Tuomas Jussilan ja Lare Rantasen toimittama Nälkävuodet 1867 – 1868 – kokoomateos sisältää eri asiantuntijoiden kirjoittamia Suomen nälkävuosia käsitteleviä kirjoituksia. Heli Huhtamaa kertoo aiheesta ilmaston, säiden ja sadon näkökulmasta, Petri Rekonen pohtii aikaa maatalouden käännekohtana tai mahdollisena taantumana, Lare Rantasen artikkeli liittyy ajan talouspolitiikkaan ja hallintoon, Jukka Vornasen aihe on ajan ruokakulttuuri ja -valistus, Tiina Männistö-Falkin artikkeli kertoo eurooppalaisen lehdistön suhtautumisesta ruokapulaan ja Tuomas Jussilan artikkeli paneutuu kyseisen ajan käsittelyyn kirjallisuudessa.
Ajan kirjallisuudesta kiinnostuneen kannalta Tuomas Jussilan artikkelissa Nälkävuodet ja kirjallisuus kerrotaan esimerkiksi J. L. Runebergin runosta Saarijärven Paavo (KT arkisto 05.02.2016), jossa kuvataan köyhän kansan solidaarisuutta toisiaan kohtaan. Väinö Linnan romaanitrilogiassa Täällä Pohjantähden alla ‘suon ja kuokan’ Jussin lapsuus oli osunut juuri nälkävuosien aikaan, tehnyt hänestä orvon ja vaikuttanut hänen elämäänsä monin tavoin. Useat muutkin kirjailijat Sakari Topeliuksesta Agathon Meurmaniin, Santeri Alkioon, Pietari Päivärintaan, K. A. Tavaststjernaan ja Teuvo Pakkalaan käsittelivät nälkävuosia ja näkökulma saattoi olla hyvinkin erilainen riippuen julkaisuajasta, henkilön omista menetyksistä, yhteiskunnallisesta asemasta tai asenteesta köyhälistöä kohtaan.
Kirjassa todetaan myös se, miten paljon näinä vuosina ihmisiä menehtyi julkisissa paikoissa, kuten köyhänhuoneissa, koska niissä asui paljon väkeä erittäin kylmien säiden vuoksi ja taudit, kuten lavantauti, pääsivät ahtaissa tiloissa hyvin leviämään. Monille lukijoille ovat varmaan tuttuja myös kansan syvien rivien muistelut ja kertomat siitä, että kaikki eivät suinkaan kuolleet tautien ja nälän yhteisvaikutuksiin, vaan jotkut saattoivat menehtyä myös siihen, että saivat vihdoin syödäkseen, koska sitä ei monen nälkiintyneen heikentynyt terveys enää kestänyt. Ei tarvitse vieläkään muuta kuin avaa media iltauutisten aikaan, niin tämä sama asia on edessä tänäkin päivänä jollain kolkalla maailmaa, myös Euroopassa. Mitä voitaisiin yhdessä tehdä, että maailman rahojen jakaminen olisi oikeudenmukaisempaa ja elämän edellytykset mahdollistavaa niin, että edes purtavaa riittäisi kaikille? Tämä alkaa olla nykyisen ilmaston lämpenemisen aiheuttamien muutosten kannalta melkoisen akuutti asia.
