Ei näytä tuovan kauna, viha ja koston ajatukset enempää kuin niiden toteutuminenkaan helpotusta ihmisen elämään, jos on uskominen Sofokleen (n.496 – 406 eaa.) kirjoittamaa tragediaa Elektra. Ystävän myötämielisellä avustuksella päästiin kuulemaan kenraaliharjoitus kyseisestä tragediasta tehdystä huikeasta oopperamusiikista. Sen sävelsi Richard Strauss (1864 - 1949), libreton kirjoitti Hugo von Hofmannsthal (1874 – 1929) ja alkuperäinen ohjaus on Patrice Chéreaun (1944 - 2013), uusintaohjaus Vincent Huguetin. Suomen Kansallisopperan orkesteria johti Esa-Pekka Salonen, jota ja tätä koko oopperaa on ylistetty eri puolilla Eurooppaa ja rapakonkin takana.
Miehityksessä esiintyy kovan luokan laulajia huikean roolin tehneestä Elektran esittäjästä Evelyn Herlitziuksesta – miten voikaan olla niin pienellä immeisellä niin mahottoman kantava ääni! - ja hänen sisartaan Krysotemisiä esittävästä Elisabet Stridistä aina äitimuoriin Klytaemnestraan (Waltraud Meier), joka tässä tarinassa piti päästää päiviltä, samoin kuin hänen kelmi rakastajansakin Aigistos (Mika Pohjonen). Orestes, Elektran veli (Tommi Hakala) edusti myös Aigistoksen ohella niitä joitakin harvoja miehiä, joita lavalla nähtiin. Tämä oli naislaulajien heiniä, ja kaikki heistä viimeistä palvelijaa myöten ansaitsivat paikkansa ja palkkansa.
Elektran juoni lyhyesti on se, että Elektra, kuninkaan tytär, aikoo surmata äitinsä ja tämän rakastajan, jotka ovat surmanneet Elektran isän, jota tytär on suuresti rakastanut. Onko tässä siis Oidipus-kompleksi toisinpäin? Elektra yrittää saada kostojuoneen mukaan sisartaan Krysotemisiä siinä onnistumatta ja sekoilee linnan pihalla suurimman osan aikaa. Äitimuori on huonouninen ja näkee painajaisia, ja yrittää saada selville, millä uhrauksilla ja kenen verellä hänen painajaisensa katoaisivat. Aikanaan äiti on tapattanut miehensä sen vuoksi, että tämä uhrasi yhden heidän tyttäristään pelastautuakseen porukoineen Troijan sodasta. Jostain kuitenkin ilmestyy kuolleeksi luultu veli Orestes, joka hoitelee homman Elektran puolesta. Sitten Orestes häipyy vähin äänin. Jäljelle jää vain tyhjyys ja tappio, ei tule riemutanssia eikä juhlapitoja. Koston toteutuminen ei tuonutkaan helpotusta.
Esitys nähdään oopperassa vain viisi kertaa ja näyttää siltä, että kaikkien esitysten liput ovat jo menneet kuin kuumille kiville. Kansallisoopperan Alminsalin lämpiössä voi vielä 9.9. yhdessä miettiä, millaisia merkityksiä nykyaikainen psykoanalyysi tälle näytelmälle antaa.