Nuori nainen, Vilja, löytää äskettäin kuolleen isänsä asunnosta nipun kirjeitä, jotka on kirjoittanut Margot-niminen henkilö. Hän tiedustelee vaitonaiselta äidiltään, kuka tämä Margot oikein on. Vastausta saamatta ja äidin pitkään jatkuneen etäisyyden vaistoten Vilja lähtee Berliiniin selvittämään tätä asiaa, joka häntä erityisellä tavalla tuntuu vaivaavan.
Näin alkaa Meri Valkaman kirjoittama esikoisromaani Sinun, Margot. Valkama (s. 1980) on elänyt lapsuudessaan Itä-Berliinissä ja myös opiskellut Berliinissä, joten hänellä on näppituntumaa siihen todellisuuteen, joka liittyy Berliiniin, Saksan jakautumiseen toisen maailmansodan jälkeen ja jälleen sen yhdistymiseen.
Valkaman teoksen autenttinen ajankuvaus itäsaksalaisesta todellisuudesta on mielenkiintoinen. Länsimaalaiselle käsitys rautaesiripun takaisesta elämästä on voinut muodostua melko yksipuoliseksi ja asenteelliseksi. Arkipäivän asiat sujuvat mutkattomasti ja ihmisten välinen solidaarisuuskin tuntuu aidolta. Tilanne muuttuu toiseksi, jos systeemin tietäisi valvovan ja rajoittavan henkistä ja fyysistä koskemattomuutta tai arvot, joihin on uskonut, olisivatkin vain sanahelinää.
Kirjan lopussa Vilja saa vastauksia häntä vaivanneisiin kysymyksiin ja ehkä valaistusta siihenkin, missä hänen henkinen kotinsa oikein on. Aikuisilta ihmisiltä tuppaa usein unohtumaan, että heidän lapsensa poimivat oman elämänvoimansa juuri niistä olosuhteista, joissa he itse elävät eivätkä niinkään vanhempiensa kokemasta maailmasta.
