehitystään ja menneitä tyttären kanssa vuosien varrella tapahtuneita asioita.

Toisessa osassa kertoja on matkustanut paraguyalaiseen vankilaan tekemään teatteria sikäläisten vankina olevien ihmisten kanssa. Kolmannen osan kertojanääni on tyttären, jonka suhdetta isään valaistaan heidän yhteisen mökkireissunsa avulla.

Kertoja kuvailee kauniisti ja hämmentyen syntyvää suhdetta hänen ja lapsen välillä: ”Siitä hetkestä lähtien, kun mies oli kuvitellut lapsensa, sen syntymättömän, siitä hetkestä, kun värit muuttuivat tummemmiksi ja siitä hetkestä, kun mies näki lapsen ja tunsi tämän ruumiin lämmön, kun hän tunsi lapsen, siitä hetkestä lähtien miehen sydän pumppasi verta lapselleen, se sydän, se lainasydän, ei oma, miehen sydän joka oli naisen sydän, joka oli lainassa, ajan takaa lähetetty ja sen seinämiin oli kaiverrettu esi-isien ja esiäitien kuvia.”

Kirja tarjoaa näkökulmaa yksilön identiteetin jatkuvassa muutoksessa olemiseen ja sen sietämiseen, roolien moninaisuuteen ja sellaiseen henkiseen ja fyysiseen vapauteen, jota ilman suuri joukko ihmisiä maailmassa elää. Se herättää monia vapauteen ja vastuuseen, ei vain yksilöön vaan myös yhteiskunnalliseen todellisuuteen, liittyviä kysymyksiä.

Muistamisen tärkeydestä

”Ne, jotka eivät muista menneisyyttä, ovat tuomittuja toistamaan sitä”, on espanjalainen George Santayana (1863–1952) todennut aikoinaan teoksessaan The Life of Reason.

Vuoden 2024 Nobel-palkinnon kirjallisuudesta saanut eteläkorealainen Han Kang (s. 1970) on kirjoittanut useita teoksia kotimaansa menneisyydestä. Älä jätä hyvästejä on hänen viimeisin suomennettu teoksensa.

Kolmeosaisen romaanin kertoja on Gyeongha, joka saa yllättäen viestin ystävältään Inseonilta. Inseon on joutunut äkillisesti sairaalaan Souliin kotisaareltaan Jejulta ja tarvitsee apua. Hänen lemmikkinsä, lintu nimeltä Ama, on jäänyt kotiin ilman vettä ja ruokaa. Inseon tietää, että lintu ei selviä hengissä, jos sitä ei ruoki kukaan. Gyeongha lentää viipymättä saarelle siellä riehuvan rajuilman ja lumimyrskyn keskelle. Samalla hän päätyy maassa ja Jejun saarella 1940–1950 -luvuilla tapahtuneen raakuuden ja väkivallan hiljaiseksi muistiinmerkitsijäksi. Teos on merkillinen yhdistelmä vuorotellen vaihtuvaa toivoa ja epätoivoa, ja pian kirkastuu lukijalle alussa mainitun Santayanankin toteamus muistamisen tärkeydestä.

Muita Kangin suomennettuja teoksia ovat Vegetaristi, Ihmisen teot ja Valkoinen kirja. Kaksi ensin mainittua kirjaa on englannista suomentanut Sari Karhulahti. Valkoisen kirjan ja Älä jätä hyvästejä on koreasta suomentanut Taru Salminen.

ystävänpäivä 14.2.

Ystävänpäivää vietetään 14. päivänä helmikuuta.

“Kolme sanaa sinulle: ole ystävä minulle.”

“Ystävyys on kuin pikkuinen akka. Sillä on mukana avain ja vakka. Niillä se sitoo ystävät yhteen, niin kuin maamies pellolla lyhteen.”

“Ystävyys on kukka, jota on muistettava kastella.”

Riimejä vanhoista muistokirjoista

Mielenrauhaa klassikoista

Tänään, lukurauhan päivänä, 9.2. luetaan hitaalla tempolla Helvi Juvosen (1919–1959) ajatonta, koskettavaa lyriikkaa.

”Läähätys tyhjien kuiden, / tuulen henkäys akkunoissa, / kipu katkera kulmaluiden / kuiskailevan yön holvistoissa / on tänään poissa.

Matka tiettömän yli. / Tiettömän ylitse paluu. / Yhä aamujen armoon / hiven loistetta valuu.”

