Mene metsään kansalainen, / jos levätä tahdot sa. / Siell’ on kangas kanervainen / ja taivas kattona. / Suurien puiden suojaan / kallistaa tahdot pään / ja mättäälle sammaleiselle / käyt hetkeksi lepäämään.
Totta puhuvat suorat puut, / jotka jylhinä paikoillaan / avaavat aikojen suut / ja kertovat muistojaan / siitä menneestä ajasta, josta / paljoa tiedä et, / mutta havinassa puiden / tuota aikaa tavoittelet.
Siellä lepää keho ja mieli, / kun aika pysähtyy. / Pintaan pyrkii uusi kieli / ja siihen on hyvä syy. / Se on metsän puhetta, jossa / on sanat ja sointi uus. / Se henkii mielessä kauan / ja sen viesti on toiveikkuus.
Tässä ottaa nokosia Hiiden hirven isoveli, joka on unohtunut päikkäreille niin pitkäksi aikaa, jotta on sammalmatto hänen päärustinkinsa ylle kivunnut. Ei herätellä, antaa nukkua!
Nämä kovat kourat yrittävät kurotella kohti viattomia ketunleipiä, mutta turha on taistelu; ovatpa kännyt (ei kännykät!) kiinni rungossa ja siellä pysyvät. Sammalsormikkaat onneksi lämmittävät.