On aita orapihlajan / kuin synnin piikit lihan / ja varsinkin, kun ympäröi / se ihan koko pihan. / Kun sitä leikkaamaan / noin vihdoin uskaltautuu / niin siinä viimeistään / taas järki räytyy, hautuu.
Ei pysty siihen koneet / ei pysty homelite. / Se pitää leikata / vain lihasvoimin ite. / Ja jalkaan laittaa saappaat, / ne ennestäänkin risat, / ja paita panssarista / ja kouriin asti hihat.
Ja vettä kuusi litraa / niin jaksaa taistoon mennä. / Ei irtoo huumoria, / ei huulet siinä lennä. / Piikit pistää käsiin, / kun pannaan aitaa pinoon. / Vain ilme happamoituu / ja katse menee vinoon.
Mikään ei kestä kauan / ja vihdoin koittaa hetki / kun loppuu aidanpahus / ja alkaa uusi retki. / Pian auto pakataan, / tie kaatikselle johtaa / ja siellä piikkikasa / karmean lopun kohtaa.
Mut eipä turhaa huolta, / syksyllä vielä jälleen / työ sama odottaa. / Se menee silleen. / Valmiiksi elämää ei saa, / mut ei oo tarviskaan. / Saa kasvun suurta ihmettä / iloiten odottaa!!!