  Juvonen, Helvi: Matka, kokoelmasta Päivästä päivään, (1954).

Juvonen Helvi, kuvan teokset: Päivästä päivään, Sanantuoja, Pohjajäätä, Kääpiöpuu, Kootut runot, Pikku karhun talviunet

kynttilänpäivä 2.2.

“Jos ei kylmä kynttelinä eikä pauku Paavalina, ei ole kelpoa keseä.” “Kynttilänpäivänä talven selkä katkeaa.” “Siankynttä kynttelinä, lapaluuta laskiaisna.”

Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto

Nobelistia suomennettuna

Tansanian Sansibarista syntyisin oleva, mutta Englannissa suurimman osan elämästään asunut Gurnah Abdulrazak (s. 1948) sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2021. Suomeksi Abdulrazakilta on käännetty kolme teosta: Loppuelämät (After Lives), Paratiisi (Paradise) ja Kivisydän (Gravel Heart). Suomennokset ovat Einari Aaltosen.

Tunturien kertomaa

Samuli Paulaharjun (14.4.1875–6.2.1944) vuodelta 1934 alun perin oleva, lappilaiseen mystiikkaan ja tarukulttuuriin liittyvä teos Tunturien yöpuolta kuuluu kirjahyllyn klassikoihin. Kuvitettuna Urpo Huhtasen (6.8.1935–1.2.2011) kuvin teos ilmestyi vuonna 1977.

Luopuneet

Elina Annolan (s. 1985) teos Luopuneet kertoo kahdesta naisesta, Anniinasta ja Vienosta, ja heidän elämänvaiheistaan. Anniinan tarinaa eletään 2010-luvulla Helsingissä, kun Vienon elämän kulku sijoittuu sodan jälkeiseen aikaan, 1950–1960 -luvuille.

Anniina on muuttanut kumppaninsa ja tämän tyttären vuoksi Helsinkiin ja he ovat löytäneet unelmiensa asunnon keskustasta. Kaipuu ystävien luokse ja turvalliseen entiseen vaivaa eivätkä uuden asunnon tuomat ongelmat helpota asiaa. Omaa kotia yritetään kuitenkin rakentaa.

Vakaasta taustastaan huolimatta Vienon elämän unelmat koulutuksesta ja omasta ammatista ovat jääneet haaveiksi aviomiehen menetettyä terveytensä ja pienen tyttären syntymän jälkeen. Sinnikkäästi Vieno yrittää pitää kulissia pystyssä ja kantaa vastuunsa päätöksistään.

Annolan kirjalleen antama nimi pakottaa lukijankin miettimään luopumisen merkitystä. Mistä kaikista tärkeistä asioista päähenkilöt ovat joutuneet luopumaan nykyisen elämän ja sen haasteiden vuoksi ja miten se on heihin vaikuttanut? Onko se, mikä on tullut entisen tilalle, ollut kuitenkin niin merkittävää, että menetys on ollut sen arvoista? Miten elää elämäänsä täydesti näistä odottamattomista muutoksista huolimatta?

Elina Annola on aiemmin julkaissut romaanit Kunnes kukkivat puut ja Kaikki lokakuun taivaat.

 

Painavaa asiaa pettymyksestä

Takaiskuista tasapainoon – miten kääntää pettymys voimavaraksi on Kirsi Hiilamon kiinnostava ja selkeäsanainen tietoteos ihmiselämän erilaisista pettymyksistä ja ennen kaikkea niistä kuiville pääsemisestä. 

Hiilamon kirja lähtee kehomuistista ja jo menneiden sukupolvien perinnöstä. Aiheina ovat ihmiselämän suuret pettymykset; pettymys parisuhteessa, lapsettomuus, pettymys ystävyydessä, opiskelu- ja työelämässä ja pettymys koko elämään ja uskoon. Myös pettymyksen tunteiden tiedostaminen ja niiden käsittely tulee huomioiduksi, samoin kuin se, miten ihminen voisi päästä eteenpäin elämässä siitä huolimatta, että hankaluuksia tuntuu olevan enemmän kuin on voimavaroja vastoinkäymisten selättämiseen.

Hiilamo toteaa vielä loppusanoissaan: ”Jotkin suuret pettymykset eivät ole ohitettavissa eivätkä käsiteltävissä niin, että ne koskaan jäisivät taakse. Joistain pettymyksistä tulee pysyvä osa elämää ja omaa identiteettiä. Tasapainoa voi olla myös se, että suostuu elämään sellaista elämää, jota ei olisi halunnut elää, ja että pystyy tekemään tässä elämässä valintoja, toimimaan ja tuntemaan monenlaisia tunteita.”

