Cristina Sandun (s. 1989) toinen romaani Vesileikit on nimestään huolimatta paljon muuta kuin hilpeätä nuorten tyttöjen pulikointia rantavedessä. Tytöt asuvat kenellekään kuulumattomalla, kapealla maakaistaleella, joka sijaitsee suuren ja pienen joen välissä. Joen oikealla puolella on maita, jonne tahdotaan päästä, ja vasemmalla puolella on maita, joista tahdotaan päästä pois.
Vesileikkien kuvitteelliset, tupakkatehtaassa kovalla työllä itseään ja perheitään elättävät tytöt katsovat kaihoisina joen oikean puolen mahdollisuuksia ja oppivat yhdessä kisaillessaan kuviouinnin salat. He onnistuvat tavoitteessaan päästä joen toiselle puolelle.
Mutta mitä heille tapahtuu tässä uudessa maassa? Miten heidän sielunsa ja mielensä pysyy muutoksessa mukana? Entä ne ihmiset, jotka eivät voi lähteä? Jääkö heidän osakseen katsella iltaisin televisiosta niiden ‘onnekkaiden’ elämää, jotka ovat lähdössään onnistuneet? Mutta mikä on lähdön hinta?
”Eräänä aamuna tytöt tekivät sen: he painuivat joenpohjaan ja jäivät sinne. Heidän vartalonsa käpertyivät kokoon. Veden alla oli hiljaista ja pimeää. He tunsivat miten varjot ja valot väreilivät ylhäällä. He unohtivat hengittämisen ja puhumisen tarpeen. Näissä simpukoissa ei ollut helmiä. He pysyivät siellä, liikkumatta, kunnes jopa joki unohti heidät.”
Sandun esikoisteos Valas nimeltä Goliat (KT 13.01.2018) kertoi kahden kulttuurin välissä olevan tyttären matkasta isän entiseen kotimaahan. Tämä tuore kirja kuvaa myös sellaisia ihmisiä, jotka joutuvat jättämään oman kulttuurinsa ja sopeutumaan muutoksiin ja kantamaan sisällään joskus jopa sukupolvien takaista välitilassa olemista.
