Valokuvaaja Ismo Hölttö (1940 - ), alun perin kultasepäksi valmistunut nuori mies, harrasti työnsä ohella aktiivisesti myös valokuvausta niin, että kamera (Rolleiflex, jota pidetään kuvattaessa vatsan päällä ja tähdätään yläkautta, www.skenet.fi), kulki hänen mukanaan kaikkialla. Ateneumin näyttely on huima nostalginen pläjäys, matka 1960-luvulle, jolloin monet asiat maassamme olivat toisin, ainakin kuvien perusteella.
Hölttö kuvasi sekä Helsingissä että paljon myös maaseudulla, kuten Pohjois-Karjalassa ja Savossa. Hänet tunnetaan myös Suomen romaniväestön kuvaajana. Kuvista näkee, että 60-luvun alkupuolella ei maaseudulla vaatteilla koreiltu; lasten vaatteet on tehty isän ja äidin vanhoista, hyvä että päällä pysyvät, aikuisten vaatetus kertoo siitä, että lähes kaikki ommeltiin kotona ja kauppojen valikoimat olivat hyvin alkeelliset. Kaupunkilaisilla sentään oli paremmin asiat, jopa Marimekon kuoseja löytyi jo 60-luvun loppupuolella, lastenvaatteissakin alkoi näkyä orastava hyvinvointi, miesten muodissa puku oli kovaa valuttaa.
Kuvattavien kasvoilta paistaa useimmiten vakavuus. Onko se tottumattomuutta ja pelkoa kameraa käyttävää miestä kohtaan, kuvastaako se ajan ankaruutta ja puutetta sotien jälkeen vai onko se halua olla edukseen harvinaisessa tapahtumassa, tiedä häntä. Kuinkahan moni nykyisistä hampaiden valkaisijoista, muista puhumattakaan, on kuullut, että 1960-luvulla tavallinen, suosittu ja toivottu lahja ainakin maaseudun ripiltä päässeille nuorille oli tekohampaat, koska sosiaaliturvasta ja hammashuollosta ei osattu edes uneksia.
Näyttelystä lähtee pois mieli melkoisen tärähtäneenä; kuvat kertovat realistisesti senaikaisen Suomen taloudellisesta, sosiaalisesta ja henkisestä tilasta. Vaikuttavia kuvia, jotka mahdollisimman monen suomalaisen olisi hyvä nähdä; sieltä on tultu tähän yltäkylläisyyden päivään, eikä siitä ole aikaa kuin puolen vuosisadan verran.
