Leïla Slimanin (s. 1981), marokkolaissyntyisen, Pariisissa perheineen asuvan toimittajan ja kirjailijan toinen romaani Kehtolaulu toi hänelle maailmanmaineen (KT arkisto 25.09.2018), mutta hänen ensimmäinenkin romaaninsa Adèle, jonka on suomentanut Lotta Toivanen, sai useita kirjallisuuspalkintoja.
Adéle on kertomus naisesta, jolla on kiltti ja menestyvä aviomies, pieni poika, mukava asunto Pariisissa, hyvä ammatti, rahaa ja asiat normaalin mittapuun mukaan kunnossa, mutta joka kärsii nymfomaniasta, josta ei pääse eroon. Mies on autuaan tietämätön Adèlen toiminnasta, jonka tämä kykenee salaamaan lähinnä lojaalin ystävänsä avulla, mutta lopulta hän tietenkin paljastuu.
”Richardia sekä loukkasi että kiehtoi se kepeys, jolla Adèle oli valehdellut ja elänyt kaksoiselämää. Richardia oli huijattu. Adèle oli manipuloinut häntä kuin pahaista sätkynukkea.”
Aviomies antaa kuitenkin anteeksi, koska häntä kiehtoo koko vaimon olemus kaikkinensa. Parisuhteen kohentamisen vuoksi he muuttavat maaseudulle, josta aviomies ostaa kauniin, suuren talon, jossa Adèle elää perheensä kanssa - hajuttomana ja mauttomana - ja yrittää selättää ongelmaansa. Mitä tapahtuu, kun aviomies vihdoin luottaa vaimonsa muuttuneeseen käytökseen ja antaa hänelle vapauden lähteä yksin reissuun?
Teosta lukiessa tulee pohtineeksi kysymystä, onko varman päälle eläminen ja turvallisuushakuisuus joidenkin ihmisten kohdalla loukku vai vapautus. Jos ei hallitse impulssejaan, voiko vapaa ihminen asettaa rajat toiselle vapaalle ihmiselle ja estää häntä elämästä valitsemaansa tuhon tietä, vaikka se olisikin hänen mielestään väärä reitti? Onko olemassa viatonta anteeksiantoa vai onko se pohjimmiltaan vain niin syvää riippuvuutta toiseen, että se naamioituu ylisuojeluksi, hallinnaksi tai armoksi?
Kirjan nimi Adèle tuo mieleen Joel Haahtelan mielenkiintoisen ja aivan toisenlaisen kirjan Adèlen kysymys (KT 09.04.2019). Se kertoo miehestä, joka haluaa selvittää yhdeksänsataa vuotta sitten Ranskassa eläneen pyhimykseksi julistetun naisen mysteeriä. Onko Slimani halunnut verrata oman tarinansa päähenkilöä tähän samaiseen ranskalaisen kulttuurin pyhimykseen, kun on antanut tälle hänen nimensä, vai onko se vain sattumaa? Selviääkö Adèlekin kriisistään kuin ihmeen kaupalla?
