Kimaltain talven taulut leviää / yön haavekylläisyyttä kylmää täynnä. / Puut lumiharkoin halkoo hämärää, / tienviitat vaiti vastaan sinertää. / Vain kuuraholvein pimennoista kuuluu / jäähileen himmeätä helinää.
Ne helisee kuin helmet, kyyneleet, / kuin soittais yhteen oudot sukupolvet, / niin tulevat kuin ennen eläneet, / ja kyselis: mit teit sa? mitä teet? / kuin kuiskis halujansa hangen alla / keväiset silmut, lehdet varisseet.
Kuin taru vierii taival talvinen. / Maan kukkeus ja kurjuus, kaikki kuultaa / kalvosta kuvastimen kaukaisen.
Jääkahleissa on kielet kantelen. / On vielä matkaa vapauden voittoon / ja pauhuun suurten kevätvirtojen.
L. Onerva: Talvinen taival, kokoelmasta Runoja, 1908
kuva: Kirjatimpuri