Tommi Kinnusen (s. 1973-) kolmas romaani Pintti ilmestyi äskettäin. Hänen kahdesta jo ilmestyneestä romaanistaan Lopotti (KT 28.11.2016) ja Neljäntienristeys (KT 13.04.2014) on kirjoitettu tässä blogissa aiemminkin.
Kolmenpäivänromaani Pintti kertoo Tyynelän torpan kolmesta lapsesta, jotka kaikki saavat elantonsa läheiseltä lasitehtaalta. Jussi, joka on erilainen ja erityisherkkä jo syntymästään lähtien, saa tehdä niitä töitä, joita hän jotenkin kykenee tekemään, Helmi löytää tehtaalta itselleen miehen, ranskalaisen lasinpuhaltajan ja saa tämän kanssa lapsen, Saaran, ja nuorin Raili, joka tekee paluun kotikulmille kaupungissa vietettyjen epämääräisten aikojen jälkeen, tekee tehtaalla ja kylässä sitä sun tätä muiden arvosteluista välittämättä. Perheen lasten ankea ja puutteellinen lapsuus sodan varjossa jättää jälkensä heistä jokaiseen äidin katkeruuden vuoden 1918 aikojen punaisten vankileirillä olosta ja isän väkivaltaisuuden vuoksi. Silti lapset pitävät aikuisenakin huolen toisistaan, koska se on asia, joka on heihin sisälle kirjoitettu.
Romaanissa kuvataan käsin kosketeltavan tarkasti lasitehtaan työvaiheita ja menetelmiä ja tehdasta ympäröivän kylän elämää. Kaiken taustalla häilyy kartano, ja kartanon vanha armo, joka pitää lasitehdasta ja kylän ainoata työpaikkaa pystyssä, tosin vanhanaikaisin menetelmin.
Lopotti-romaanin yhteisössään erilainen Onni ja Neljäntienristeyksen Tuomas tuntuvat lyövän kättä Pintin Jussille. He kaikki kolme ovat aikansa ja yhteisönsä erilaisia, luovia ja pelottaviakin voimia edustavia yksilöitä, joita muiden on vaikea hyväksyä ja joilla sen vuoksi on oma merkittävä tehtävänsä suoritettavana avatakseen uraa muille samankaltaisille. Kinnusen viesti kaikissa näissä kolmessa romaanissa tuntuu olevan ennen kaikkea se, että ihmisten pitäisi opetella hyväksymään erilaisuutta ja kannatella niitä, jotka eivät ihan pärjää pienen tai suuremmankin yhteisön joskus ahtaasti määrittelemissä rajoissa.
