Levoton mieli (An Unquiet Mind) on vakavasta maanis-depressiivisyydestä kärsivän, kliinisen psykologian tohtori Kay Redfield Jamisonin muistelmateos, jossa hän kuvailee kouriintuntuvasti, millaista on elää tällaisen ominaisuuden kanssa koko elämänsä ja tehdä myös työtä sen eteen, että sekä lääketiede että suuri yleisö ymmärtäisivät, millaisesta mielen myllertämisestä on kyse. Kirjan suomennos on Mirja Rutasen.
Samalla kun kirjoittaa arasta ja syvästi henkilökohtaiseksi kokemastaan aiheesta kirjoittaja pelkää, että paljastaessaan suurelle yleisölle ja etenkin tiedeyhteisölle häntä vaivaavan taudin, hän saattaa menettää arvovaltansa, asemansa ja työpaikkansa. Pelko kertoo myös siitä, miten suuria ennakkoluuloja edelleen tunnetaan mieleen liittyviä sairauksia kohtaan, vaikka ne asiallisen tiedon lisääntyessä onneksi ovat kaiken aikaa vähenemässä. Nämä kirjoittajan tuntemat pelot eivät kirjan julkaisemisen jälkeen kuitenkaan toteudu, päinvastoin hän saa tukea ja arvostusta rehellisyydestään erityisesti tiedeyhteisöltään, mutta myös suurelta yleisöltä, laajalta ystäväpiiriltä ja perheeltään.
Psykiatri Kivi Lydecken totesi aikoinaan oivaltavasti, että ”terve on sellainen sairas, jota ei ole tutkittu tarpeeksi”. Ehkä tällainen toteamus voisi olla myös paikallaan silloin, kun oman horjuvan turvallisuudentunteen vuoksi yritetään lokeroida kanssaihmisiä, jos ei muuten, niin edes heidän tautiensa perusteella. Jokainen yksilö kun on niin paljon muutakin kuin mahdollinen diagnoosinsa. Sopisikohan, että oltaisiin vain ihmisiä erilaisten haasteiden, mahdollisuuksien, epäonnistumisten ja onnistumisten, elämän, pyörteissä?