Tarkkailua

Maisku Myllymäen (s. 1982) yhdenpäivänromaani kuvaa minä-kertojan äänellä naista, Maiaa, joka työskentelee taidemuseossa valvojana. Museon patsasnäyttely on avoinna viimeistä päivää ennen sen sulkemista. Valvojien on vaihdettava tunnin välein taidemuseon saleja, jotta tarkkaavaisuus ei herpaannu. On pidettävä huolta, että näytteillä oleville taideteoksille ei pääse tapahtumaan mitään vahingossa tai tarkoituksella eikä niitä kukaan pääse millään tavalla tuhoamaan.

Maia on taidehistoriaa opiskelleena omaa koulutustaan alemmassa työtehtävässä, ja tarkkailee kriittisin silmin myös taidemuseon monin eri motiivein paikalle tullutta yleisöä ja itseäänkin suhteessa kokemaansa taiteeseen.

 Yksityiselämässään naisella on ongelma; hän ei kykene nukahtamaan ilman, että joku nukkuu hänen vieressään. Valvomisen kysymykset ulottuvat siis yksityiselämäänkin. Maia on tavannut myös mukavan miehen, Peterin, ja he ovat aloittaneet seurustelun. Naisella on kuitenkin koko ajan voimistuva tunne ja epäilys miehen uskottomuudesta häntä kohtaan.

Kuka valvoo ja ketä? Mikä kertomuksessa pysyy tarinan realiteettien sisäpuolella, mikä on naisen kuvitelmia? Kirjan lopussa Myllymäki kiepauttaa arvelut naisen kokemusmaailmasta toiseen asentoon niin, että lukija joutuu pohtimaan omaa juonen etenemisen logiikkaansa alusta lähtien uudelleen.

Myllymäen edellisestä romaanista Holly on ollut aiemmin puhetta syyskuun 8. päivänä vuonna 2023.

Paljon puhetta, vähän villoja

Tulipa mieleen wanhan kansan sanonta ’Paljon puhetta, vähän villoja’, kun luettiin Laura Niemen kirjaa Työelämän tyhjänpuhujat – jargonin kupla ja miten se puhkaistaan.

Kirjassaan Niemi puhuu jargonista, joka saa jalansijaa viestinnässä, koska ei aina esimerkiksi kehdata tunnustaa, että nyt puhe menee yli hilseen. Kyse on siis tyhjästä puheesta; puhutaan kyllä, mutta sanat eivät kerro selkeästi sitä, mitä niillä pitäisi ilmaista, vaan saattavat hämärtää asiaa entisestään.

Niemi tuo esiin muiden muassa mutkikkaat lauserakenteet, koristeelliset tittelit, turhan englannin kielen käytön tai numeroilla kikkailun. Esimerkkinä hän mainitsee tyhjän puheen tahallisuuden joissakin tilanteissa; työpaikan irtisanomistilanteessa ”työtehtäviä saatetaan päätökseen”. Voidaan puhua myös ”tuottavuusohjelmasta” tai ”kustannusrakenteen tervehdyttämisestä”. Kirjoittajan mukaan uudet sanat sinänsä voivat toimiakin, mutta kyseisillä termeillä ei kuitenkaan ratkaista työyhteisön ongelmia tai suhtautumista työntekijöihin piilottautumalla sanojen taakse.

Miten tästä jargonista sitten päästäisiin eroon? Niemen tarjoamia ohjeita ovat esimerkiksi seuraavat; ”opettele kirjoittamaan” ja ”usko kielen asiantuntijoihin”. Silloin saatettaisiin välttää jopa “asiakasrajapintojen törmääminen jalkauttamalla käyttäjärajapintaan”, ja saada selkeä ja ymmärrettävä kieli työyhteisön voimavaraksi.

Rauhallista uutta vuotta!

Mitä ei voi silmin vajain / nähdä, siitä unta nähkää.

Aina uuden aamun eteen / luojankämmen tuutii tähkää.

Aina sataa tulvaveteen / lastut arkinrakentajain.

Lienet eläin taikka puu, - / kaikin soluin, sydämin

usko, tahdo jotakin, niin se kerran tapahtuu!

  Tuhat kertaa tuhat vuotta / mitään ei voi tehdä suotta.

             Lauri Viita ( 1916–1965): Betonimylläri (1947), katkelma runosta Luominen