Kyllä on mukavaa, että Suomessa edelleen julkaistaan myös runokirjoja, vaikka ne eivät painosten kuninkuutta koskaan saavutakaan. Ladon takana on joskus huhuna kuultu, että kustantamoissa yksi hyvin myyvä prosaisti elättää tuotannollaan useita runoilijoita noin tuottavuuden kannalta ajatellen. Niin kuuluu ollakin, runoudenkaan merkitystä lukijalle ei koskaan voi mitata. Runoilla on aina lukijansa ja ennen muuta silloin, kun mieli on väsynyt kaikesta sälästä eikä jaksa tarttua pitkään tekstiin, silti haluaisi kuitenkin antaa mielensä levätä kielen avaruudessa.
Kaunista kieltä tarjoaa Heli Slunga (s. 1982) teoksessaan Kehtolauluja kuoleville (WSOY, 2018). Tässä malliksi ote runosta Vuosi nolla, joka kuuluu sarjaan Kehtolauluja:
...Nuku aavikkotuulien kehdossa lapsi, nuku ikiuntasi / luhistuvat auringot ja ampiaispesät, vyöryvät pilvet horisontissa, / nuku aaltojen keinussa lapsi, uneksi jotain kaunista, / vesi nousee ja patsaat murenevat, haipuvat sodat ja kesäillat, / lepää rauhassa lapsi, sinä olet / mustan madonnan kehtolaulu...
Tuukka Pietarisen (s. 1996) esikoisrunokokoelma Yksin ja toisin (WSOY, 2018) on täynnä yllättäviä paradokseja. Lukija suorastaan hämmentyy niiden runsaudesta. Luettua runoa on pakko alkaa ajatella uudelleen; siis mitä runossa sanottiinkaan. Ajatuskiemurat virkistävät kummasti luutunutta pääkoppaa. Tässä ote sarjasta Hän näki maisemassa ihmisen … :
… Moni on yrittänyt tätä vaarallista matkaa ja tien viertä rajaavassa / ojassa onkin useita elämään väsyneitä matkaajia. Nainen ei / kuule heidän kuorsaustaan vaan jatkaa tietä niin sokeana, ettei / näe, miten yksi on nukahtanut keskelle tietä. /
Eikä hän voi ymmärtää, että tähän hänen on kompastuttava, / tähän hänen sokeutensa päättyy, niin kuin ei tiellä nukkuvakaan / voi vielä nähdä sitä kirkkautta, joka hänet syvästä unesta herättää.
Jos nyt saataisiin porukalla päättää vaikkapa lukiolaisten äidinkielen opetussuunnitelmaan kuuluvista asioista, niin jopa pantaisiin runouden laaja kurssi klassikoineen ja nykyrunoilijoineen ehdottomien vaatimusten listalle. Niin että sinä päivänä, kun eräänkin sukankuluttajan jaksamisen eväät maailman myrskyissä ehtyvät, olisi käsillä jotain sellaista ikiaikaista ja toisaalta uunituoretta, johon tarttua ensi hätään.
