Käytiinpä katsomassa ennakkoon Michael Baranin Kansallisteatterille kirjoittama ja ohjaama näytelmä Aamu. Se kertoo menestyvästä pianistista Alma Knifistä, joka on tullut kaupunkiin jäähyväiskonserttiaan varten. Nuorimmalta tyttäreltään pianisti on tilannut sävellyksen soitettavakseen, ja vanhin tytär, toimittaja, on tullut paikalle haastattelemaan kuuluisaa äitiään. Tyttäret, kumpikin vuorollaan, panevat äitinsä selkä seinää vasten, kohtaamaan ne kipupisteet, joita äiti on koko elämänsä kartellut eläessään vain ja ainoastaan taiteen ehdoilla.
Tuttu on tämän näytelmän asetelma monen muunkin kirjoittajan kertomana. Millaisia ovat ne uhraukset, joita taiteelleen elävä ihminen joutuu tekemään? Onko mahdollista saavuttaa jonkinlainen tasapaino taiteelle uhrautumisen ja niin kutsutun ’oikean elämän’ välillä, vai onko niillä eroa? Jos on elänyt vain taiteelleen, kykeneekö jossain vaiheessa kuitenkin muuttamaan suuntaa? Miten taiteilijan läheiset kokevat ristiriidan, jossa he elävät; toisaalla intohimoinen, kaiken vievä ja antava työ ja toisaalla perheen ja lasten ymmärrettävät toiveet ja tarpeet? Ja lopulta tulevat ne kaikkein tärkeimmät kysymykset: onko minua rakastettu, olenko minä rakastanut?
Heikki Pitkäsen esittämä putkimies Kimmo toimii vastapoolina äidin ja tytärten välienselvittelylle. Röörejä aukova ja kahvitunnilla harrastuksekseen runoja rustaava, arkiläppää töksäyttelevä Kimmo toimii järjen äänenä ja todellisuuteen palauttajana omiin tarinoihinsa eksyneille naisille. Näin timpurin ominaisuudessa sympatiseerattiin erityisesti tämän näytelmähenkilön arkielämän vankkaa tuntemusta.
Jos ajattelee menevänsä teatteriin hakemaan hetken helpotusta ja hauskuutta, tämä ei ole se näytelmä, vaikka sitäkin löytyy. Näyttelijöiden intensiteetti vie mennessään ja pakottaa mukaansa. Ei kannata surra, vaikka esityksen jälkeen tunteekin tehneensä päivätyön. Niin tekevät näyttelijätkin. Käsiohjelmaa katsoessaan miettii usein sitä, miten niin monen, mutta esityksessä näkymättömän ihmisen työpanos tähänkin näytelmään tarvitaan, ennen kuin teos on esityskunnossa. Tässäkin kokonaisuus palvelee hienostuneella tavalla näytelmän teemaa, sitä korostaen.
Rooleissa loistavat Seela Sella, Cécile Orbin, Terhi Panula ja Heikki Pitkänen. Kantaesitys on Willensaunassa 11.3.