Taidemaalari Elin Danielson-Gambogi (1861-1919) syntyi pohjalaisen maanviljelijäperheen esikoisena. Isän kuoltua perhe muutti äidin kotiseudulle Noormarkkuun. Elin pääsi 15-vuotiaana Helsinkiin opiskelemaan maalausta ja myöhemmin myös opettamaan sitä. Apurahat ja opinnot ulkomailla yhdessä muiden eurooppalaisten taitelijoiden kanssa avasivat hänelle tien kansainvälisyyteen.
Salla Leponiemen kirjoittama elämäkerta Niin kauan kuin tunnen eläväni kuvaa monipuolisen, lahjakkaan, tinkimättömän ja epäsovinnaisen taidemaalarin arjen haasteita ja onnistumisiakin sisältänyttä elämää ja taiteilijan, etenkin naistaiteilijan, toimeentulon vaikeutta 1800-luvun lopun sekä suomalaisessa että etenkin eurooppalaisessa ilmapiirissä. Samoihin aikoihin taiteellista työtä teki myös Helene Schjerfbeck, ja ystäviin kuului sen ajan merkittäviä suomalaisia taiteentekijöitä, kuten Axel Gallén. Elin Danielson avioitui Italiassa taidemaalari Raffaello Gambogin kanssa ja asui siellä lähes koko elämänsä vaihtelevasti eri paikoissa lukuun ottamatta lähinnä Suomeen tehtäviä maalausmatkoja. Näiilä matkoilla hän maalasi huomattavan määrän muotokuvia, joiden avulla moni muukin suomalainen maalari on perheensä elättänyt, ja siinä ohessa hän pyrki toteuttamaan myös taiteellisia ambitioitaan.
Kirjaa lukiessa joutuu jälleen pohtineeksi, mikä on nykyihmisen kohtalo historioitsijan näkökulmasta, kun kirjeitä ei enää kirjoiteta siihen tapaan kuin ennen kirjoitettiin. Monet yksityiset ja tunne-elämänkin asiat käyvät ilmi kirjoitettujen kirjeiden pohjalta, ja niistä voi päätellä paljon myös tulevaisuuden ratkaisuja. Hymiöiden ja tekstiviestien pohjaltako historiankirjoitusta laadittaneen tulevaisuudessa? Vai olisiko sosiaalinen media ehtinyt tallettaa kaiken tarpeellisen ja tarpeettomankin ikuisiin syövereihinsä, niin että sieltä kaivamalla voitaisiin vain parilla klikkauksella koota henkilön koko historia?
Elin Danielson-Gambogi (1861-1919): Äiti, 1893