Paljon puhutaan tänä päivänä sosiaalityöstä ja lastensuojelusta ja siitä, ketä yhteiskunnan pitäisi perheessä suojella ja keneltä ja kenellä on oikeus turvalliseen ja häiriöttömään lapsuuteen, nuoruuteen ja aikuisuuteen ikään kuin sitä pitäisi edes kyseenalaistaa. Myös Sisko Koskiniemen romaani Kääntöpuolella lapsuus tuo asiaan näkökulmaa fiktion muodossa.
Kaija, romaanin päähenkilö, on sosiaalityöntekijänä poliisilaitoksella eräässä suomalaisessa kaupungissa. Kaija, onnellisesti aikanaan eronnut yhden pojan yksinhuoltaja, joutuu työnsä puolesta suoraan tulilinjalle joutuessaan tekemään lastensuojelupäätöksiä, jotka muuttavat asiakasperheiden kuvioita radikaalistikin. Hänen on päätettävä lasten siirtämisestä pois kotoa heidän turvallisuutensa vuoksi, vaikka oikea pois siirrettävä olisi kotiväkeä terrorisoiva perheen aikuinen. Lapsen tai nuoren hätä kotiin jäävistä perheenjäsenistä, ennen kaikkea toisesta vanhemmasta, kuvataan todenmukaisesti. Traagisilta tapahtumilta ei voi välttyä, kun ollaan perheiden kannalta näin intiimillä alueella.
Päähenkilön oma orastava ihmissuhde kulkee kirjassa sivujuonena, se tuo vastavoimaa muuten ankeaan työtodellisuuteen. Näin vaativassa työssä jaksamisen teema on kirjoittajalle ilmeisen tärkeä, sitä sivutaan kaiken aikaa. Realistinen ihmiskuvaus nousee Koskenniemen omasta työkokemuksesta; hänellä on pitkä ura lastensuojelussa, ja se jatkuu edelleen.