Kanadasta kotoisin olevan, myös muusikkona tunnetun Emma Hooperin esikoisromaani Etta ja Otto ja Russell ja James kertoo 82-vuotiaasta Ettasta, joka on koko elämänsä ajan toivonut näkevänsä joskus meren. Niinpä hän eräänä aamuna pujottaa jalkaansa parhaat kenkänsä, ottaa hieman ruokaa ja vanhan kiväärinsä ja lähtee kävelemään kohti merta, jonne on matkaa yli 3000 kilometriä. Lähtöön on syynä myös se, että Etta on alkanut nähdä aviomiehensä Oton unia ja haluaa päästä niistä irti.
Otto, aviomies, ymmärtää keittiöön jätetystä viestistä vaimonsa haaveen ja pyrkimyksen eikä lähde etsimään häntä, koska tietää sen turhaksi. Etta on jättänyt tarpeelliset ruokareseptit keittiön pöydälle, joten vaimo tietää Oton selviävän kyllä. Russell, kauriita tähystelevä naapuri sen sijaan lähtee seuraamaan Ettan jälkiä niin kuin niin monta kertaa ennenkin, kun siihen on ollut palava tarve. James, kojootti, kotikylän Ottoon salaa ihastunut Owen, seuraa yllättäen Ettaa tämän matkalla rannikolle.
Teos kuvaa päähenkilöiden välisiä suhteita; solidaarisuutta, syyllisyyttä, häpeää ja kiitollisuutta monitasoisesti ja takaumia käyttäen. Sota on vienyt miehiä suuren meren toiselle puolelle. Palattuaan he ovat erilaisia kuin lähtiessään; järkkyneitä sekä mieleltään että usein myös fyysisesti. Kyse on myös muistamisesta ja unohtamisesta ja molempien asioiden tärkeydestä eri elämänvaiheissa.
Lukukokemuksena Hooperin teos on valoisa ja viisas ja jättää mieleen yllättäen keveän jälkimaun. Jatkoa tällaisille surrealistisille, ajatteluun aukkoja jättäville teoksille kaivataan lämpimästi.
