Kate (Charlotte Rampling) ja Geoff Mercerer (Tom Courtenay) ovat eläneet yhdessä 45 vuotta ja nyt on syytä järjestää juhlat sen kunniaksi. Juhlafiilis vähän vesittyy, kun Geoff saa kirjeen, jossa kerrotaan hänen nuoruudenrakastettunsa ruumiin löytyneen jäätyneenä entisessä kukoistuksessaan vuorilta. Samalla tulee julki pieni, mutta merkittäväksi nouseva asia, jota Geoff ei ole jostain syystä tullut Katelle kertoneeksi. Siitä lähtee liikkeelle tapahtumaketju, jota seurataan juhlavalmistelujen lomassa viikon ajan.
Tämä Andrew Haighin ohjaama, viipyilevä elokuva 45 vuotta vaikuttaa jossain kohtaa jopa hieman hitaalta, mutta siihen on painava syynsä; sillä tavoin katsoja pääsee kokemaan sen Katen ja Geoffin valtavan tunnemyrskyn, jonka kirjeen saapuminen saa aikaan.
Liikuttavaa on Katen epätoivoinen yritys tunnemyrskyn keskellä palauttaa asiat entiselleen, vaikka hän varmasti tietää, että se ei ole enää mahdollista. ”Syömme ensin. Sitten menemme nukkumaan. Sitten heräämme… ja yritämme aloittaa alusta.”
Elokuva on tukahdutettuja tunteita kasvoillaan ja pienillä eleillään hienosti ilmentävien näyttelijöiden työtä parhaimmillaan. Teemana on lähes elämänmittainen petos ja siitä selviäminen. Vai selviääkö siitä koskaan? Onko anteeksiantaminen ja -saaminen vielä mahdollista? Mitkä ovat todelliset vaihtoehdot elämän ehtoopuolella? Elokuvan viimeinen minuutti on piste iin päällä.