Puutarhan hoitoon sydämensä menettäneitä on maailma väärällään. Eeva Ruoff on omalta osaltaan edistänyt tätä tervettä menetystä kirjoittamalla teoksen Vanhoja suomalaisia puutarhoja. Kauniin kirjan graafisen suunnittelun on taidolla ja pieteetillä tehnyt Olavi Hankimo.
Kirja vie lukijansa keskiajan luostareiden ja linnojen puutarhoista 1500- ja 1600-lukujen ja barokinaikaisiin kasveihin, joista mainittakoon vaikkapa rupuli ruoho (akilleija), Johannexen cuckainen tai Saxan härjän kieli (kurkkuyrtti). Sen jälkeen seurasi tuhon ja rappion vuosia, mutta eipä aikaakaan, kun syreenit alkoivat kukoistaa 1700-luvulla. Huomattiin yleisesti, että puutarhat kaunistavat maisemaa ja antavat sen perustajille ja monille muillekin iloa ja lohdutusta ja niin alkoi puutarhojen suosio kasvaa. Perustettiin ihania maisemapuutarhoja, joihin vaikutteita tuli sekä lännestä että idästä. Monien suomalaisten kulttuurivaikuttajien kodeissa oli puutarhoja, joissa kasvatettiin koristekasvien lisäksi paljon myös ruuaksi soveltuvia kasviksia ja hedelmiä, kuten lääkkeeksikin sopivia yrttejä, omenoita ja muita herkkuja.
Puutarhaintoilijan, joka jaksaa vaivoin istuttaa ne syksyn kymmenen kukkasipulia ja odottaa malttamattomana niiden keväistä nousua lumen alta, on hyvä tietää, miten vanhaa ja arvokasta kulttuuria hän jatkaa pienistä esteistä ja vastoinkäymisistä (lue: mitään ei nouse maan pintaan; syksyn sato on kaksi nahistunutta kesäkurpitsaa) huolimatta. Vanha kiinalainen sananlasku sanoo: - Jos haluat olla päivän onnellinen, juo itsesi humalaan. Jos haluat olla vuoden onnellinen, mene naimisiin. Jos haluat olla koko elämän onnellinen, aloita puutarhanhoito.
Kirjassa mainitaan myös Porvoossa sijaitseva Fredrika Runebergin puutarha.
