Kynttilänpäivä on alun perin kirkollinen juhla, kun katolisessa kirkossa vuoden aikana käytettävät kynttilät vihittiin sinä päivänä. Kekseliäs kansa kehitteli monenmoisia rituaaleja kynttilänpäiväksi, ruokajuhliakin pidettiin. ”Siankynnet kynttelinä, lampaankynnet laskiaisna”, oli pohjoisen Suomen ohje ruuanvalmistukseen.
Pohjois-Savossa kuviteltiin kynttilänpäivää jo ensimmäiseksi kevätpäiväksi, niin olivat toiveikkaita nämä savolaiset. ”Kevättä kynttilästä, syystä Perttelistä”, oli sanonta. Säitä ennustettiin kynttilänpäivänä arvaillen, milloin jäät jo lähtisivät tai milloin pääsisi kyntöhommiin. Kynttilän jälkeisestä ensimmäisestä suojasäästä laskettiin olevan yhdeksän viikkoa jäiden lähtöön ja kymmenen viikkoa, kun päästäisiin kylvämään. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.
Kynttilänpäivänä kyseltiin kovasti, olivatko talven työt tulleet tehdyksi: ”Onko tehty talvitöitä, onko pitkiä pinoja, onko paljon aidaksia, ruoditko jo rohtimesi, peroitko jo pellavasi, joko villasi virutit?” Jos ei ollut näitä tuiki tarpeellisia talven töitä tehnyt, niin silloin olivat taas pahat voimat liikkeellä. Onneksi niitä voitiin karkottaa sytyttämällä kynttilä, koska pimeyden voimat pelkäsivät tulen voimaa.
Ensi syksynä ovatkin sitten laarit täynnä viljaa, koska kerran kynttilänpäivänä ovat raitit lunta pullollaan ja vähän jo yli reunojenkin. Tosin sanotaan myös, että ”jos ei ole kylmä kynttelinä eikä pauku pakkanen Paavona, niin on halla heinäkuussa ja talvi keskellä keseä”. Tiedä häntä.
Ja vielä variskin, tuo rakastettu pihalintu, on otettu mukaan ennustuksiin: ”Kun varis raakkuu ensi kerran kynttilänpäivän jälkeen, niin kuukauden päästä huutaa vasikka laitumella". Kukahan sen on sinne päästänyt, poloisen?
(www.taivaannaula.org, Juhlat alkakoot!)
