Jenni Linturin uusin romaani Mullojoki, 1950 lähtee taas liikkeelle Malmilta, josta Linturi on aiemminkin kertonut romaaneissaan Malmi, 1917 ja Jälleenrakennus (KT 13.06.2017).
Eletään sodan jälkeistä niukkaa aikaa vuodesta 1950 lähtien. Martta on perheen palvelijan tytär, nuori ja jopa kaunis, kuten Olavikin, perheen nuorimies, on pannut merkille. Ja tapahtuu se kaikkein vähiten toivottu ja eniten arvattu, jonka seurauksena Ingeborg, Olavin äiti, velvoittaa poikansa menemään naimisiin Martan kanssa. Ingeborg myy osansa sukutalo Grännaksesta Malmilta ja lunastaa rahoilla suvun vanhan kotitilan Heikkilän Mullojoelta itselleen ja Olavin tulevalle perheelle. Sinne muuttaa suoraan sairaalasta myös Olavin vammautunut ja silloin tuoreen sairaanhoidollisen uutuuden, lobotomialeikkauksen, kokenut veli Kalevi.
Olavin kehnosti alkaneet, äidin rahallisesti tukemat filosofian opinnot yliopistossa eivät suju paremmin jatkossakaan ja hän ottaa vuodeksi opettajan paikan Mullojoen keskikoulusta ajatellen, että sillä tavoin hän voi elättää perheensä, kun kaikki on kuitenkin vain väliaikaista. Väliaikaisesta työstä kehittyy hiljalleen pysyvä ratkaisu ilman pätevöitymistä tähänkään haasteeseen.
Martta, joka ei ole osannut odottaa elämältä ihmeitä, tyytyy osaansa nurkumatta. Hän on edelleen perheen - miehensä, tämän veljen ja äidin - palvelija, nyt myös tuore äiti. Martta ystävystyy Annan, naapurihuvilan taiteilijan, Olavin sedän, kolmanne vaimon kanssa, ja naiset jakavat keskenään yksityisiä asioitaan. Martta on aina valmis unohtamaan suhteessaan kokemansa vääryydet ja antaa kaiken anteeksi, kunhan vain Olavi ei häntä jätä.
Linturi kuvaa perheen ja suvun elämää asettumisena johonkin, josta ei oikein saa otetta, mutta josta ei juuri pysty pyristelemään vastaakaan, kun ei jostain löydy tarpeeksi voimakasta sytykettä. Jotenkin asiat vain putoavat omiin uomiinsa, ja tapahtumat seuraavat toisiaan kuin ennalta määrättyinä. Tavanomaisuuden ahdistusta ja toisaalta sen tuomaa turvaa, kohtalonsa hyväksymistä ja sietämistä kuljetetaan lukijan tunnistettavissa kertomuksen rivien välissä, ja eletään, päivä kerrallaan, rinnan ahdistusten ja anteeksiannon kanssa, kuten romaanin alun nykyhetken kuvauksessa todetaankin: ”On vain yksi asia, jota Martta ei ole antanut Olaville anteeksi. Sitä että tämä ei pysynyt hengissä.”