Käytiinpä kesän ja Jaakon-päivän - Jaakko heittää kylmän kiven järveen, sanoo vanha kansa ja tietää! - kunniaksi elävissä kuvissa katsomassa espanjalaisten Paul Lavertyn käsikirjoittama ja Iciar Bollainin ohjaama leffa Oliivipuu (El olivo). Elokuvan pääosia näyttelevät Anna Castillo, Pep Ambròs ja Javier Gutiérrez.
Kielillä puhutaan; espanjaa, saksaa, englantia ja ranskaa, ja miksi. No siksi, että näillä kaikilla kielialueilla liikutaan, kun halutaan saada takaisin suvun omistama ikiaikaisen vanha oliivipuu, jonka köyhät ja sen vuoksi puun historian unohtaneet veljekset ovat myyneet jonnekin ulkomaille hirmu rahalla isoisän ja tyttärentyttären vastustuksesta huolimatta. Puu on ollut vankka side sukupolvien välillä ja isoisä tietää sen; hän on myös opettanut puun merkityksen lapsenlapselleen.
Tyttö (Anna Castillo) aavistaa, että isoisän masennus johtuu oliivipuun myymisestä ja päättää selvittää, minne puu on joutunut. Onko se pantu lihoiksi vai myyty jonnekin koristeeksi? Internetin some-meiningin avulla puu löytyy saksalaisen kaupungin suuryrityksen aulasta ja sinne Anna houkuttelee setänsä (Javier Gutiérrez) ja ystävänsä (Pep Ambròs) lähtemään rekka-autolla kertomatta heille ihan täyttä totuutta puun sijainnista.
Hauskasti tässä tarinassa yhdistetään tuhansia vuosia vanhaa perinnettä ja nykyaikaa, kun puuta etsitään internetin somettajien ja aktivistien yhteisvoimin. Se voisi olla leffan yksi motiiveistakin; vaikka kuinka moderneja ollaan, silti ollaan sidoksissa menneeseen.
Leffan juoni on tarinallinen ja siltä osin epäuskottavakin, mutta yhteiskuntakriittinen se todella on. Veljekset ovat joutuneet työttömiksi, luomuoliiviöljyn on korvannut halpatuonti, isä on jo hankala ja itsepäinen vanhus, jota ei oikein jaksettaisi hoitaa, öljyn tilalle hankitun tehohoidetun kanalan raakatut yksilöt heitetään aamuisin roskikseen, konkurssiin menneen ravintolan myötä vaimonkin menettänyt veli katkeroitunut toisesta veljestä puhumattakaan. Mistä valaa uskoa tällaiseen tilanteeseen?
Vastaukseksi nousee ihmisten välinen solidaarisuus ja toistensa ymmärtäminen tositilanteen tullen. Ei sovi unohtaa myöskään sukuhistorian ja perheen positiivista vaikutusta toivoa ja jaksamista lisäävinä tekijöinä. Hyvän mielen leffahan tämä ennen kaikkea on ja siinä varsin onnistunut.