Niin, miksipä en? Vanhan sanonnan mukaan Lyytikin kirjoitti heti, kun sai kynän ja paperia. Päivi Haanpää ja Terhi Rannela ainakin kannustavat siihen kirjassaan Miksi en kirjoittaisi?, joka eksyi taas pitkästä aikaa erilaisia kirjoittajaoppaita ainakin kahden metrin kepillä karttelevaan käteen. Niistä kun tuppaa tulemaan juuri senlaatuisia esteitä kirjoittajan tielle, että sen jälkeen miettii jo, miksi en kirjoita, joka on tämänkin teoksen yksi alaotsikoista.
Tässä kirjassapa lähestytäänkin aihetta henkilökohtaisemmin ja luvataan, että ”ei anneta neuvoja, vaan pyritään innostamaan omakohtaisilla esimerkeillä”. Tekijät ohjeistavat koppaamaan kirjan mehukkaimmat ajatukset, väittämään vastaan ja kokeilemaan ja olemaan myös kriittinen.
Kirjan eri luvut kertovat innostavasti, miten kirjoittamiseen kannattaa suhtautua. Sanat valloilleen, Kirjoittajan arki, Pidä huolta luovuudestasi ja Ilman lukemista ei ole kirjoittamista – osioissa kuvataan monia niitä asioita, jotka kirjoittamiseen ja sen mahdollistumiseen tai puuttumiseen liittyvät. Opuksen luettuaan alkaa jopa tuntua siltä, että josko sittenkin yrittäisi väännältää jotain kirjallista sanottavaa, jos ei muuta niin päiväkirjaa omaan käyttöön tai muiden iloksi ja kauhuksi tai vaikka vain pieniä kiitoslauseita siitä, että saa olla elossa ja nousta aina uuteen ja ihmeelliseen päivään.
