Fintiaanit

Katja Ketun, Meeri Koutaniemen ja Maria Seppälän Fintiaanien mailla on teos, joka pitää sisällään sekä tietoa ja tosiasioita että tarinoita ja uskomuksia ja lisäksi valokuvia suurten järvien alueella asuvien fintiaanien menneisyydestä, kulttuurista ja elämästä.

Fintiaanit ovat näille alueille 1880 – 1920 –luvuilla aikoinaan muuttaneiden suomalaissiirtolaisten ja siellä ennestään asuneen alkuperäiskansan, intiaanien, jälkeläisiä. Kirjan kertoman mukaan suomalaiset tulivat sinne uudisraivaajiksi, mutta heitä ennen alueelle olivat ehtineet jo ruotsalaiset, tanskalaiset ja saksalaiset. Tästä johtuen suomalaiset saivat toiseksi huonoimmat maat, jos kohta alkuperäisväestölle, metsäintiaaneille, jäivät vielä huonommat.

Suomalaisilla ja intiaaneilla oli kuitenkin samanlainen suhtautuminen metsään ja kumpikin kansanosa oli elänyt aina karuissa oloissa, joten sekin yhdisti. Intiaaneilla ja suomalaisilla oli yhteinen vaihdantatalous-bisneksensä, koska rahaa ei kummallakaan ollut. Intiaanit myös arvostivat suomipoikien kansanlääkintää, käsityöperinnettä ja viljelytaitoja huonoillakin mailla.

Alkuperäiskansojen kohtelun törkeys on teoksen mukaan ollut vertaansa vailla; aikuisia intiaaneja ja heidän perheitään jahdattiin, heidän hiuksensa leikattiin – soturi-intiaanin elinvoima oli uskomuksen mukaan hiuksissa – omaa kieltä ei saanut puhua, lapset riistettiin vanhemmiltaan sisäoppilaitoksiin, eivätkä he saaneet pitää yhteyttä kotiin ja niin edelleen. Vaikka olot eivät vieläkään ole ruusuiset - asutaan reservaateissa - nykyisin asiat ovat kuitenkin menossa oikeaan suuntaan. Alkuperäiskansat, kuten myös fintiaanit, ovat alkaneet tuoda esiin juuriaan ja arvostaa niitä, jopa niin, että jotkut junan tuomat ja viemät yrittävät väärin perustein kuulua näihin etnisiin vähemmistöihin.