Runoilijana aiemmin tunnetun Saila Susiluodon (s. 1971) ensimmäinen proosateos on romaani Kehrä, joka on yhdistelmä pohdintaa, esseetä ja matkapäiväkirjaa. Liikutaan lähinnä Italiassa; Rooman lähialueilla ja Mazzano Romanon taiteilijaresidenssissä.
Ympäristöä havainnoidessaan kirjoittaja arvioi teoksessaan oman henkisen vapautensa vaatimia reunaehtoja, joiden vuoksi hänen on lähdettävä ja tehtävä matkoja uusille seuduille tunteakseen vapautumista. Samalla ajattelevan ihmisen sisällä kytee syyllisyys ilmastonmuutoksesta ja lentämisen ja liikkumisen aiheuttamista vaurioista luonnolle.
”Symbolit muuttuvat: lentokone, lentokenttä, matkustamiseen liittyvät onnen, vapauden ja irtonaisuuden tunteet. Ne ovat tahriintuneet, ne eivät ole osa omaa vapauttani vaan siivu nuorempien ihmisten tulevaisuutta jonka olen viipaloinut omaan käyttööni”.
Teoksessa pohditaan myös suhdetta ”sinuun”, vierellä olevaan läheiseen, joka tuntuu entistä tärkeämmältä. Ja kaiken pohjavireenä kulkee taiteen tekijän yleisinhimillinen, ikiaikainen pelko luovuutensa virran ehtymisestä, kun entinen on jo mennyt, mutta uusi on vasta aluillaan:
”Jokaisen hiljaisuuden jälkeen tuntuu että olen yhä vähemmän kirjailija, vähemmän minä, mitään. Muodonmuutoksessa tämä on kivuliainta. Jotain, jokin on muuttumassa mutta ei ole takeita mitä liikahduksen takana on, perhosen väreilevät, loistavat siivet tai pieni, tuhkaantunut kotelo, josta elämä on lopullisesti kadonnut.”
Kovin on samaistuttavaa ja yleisinhimillistä tämä Susiluodon pohdinta ja panee lukijankin ajattelemaan omia valintojaan vaikkapa matkailua suunnitellessaan, puhumattakaan elämän suuremmista asioista, kuten luovuudesta, arvoista ja elämän syvemmän merkityksen löytämisestä.
