”Kekri se lisäis karjan kasvun / Hiisi metsäläisist soi voiton / Wedenemä vei kalat verkkoon / Nyrkkes oravat annoit metsäst…” kertoili Mikael Agricola vuonna 1551 painetussa Psalttarin suomennoksen alkupuheessa karjaa ja hedelmällisyyttä edistävästä Kekristä ja muista mytologian henkiolennoista.
Vanha kansa muistaa kekrin, nykyisen Pyhäinpäivän, elonkorjuujuhlana, jota vietettiin sadonkorjuun jälkeen ja jonka ajankohta vaihteli riippuen siitä, miten syystyöt oli saatu tehdyksi. Kekri vastasi ennen vanhaan joulun juhlaa ja monet kekrin tavoista löytyvät edelleenkin joulun ja uudenvuoden perinteistä. Erityisesti syöminen, juominen ja ilonpito kuuluivat tähän juhlaan. Myös vainajien odotettiin saapuvan pitopöytään; heille varattiin aikaa rauhassa ruuasta nauttimiseen.
Nykyisen jenkeistä kantautuneen halloweenin taustalla on kelttien esikristillinen juhla. Keltit taas yrittivät pelotella vainajansa pois erilaisilla naamioilla, josta lienee tullut tämä nykyinen tapa hullutella karmivalla koristelulla ja kurpitsanaamioilla.
Suomessa Pyhäinpäivää on 1800-luvulta lähtien vietetty erityisesti vainajien muistopäivänä, jolloin haudoille viedään kynttilöitä ja muistellaan menneitä sukupolvia. Vuodesta 1955 juhlaa on vietetty aina marraskuun 1. lauantaina.
(Lähde mm.: Seljavaara, Anu, Kärjä, Päivi, toim. Juhlat alkakoot!)
