Ruotsiksi kirjoittavan Peter Sandströmin teoksia on tässä blogissa käsitelty parin kirjan verran aikaisemminkin; Laudatur (KT 26.06.2017) ja Valkea kuulas (KT 19.09.2014), joiden molempien suomentaja on ollut Outi Venna, kuten nyt tämän uusimmankin, Äiti marraskuun (Mamma november).
Teos sisältää Kahdeksan pohdintoa, joissa kirjoittaja-minä itselleen ominaisella tavalla tarkkailee sekä lapsuus- että aikuisuusperheensä jäseniä, intiimisti, mutta kunnioittaen, ja samalla miettii, tunteeko hän itse asiassa heistä kunnolla yhtäkään. Hän kirjoittaa sisaresta, ahkerasta isästä ja äidistä, hän kirjoittaa vaimosta, lapsista ja veteraaneista tarkkaillen koko ajan sekä ympäristöä ja sen muuttumista että omaa sielunmaisemaansa, sen vaihteluita ja elämän valintoja ja tehtyjä ja tekemättä jättämisiä. Lukijan on kuitenkin syytä pysyä hereillä; tämä on fiktiota, ei yksi yhteen todellisuuden kanssa.
”Osallistuin pohjoismaiseen seminaariin, jossa käsiteltiin sivistyksen roolia kirjallisuudessa. Siellä puhuttiin luokista. Pukuni oli jäykkä ja nyppyyntynyt. Päivät, jolloin olin yrittänyt vakiinnuttaa asemaani alalla, olivat jääneet kauas taakse. Kustantamot ja agentit olivat lakanneet soittelemasta. Aikoinaan monikin oli ollut halukas tarjoamaan minulle drinkin. Kunnes heille oli pikkuhiljaa valjennut, että kirjoitin teoksia, joita oli liian vaikea saada kaupaksi. Ymmärrettävää sinänsä. Kun minulta kysyttiin, mistä kirjani kertoi, en osannut antaa yksinkertaista vastausta.”
”Sinä aikana kun luin lehtiartikkelin läpi ja korjasin mahdolliset lyöntivirheet haikailin tuota kaikkea, haaveilin siitä että voisin olla mies joka grillasi kasviksia lapsilleen ja kutsui iloisia naapureita auringossa puolikypsiksi paahtuneille pihveille, mutta sitten kun olin poistanut pari sivulausetta ja kirjoittanut tekstin loppuun oman nimeni, tajusin, ettei niin tulisi koskaan tapahtumaan vaan karttaisin kaikkia käytännön askareita, istuisin mieluummin valmiiksi katettuihin pöytiin ja veisin lapsia puuhaparkkeihin missä voisin maksaa siitä että he saisivat vähän aikaa riehua ja pitää hauskaa. Minusta tulisi ihminen, joka osti lähes kaiken mahdollisen valmiina.”
Sandströmin tyyli on jäljittelemätöntä ja teksti vakavuudessaankin humoristista ja lämpimän itseironista. On lohdullista lukea kirjoittaja-minän hämmennyksestä ja ihmetyksestä elämän koko ajan lähes huomaamatta mutta silti vääjäämättä muuttuvien tilanteiden keskellä.
